Nousuviikko takana, tullisirkuksen hahmot eivät enää jaksa yllättää
Suomessa vietettiin lauantaina koulujen päättäjäisiä, ja samaan aikaan valmistujais- ja ylioppilaskakkujen leikkaamisen aikaan Valkoisessa talossa ehti jälleen tapahtua sitä sun tätä. Loppuviikolla Yhdysvaltain oikeusistuin päätti, että Donald Trumpin hätävaltuuslain nojalla määrätyt tuontitullit ovat laittomia. Sittemmin valitustuomioistuin ehti jo hylätä alemman asteen päätöksen ja julisti tullit kuitenkin laillisiksi. Show tuskin päättyy vielä tähän, sillä mitä todennäköisimmin tulleja puidaan aina korkeimmassa oikeudessa asti.
Yhdysvaltain kauppakumppaneille kapuloiden lyöminen tullirattaisiin antaa kuitenkin tietynlaista hyötyä nyt käytävissä kauppaneuvotteluissa, ja se on saanut presidentti Trumpin tulistumaan. Jo perjantaina Trump ilmoitti teräksen ja alumiinin tullien kaksinkertaistamisesta nykyisestä 25 %:sta 50 %:iin. Samana päivänä Trump syytti Kiinaa kauppasopimuksien rikkomisesta, kuitenkaan erittelemättä tarkemmin mistä asiassa oli kyse.
Tullisirkuksessa on nähty jo yllin kyllin draamaa, ja erinäisiin versaaleilla kirjoitettuihin kommentteihin Valkoisesta talosta on ehditty tottua. Oikeusasteiden tulo mukaan kuvioon vaikeuttaa jokseenkin neuvotteluja Yhdysvaltain kantilta, mutta samalla sataa niiden laariin, jotka uskovat, että tullien lopullinen taso jäisi maltilliseksi. Viikonloppuinen uhkaus teräs- ja alumiinitullien tuplaamisestakaan tuskin jaksaa isosti järkyttää Kiinaa, joka on maailman suurin teräksen tuottaja. USA-riippuvuus on nimittäin selvästi pienentynyt. Koko teräksen tuonnista USA:han Kiinan osuus viime vuonna oli alle 2 % laskettuaan selvästi vuodesta 2018, jolloin Valkoinen talo asetti 25 %:n tullitason teräkselle. Alumiininkin osalta Yhdysvaltain selkeästi suurin tuontimaa on Kanada. Tullisirkuksessa on entistä vaikeampi löytää yllättäviä tekijöitä, mikä on positiivinen asia sijoittajan kannalta.
Lähde: LSEG
Luetuimmat artikkelit




