Kuuluisan korkosäännön mukaan Federal Reserven ohjauskoron pitäisi olla jo yli 8 %:ssa

Korko- ja osakemarkkinalla värisee, kun suuret keskuspankit joko jatkavat koronnostoja tai vielä valmistautuvat rahapolitiikan kiristystoimiin. Viimeiset tipat elvytysboolista on juotu, mutta rahapolitiikkasäännön perusteella juhlat ovat jo kestäneet liian kauan: Federal Reserven olisi pitänyt ryhtyä koronnostoihin yli vuosi sitten, ja euroalueella ohjauskoron olisi pitänyt palata positiiviseksi viime kesänä, oltuaan tosin tätä ennen vahvasti miinuksella. Näin meille kertoo tunnettu, John Taylorin mukaan nimetty Taylorin sääntö, jonka mukaan nykytilanteessa euroalueen ohjauskoron pitäisi olla lähellä kahta prosenttia ja USA:n koron jo yli 8 %:n tietämillä. Samoin Taylorin säännön mukaan euroalueellakin olisi ennen koronakriisiä ollut tilausta yhdelle koronnostosyklille. Yhdysvalloissa koronnostoja nähtiin, vieläpä löyhästi Taylorin säännön mukaisessa tahdissa.

Mikä Taylorin sääntö?

Taylorin sääntö on laajalti akateemisessa keskustelussa tunnettu rahapolitiikkasääntö. Se yksinkertaisesti kuvaa, mikä olisi optimaalinen ohjauskorko kussakin taloustilanteessa, kun muuttujina ovat inflaatio ja taloudellinen aktiviteetti. Sääntöön perustuvan rahapolitiikan tiedetään olevan positiivinen asia, sillä se tuo keskuspankkien päätöksentekoon johdonmukaisuutta ja tehokkuutta. Taylorin sääntöön ”kirjoitetaan sisään” keskuspankkien politiikkatavoitteet (EKP:lla hintavakaus, Federal Reservellä hintavakaus- ja työllisyystavoite), ja sen perusteella lasketaan kussakin talousympäristössä vallitseva optimaalinen korkotaso.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Taylorin vuonna 1993 kehittämä sääntö on nerokas, ja sen perusteella olen itsekin laskenut optimaalisia korkotasoja taloustieteen kursseilla. Yksinkertaisuus on myös säännön suurin kompastuskivi, sillä keskuspankkien rahapolitiikassa on otettava huomioon muitakin tekijöitä kuin mitä rahapolitiikkasäännössä on sisällä. Esimerkiksi nykytilanteen lisäksi katseita kiinnitetään myös tulevaisuuteen (ennusteiden merkitys) sekä mm. rahoitusvakauteen, ja Taylorinkin sääntöä on muokattu ennusteisiin pohjautuvaksi. Sääntöihin perustuvan rahapolitiikan lisäksi voi päätöksenteossa olla ja onkin siis harkintaan perustuvia elementtejä. Lisäksi keskuspankkien reaktiofunktiot, eli se mikä paino esimerkiksi hintavakaudelle rahapolitiikkaa tehdessä annetaan, voivat muuttua yli ajan. Esimerkiksi koronakriisi lisäsi tarveharkintaisen rahapolitiikan ja nopeiden toimien tarvetta. Kokonaan oman mausteensa elvytyssoppaan ovat tuoneet arvopaperiostot, joita on ohjauskoron tasoon pohjautuvan säännön perusteella vaikea soveltaa.

Onko Taylorin sääntö oikeassa?

Edellä mainituista tekijöistä ja yksinkertaisuudestaan johtuen Taylorin sääntö ei kerro koko totuutta optimaalisesta rahapolitiikasta. Se on kuitenkin jo lähes kolme vuosikymmentä ollut tärkeä osa rahapolitiikkatutkimusta ja monien keskuspankkien työkalupakkia. Keskuspankkielvytys on saanut paljon myös kritiikkiä osakseen siitä, että korkeaan inflaatioon on reagoitu täysin jälkijunassa, ja näille ajatuksille Taylorin sääntö antaa tukea, kuten myös ajatuksille siitä, että nollakorkoympäristö ei aina ole optimaalisuuden kannalta se paras vaihtoehto. Nähtäväksi jää, kuinka Taylorin sääntöä tällä kertaa seuraillaan rahapolitiikassa. Tuskin ainakaan sen implikoimiin korkotasoihin tullaan lähivuosina pääsemään.

Kattava johdanto Taylorin sääntöön löytyy suomenkielisenä täältä Kansantaloudellisen aikakauskirjan artikkelista. Julkaisin ensimmäisen makroartikkelin korkosäännöstä 9.2.2022.