Mikael Rautanen Alokkaan haastattelussa
13. MIKAEL RAUTANEN
Haastattelu on julkaistu alun perin Inderesin foorumilla joulukuussa 2022.
Mikael on hyvin firmansa näköinen toimitusjohtaja ja tämä on tietysti kehu. Miksu on oikein mukava ja terävä tyyppi, joka osaa puhua hyvin kiinnostavasti ja helppotajuisesti mistä vain. Inderesillä on aito välittämisen fiilis ja mukava yhteishenki eikä tämä yllätä, jos on tavannut toimitusjohtaja Rautasen. Inderesillä on erilaisia vahvuuksia yhtiönä, mutta on pakko todeta, että kaksi vahvuutta korostuvat erityisesti ja ne ovat henkilöstö + johto.
Mikaelissa yhdistyy paljon erilaisia hienoja puolia, mutta aina hänestä tulee erityisesti mieleen se, että aina pitää kehittyä ja mennä eteenpäin. Inderesin ja toimitusjohtajansa kehittymisessä on varmasti auttanut avoimuus ja se, että aidosti myönnetään omat virheet ja puutteet. Hän on hyvin lämmin kaveri ja ystävällinen, omasta mielestäni vähän aliarvostettuja puolia työelämässä, vaikka pitkässä juoksussa nämä ominaisuudet oikein käytettynä voivat tuoda viivan allekin extraa.
Mikael on varmasti yksi parhaista johtajista, ei kahta sanaa.
Alla on hänen haastattelunsa, jossa on kahdeksantoista kysymystä ei siis kahtakymmentä, kuten normaalisti. Lähetin muutaman sellaisen kysymyksen, mihin ei Mikael roolinsa takia voinut vastata (minun mokani), mutta eiköhän tässäkin jo ole mukavasti lukemista! 🙂
1. Kerro kolmellakymmenellä sanalla, kuka sinä olet.
Olen Mikael, 37v, pienen pojan isä, aviomies ja Inderesin toimari. Kotoisin Espoosta, mistä rohkeus on riittänyt muuttaa Lauttasaareen asti. Lähdin yrittäjäksi suoraan koulun penkiltä 2009 perustamaan Inderesiä ja sillä polulla mennyt tähän päivään asti.
2. Kerro kolme asiaa, mitä foorumilaiset eivät sinusta tiedä.
- Katson joka joulu Yksin kotona -elokuvan
- Parittomina vuosina katson Yksin kotona 1:n ja parillisina 2:n (kaikki kolmosesta eteenpäin ovat häpeäksi alkuperäisille)
- Asun vuokralla
3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on? Mitään sijoittamiseen liittyvää ei saa sanoa.
Pizzanpaisto, tarkemmin ottaen kesäisin napolilainen ja talvisin roomalainen levypizza. Toisena kalastus tai tarkemmin yksi haastavimmista lajimuodoista Suomessa eli karpinonginta. Minulla on vähän sellainen vika, että jos lähden perehtymään johonkin niin saatan mennä aika syvään päätyyn jossain tosi kapeassa erikoistumisalueessa.
Viime aikoina olen myös poikani kanssa herätellyt henkiin lapsuuden rc/pienoismalliharrastusta (lennokit, veneet, autot).
4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Herään seitsemän aikoihin ja aloitan suoraan työt kahvin kera. Aamu on usein tehokkainta aikaa tehdä ajatustyötä, vaikka pieniä perheen aamutoimia tulee hoideltua samalla. Jos aamuun osuu palaveri, saatan ottaa sen kotoa. Yleensä päivään mahtuu 1-3 palaveria Teamsissa tai toimistolla tai asiakkaalla, enempää määrää pyrin välttämään. Sitten on klo 9-12 välillä yleensä kävely, vähän fiiliksen mukaan siirryn toimistolle. Matkaa on alle 2km, mutta saatan kävellä sitä yli 5km kuin olisin harhailemassa vailla määränpäätä, usein Lapinlahden vanhan mielisairaalan ympäristössä. Kävellessä hoidan puheluita, helposti 1-2h päivästä menee puhelimessa. Soittelen ihmisille (pääasiassa työkavereita mutta myös asiakkaita ym) monesti ilman mitään sen kummempaa agendaa kuin kuulumisten vaihtoa. Keskusteluista herää aina hyviä ajatuksia. Pyrin pitämään kalenterin sellaisena, että tälle jäisi aikaa (viime aikoina liian vähän).
Toimistolla Torsti ”Stoltenberg” yleensä ryntää vastaan ja heitän sille läppää Suomen Nato-hakemuksesta. Torsti on siis @Tuulikki_Rautiainen1 koira. Koitan päivien aikana pyöriä eri puolilla toimistoa, jotta ehdin nähdä ihmisiä. Juoksevien asioiden hoitamista samalla. Yleisesti ottaen eniten työpäivässä ajatustyötä menee siihen, miten tämän meidän jatkuvasti muuttuvan ja kasvavan kokonaisuuden saa vedettyä yhteen ja miten meidän kannattaa organisoitua. Se on mielekästä ongelmanratkaisutyötä, joka on aika pitkälti viestintää. Iltapäivällä oma prosessoriteho alkaa usein hyytyä ja koitan tehdä jotain kevyempää kuten vaikkapa meemiketjun lukeminen. Kotiin lähden 17-18 välillä, kävellen ja taas joku puhelu matkalla. Syödään perheen kanssa. Illalla tavoite on päästää irti töistä, riippuen ajanjaksosta se on joskus helppoa ja joskus vaikeaa.
5. Miten kuvailisit lyhyesti itseäsi sijoittajana?
Minkälainen sijoittaja olen, oikeastaan se on ollut jatkuvassa muutoksessa oleva käsite. Siihen on vaikuttanut sijoittamiseen käytettävissä oleva aika, oppiminen ja kehittyminen, elämäntilanne, ikä, omat arvot jne. Analyysityön lopettamisen jälkeen sijoitustyylini on mennyt enemmän kohti melko passiivista hodlaamista, jossa haluan olla omistajana mukana kiinnostavissa yhtiöissä. Tähän painottuu valtaosa salkustani. Minua kiinnostaa yhtiöiden tarinat ja ihmiset niiden taustalla. Haluan sijoittamisen kautta oppia ymmärtämään, minkälaisilla erilaisilla resepteillä menestyviä yrityksiä rakennetaan - ja minkälaisilla resepteillä niitä tuhotaan.
Hyvin yhtiöiden hodlaamisen lisäksi etsin pienillä panoksilla uusia kohteita tai erikoistilanteita. Ne ovat esimerkiksi selkeästi tutkan alla meneviä tosi matalasti hinnoiteltuja keskinkertaisia yhtiöitä (huono kannattavuus ja matala kerroin), joissa on edellytyksiä olla joskus korkeasti hinnoiteltuja hyviä yhtiöitä (hyvä kannattavuus ja korkea kerroin). Tämän tyyliselle osakepoiminnalle ei analyysityön lopettamisen jälkeen ole kauheasti riittänyt aikaa. Hyväksyn toki sen, että nykyisellä ajallisella panostuksellani en ehkä koskaan pääse enää niin hyviin tuottoihin kuin viime vuosikymmenellä, jolloin elin ja hengitin yhtiöanalyysiä (keskellä nousumarkkinaa 😀 ). Suurin osa näistä uusista poiminnoistani ei realisoidu tai niitä joutuu odottamaan vuosikaupalla kuten Rapalaa. Myyn osakkeita melko harvoin, lähinnä jos huomaan tehneeni virheen alkuperäisessä arviossa tai jos pidän osaketta selkeästi ylihinnoiteltuna.
Olennainen osa sijoitusprosessiani on myös määritellä, mihin en sijoita. Lyhyesti vastaus on, etten mihinkään mitä en ymmärrä. Aina kun olen tästä poikennut, on mennyt pieleen. Tästä koitan pitää kiinni läpi syklien, vaikka kuinka hehkutettaisiin jonkin uuden sijoitushärvelin tai yhtiön mullistavan koko maailman. Ulos rajautuvat myös kaikki tilanteet, joissa näen hypeä tai jos aistin itsessäni fomoa. Sijoittajanahan voi menestyä pitkällä aikavälillä varsin hyvin kun keskittyy pahimpien mokien välttämiseen eikä ainoastaan siihen, mistä löytää seuraavan kurssiraketin. Erilaisista hypeistä ja kuplista saa usein eniten iloa, kun istuu itse katsomossa seuraamassa peliä.
6. Voisitko lyhyesti kertoa, että millainen sijoitushistoria sinulla on?
Teknokuplan aikaan sijoitin Kauppalehden palvelussa virtuaalisalkulla, jolloin oivalsin miten helppo laji tämä on 😅
Kun olin Raha-automaattiyhdistyksellä ( 😵💫 ) varastossa ekassa kesätyössäni ostin ensimmäisillä palkoilla osakkeita. Siitä eteenpäin kesäduuneista laitoin aina pörssiin osan, vaikka osa meni myös hauskaan opiskelijaelämään kuten pitää. Finanssikriisin aikaan kun rytisi, olin ehtinyt oppia itse ja kauppiksessa sen verran, että oivalsin laittaa kiinni kaiken rahan minkä jostain sain raavittua.
Inderesin myötä kasvoin osakepoimijaksi erityisesti pienissä yhtiöissä. Alkuaikoinamme 2010-luvun alkupuolella Helsingin pörssin pienissä yhtiöissä oli ihan törkeitä väärinhinnoitteluita löydettävissä aika kevyelläkin analyysillä (kuka muistaa kun Revenion P/E oli alle 10?). Olin onnekas, kun omaan seurantaan sattui viime vuosikymmenen aikana osumaan mm Stonesoft, Okmetic, Siili, Comptel, Revenio, Remedy, Gofore ja Qt. Pääsin paitsi tuomaan näitä yhtiöitä kaikkien sijoittajien tietoisuuteen mutta myös saamaan hyviä onnistumisia sijoittajana. Ja pääsin tutustumaan erilaisiin, inspiroiviin ihmisiin näiden yhtiöiden takana. Osakepoiminnan polulla olen siitä asti pysynyt, mutta nykyään aika puhtaasti kollegoiden analyysien perusteella.
7. Olet isä, puoliso, muutenkin aktiivinen kaveri ja vielä pörssiyhtiön toimitusjohtaja, miten onnistut järjestämään aikaasi läheisillesi? Miten sinä Mikael jaksat ja voit?
Voin hyvin 🙂 Jos pidän huolta terveydestä, itsestäni, perheestä ja vapaa-ajasta, olen yleensä myös parempi toimitusjohtaja. Näinhän on tietenkin helppo sanoa ja itse on pitänyt käydä läpi mm lapsen syntymä ja yksi syöpä ennen kuin olen alkanut oikeasti hahmottamaan asiaa. Tämä työ imee mukaansa ja lisäksi sisäisiä sekä ulkoisia paineita on paljon, mikä edellyttää kurinalaisuutta ja pitkäjänteistä ajattelua. Tietysti työssäni välillä tulee yrityskauppaa tai muita jaksoja, jolloin joutuu venymään tosi pitkiä päiviä, mutta siitä ei saa tulla pysyvä tila koskaan. Olen aika hyvä päästämään irti erilaisista minulle kumuloituneista vastuista ja rooleista (myös niistä kivoista), koska yleensä niihin kasvaa joku, joka lopulta osaa hoitaa asian minua paremmin. Ympärillä on loistavia kollegoita ja tukenani on myös hyvä hallitus. Usein sanotaan, että toimari on tosi yksinäinen paikka, mutta itse en koe yhtään näin.
Työssäni joudun ratkomaan itselleni älyllisesti niin monimutkaisia asioita, että mulla alkaa yleensä ajatuksenjuoksu hidastua jos teen pitkää päivää ja sitten työnteosta ei tule yhtään mitään. Tiedän rajani mihin pystyn aika hyvin ja se riittää minulle. Työpäivien välillä pitää olla muuta tekemistä ja ajateltavaa, jotta voi taas hyvällä energialla ja tuoreilla ajatuksilla palata seuraavana päivänä töihin. Pidän myös aina kiinni siitä, että vuoden aikana vietän kunnolliset lomat perheen kanssa ja silloin en tee töitä.
8. Mikä oli suurin muutos työssäsi, kun sinusta tuli Oy:n toimarin sijaista Oyj:n toimari?
Roolini ja työnkuvani tässä firmassa ollut aina niin isossa muutoksessa, että ei sitä oikein edes huomaa tai ehkä isompi muutos olisi, jos mikään ei muuttuisi. Muutos siis tuntuu minulle luontevalta ja hyvältä. Analyysistä irti päästäminen ennen tätä Oyj-muutosta oli hyvä päätös itseni, firman ja kollegoiden kannalta. Toki kaipaan tuloskausien sähköistä tunnelmaa ja jännitystä, videoita @Verneri_Pulkkinen kanssa, keskusteluita sijoittajien ja kollegoiden kanssa sekä sitä kun sai artistina vetäytyä omiin oloihin luovaan tilaan työstämään seuraavaa teosta (laajaa raporttia 😉).
Nyt listayhtiönä koen, että minulla on työssäni entistä enemmän välineitä rakentaa tästä aikaa kestävää ja menestyvää yritystä. Ihmisillämme on nyt paljon enemmän polkuja kasvaa. Se on ollut innostavaa, listautumisen ansiosta tämä yhtiö on pystynyt ottamaan isoja harppauksia, joita ei olisi voinut kuvitellakaan aiemmin. Oyj:n mukana on tullut myös vaativa työ hallita listayhtiönä olemisen miinuspuolia.
9. Teininä väsäsit Rapalasta analyysia ja lähditte hyvin pienestä toiminnasta liikkeelle, eikö ole ihan uskomatonta, että olet Inderes Oyj:n suuri omistaja ja toimitusjohtaja? Pohditko joskus ihmeissäsi, miten tässä näin on “käynyt”? Tästähän saisin melkein elokuvan. :wink:
Mietin tätä toki usein, onhan tämä ylittänyt villeimmätkin unelmat. Olen ollut onnekas, vartuin hyvässä perheessä ja olen saanut lapsuudesta asti kaikin puolin hyvät lähtökohdat elämään. Olin myös onnekas, kun yläasteella minulla sattui olemaan opettaja, joka oli kiinnostunut taloudesta ja halusi opettaa oppilailleen perusjuttuja sijoittamisesta. Se oli siihen aikaan aika harvinaista, mutta ehkä sillä on ollut oma vaikutuksensa siihen, mihin elämä on vienyt. Ja hänen tunneillaan tuli tuo Rapalan analyysikin tehtyä. Tykkään termistä ”people luck”, eli paljon tämä on ollut kiinni siitä, että tämäkin firma on läpi historian erilaisten sattumien kautta törmännyt oikeisiin ihmisiin oikealla ajanhetkellä.
10. Sinulla on 227 563 kappaletta firmasi osakkeita, stressaako ollenkaan, kun kurssit heiluvat? Ja löytyykö hyvin vahva luotto omaan firmaan pitkällä aikavälillä? Sinulla on näiden osakkeiden lisäksi muutakin varallisuutta, kuten muiden yhtiöiden osakkeita etc., olet suhteellisen nuori ja varakas, miten nautit vauraudestasi vai elätkö hyvin keskiluokkaista elämää?
En seuraa osakekurssiamme. Katson sen silloin, jos se tieto auttaa minua tekemään työssäni yhtiön kannalta parempia päätöksiä. Tätä yhtiötä on rakennettu pitkäjänteisesti yksityisenä yhtiönä ja pitkäjänteisesti sitä rakennetaan myös julkisena yhtiönä. Tunne markkinaheilunnasta on aikaperspektiivistä kiinni. Lisään tähän yhden suosikkikuvani.
Luotan firman yli 120 ihmiseen eli luotan myös firmaan. Pystyn toimarina huoletta luovuttamaan muodollisen valtani organisaatiolle, koska tiedän että täällä on ammattilaisia, jotka pystyvät tekemään itse tärkeitä päätöksiä, he kantavat niistä vastuuta ja he haluavat tehdä firmalle hyviä päätöksiä. Tämä firma houkuttelee jatkuvasti lahjakkaita ihmisiä puoleensa ja tämä firma myös kasvattaa lahjakkaita ihmisiä. Itse haluan rakentaa tästä yritystä, joka menestyy ja kehittyy minusta riippumatta.
Mitä tulee elämäntyyliin ja varallisuuteen, olen aika tavallinen tyyppi, joka tulee elämässä onnelliseksi aika pienistä ja yksinkertaisista asioista. Minulla on juuri nyt elämässä kaikkea, mitä voin kohtuudella toivoa. Meillä on pieni lähes 100-vuotias talo (+pizzauuni) järven rannalla. Kun siellä istuu kesäiltana kavereiden kanssa peruslager kädessä niin välillä miettii että mitäpä muuta sitä tarvitsee.
Varallisuudesta voi nauttia vaikka sitä ei käyttäisi kuluttamiseen. Minulle se tuo vapautta ja turvallisuuden tunnetta. On optio tehdä erilaisia asioita elämässä jos siltä tuntuu. Tai jos jotain yllättävää tapahtuisi itselle tai läheisille, niin ainakin talouden puolesta on liikkumavaraa. Välttämättä en tule koskaan käyttämään rahoja.
11. Mitä kaikkea salkustasi tällä hetkellä löytyy (pl. Inderes)? Mitä ostit viimeksi ja miksi?
Salkkuni TOP10 on Remedy, Qt, Revenio, Gofore, Efecte, Boreo, Siili, Digia, Rapala ja Fondia. Lisäksi löytyy kymmenkunta pienempää seurantariviä.
Viimeksi ostin Loihdetta. Erittäin matalilla kertoimilla hinnoiteltu yhtiö heikohkolla kannattavuudella. Saattaa joskus olla kohtalaisella kannattavuudella toimiva ja korkeammilla kertoimilla hinnoiteltu. Mene ja tiedä, saatan joutua odottamaan pitkään, mutta aikaa minulla riittää. Niin pitkän historian yhtiön uudistuminen vie usein aikaa. Toimari Konttisen Samu, johon tutustuin jo F-Securen aikaan, on todella mukava kaveri (tämä nyt ei mikään sijoituskeissin kulmakivi ole mutta pieni höntsäily sallittanee, kun en ole enää analyytikko 😊 )
12. Kerro kolmellakymmenellä sanalla per yhtiö, mitä mieltä olet niistä juuri nyt?
-QT: tämä yhtiö toimii paitsi kasvavilla markkinoilla, niin myös uudistuu jatkuvasti. Luotan aika hyvin nykytuotteisiin, markkinoihin ja yhtiön uudistumiskykyyn. Viime vuonna EV/S 30x tuntui tosi hapokkaalta, mutta nykyinen P/E 30x maistuu ihan hyvin. Omistan.
-Nokia: matalasti hinnoiteltu ja potentiaalia löytyy edelleen, kun perusasioita laitetaan kuntoon. Muuttunee parhaimmillaan tylsäksi kassavirtakoneeksi hitaasti kasvavalla mutta niukasti kilpaillulla markkinalla. Omistan, mutta myyn sitten, jos sieltä tulee uusi kunnianhimoinen kasvustrategia, jossa rönsytään taas uusille alueille hakemaan kasvua kasvun takia.
-Rapala: hyvät tuotteet ja huikea globaali kuluttajabrändi, mutta tämän potentiaalin ulosmittaaminen menestyväksi liiketoiminnaksi ja omistaja-arvoksi ei tunnu onnistuvan. Viimeiset 20 vuotta rahoille on saanut parasta vastinetta ostamalla itse tuotteita. Omistan.
13. Monet näkevät Inderesin “vain” analyysitalona, saat nyt kertoa sadalla sanalla, mitä muuta Inderes on? Saat sata sanaa myös kertoaksesi Financial Hearings- ja Streamfabriken-yhtiökaupan merkityksestä Inderesille?
Inderes oli 3 vuotta sitten analyysitalo, jolla oli yksi päätuote ja hyvin kapea, rajallinen kohdemarkkina. Flik-yrityskaupan jälkeen tämä firma uudistui täyden palvelun sijoittajaviestintätaloksi (5 päätuotealuetta) asiakkaan näkökulmasta sekä entistä kattavammaksi sisältöpalveluksi sijoittajan näkökulmasta. Se oli käsittämätön muutosmatka ja kasvuloikka koko organisaatiolle hyvin lyhyessä ajassa. Flikiä voi perinteisillä euromittareilla onnistuneena kauppana, mutta tuon yrityskaupan rooli yhtenä muutoksen välineenä on ollut paljon merkittävämpi asia.
Financial Hearings ja Streamfabriken tuovat meille vahvan markkina-aseman Ruotsissa kahdella päätuotealueistamme sekä yli 200 pörssiyhtiön asiakaskunnan, minkä päälle lähteä rakentamaan. Tämäkin on taloudellisilla mittareilla hyvä järjestely ja siellä on huikea tiimi. Mutta olennaisin juttu siinä ei ole vain kasvu euroissa, vaan näen tämänkin yrityskaupan yhtenä keskeisenä välineenä tämän yhtiön uudistumiseen. Suomessa 13v toimineelle firmalle kansainvälistyminen vaatii valtavan kasvuloikan organisaatiolta ja sen ihmisiltä. Henkinen kotimarkkinamme on nyt Pohjoismaat.
Pari faktaa suomalaisesta analyysiyhtiöstä 😉. Meillä on Ruotsissa enemmän pörssiyhtiöasiakkaita kuin Suomessa. Tapahtumaliiketoiminta on suurin liiketoiminta-alueemme.
14. Käytätkö foorumia hakeaksesi sijoitustietoutta esimerkiksi osakepoimintaan? Mitä ketjuja luet aina käydessäsi foorumilla?
Nykyään minulle tärkein ketju on Inderesin oma Yhtiö kuuluu kaikille -ketju, jossa voin käydä dialogia sijoittajien kanssa sekä seurata keskustelua. Meemiketju on huippu, rakastan yksinkertaista internet-huumoria. Kahvihuonetta selailen joskus ajanvietteeksi. Yhtiökohtaisia ketjuja selailen ilman muuta sijoituskohteisiin tutustumisen ohessa.
15. Missä haluaisit erityisesti kehittyä toimitusjohtajana ja mitkä asiat koet olevasi suurimpia vahvuuksia roolissasi?
Haluaisin kehittyä paremmaksi viestijäksi. Kurinalaisuudessani on myös kehitettävää. Jään liian usein haahuilemaan ajatusteni kanssa niin, että kollegoideni pitää muistuttaa asioiden loppuun viemisestä.
Vahvuuksiin voi sanoa, että teen tätä työtä täydellä sydämellä.
16. Mitä haluat sanoa epätoivoisille turskasalkkusijoittajille?
”No myöhäistä nyt enää myydä, kusetus markkinat ja kriisit saatana”
Kannattaa pysyä markkinalla ja katsoa syklien yli 😉
17. Mitä Alokkaan kannattaisi erityisesti tehdä, jotta hän ei olisi enää aloittelijatason sijoittaja?
Olet aktiivinen, utelias, optimisti ja innokas oppimaan. Jatka samalla uralla, niin ei voi kovin pieleen mennä pitkällä aikavälillä.
18. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia?
Onhan tämä jotain ihan uskomatonta ja ainutlaatuista, että tämän yrityksen ympärille on rakentunut tällainen yhteisö ja mikä voimavara se on. Haluan kiittää foorumin hyvästä keskustelukulttuurista ja hengestä. Haluan kiittää kaikkia, jotka keskustelette analyytikoiden kanssa ja tuotte uusia näkökulmia yhtiöihin. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat kertoneet myös pörssiyhtiöiden suuntaan, että palveluistamme on ollut teille hyötyä – sillä on iso merkitys liiketoiminnallemme. Ja kiitos myös kaikille osakkeenomistajille luottamuksestanne.
Perheellinen pörssiyhtiön johtaja varsinkin tällaiseen aikaan vuodesta vielä “kauppojen” jälkeen on varmasti hyvin hyvin kiireinen… ja silti suostuit haastateltavakseni, kiitos Mikael!
Jos haluaa pohtia, millainen on hyvä johtaja, niin suosittelen tutustumaan Mikaeliin.