Copyright © Inderes 2011 - present. All rights reserved.
  • Uusimmat
  • Pörssi
    • Aamukatsaus
    • Osakevertailu
    • Pörssikalenteri
    • Osinkokalenteri
    • Analyysi
    • Artikkelit
    • Sisäpiirin kaupat
    • Transkriptit
    • Yhtiökokouskutsut
  • inderesTV
  • Mallisalkku
  • Foorumi
  • Premium
  • Femme
  • Nora AI
  • Opi
    • Sijoituskoulu
    • Q&A
    • Analyysikoulu
  • Meistä
    • Seurantayhtiöt
    • Tiimi

Työpaikkalukujen harha hämää sijoittajaa

– Marianne PalmuEkonomisti

Yhdysvaltain työllisyys- ja talouskasvuluvut ovat laajalti sijoittajapiireissä seurattuja etenkin nyt, kun niiden perusteella hamutaan tietoja mm. rahapolitiikan suunnasta. Nurinkurista on kuitenkin se, että ne laajimmin seuratut alustavat luvut työllisyydestä tai talouskasvusta eivät aina kerro koko totuutta ja toisinaan ne eivät ole sinne päinkään. Osakemarkkinalla annetaan kuitenkin suhteellisen suuri paino aina näille tuoreille luvuille, vaikka nimensä mukaisesti ne ovat vajavaisin tiedoin kerättyjä. Lopulliset ja tarkemmat luvut eivät sen sijaan herätä yhtä suurta mielenkiintoa, sillä ne ovat tulevaisuuteen luotaavalla markkinalla jo auttamattoman vanhoja.

Lukujen tarkistuksissa piilee suuria eroja. Otetaan esimerkiksi Yhdysvaltain talouskasvuluvut. Niissä kvartaalin alustavat luvut julkaistaan tyypillisesti seuraavan kvartaalin ensimmäisen kuukauden lopulla ja lopulliset luvut kaksi kuukautta myöhemmin. Vuosi sitten Q1:llä Yhdysvalloissa nähtiin jopa selvästi alustavaa lukemaa vauhdikkaampaa kasvua: lopullinen lukema oli 2,0 %, kun ensimmäinen estimaatti ennusti 1,1 %:n talouskasvua. Toisella kvartaalilla talouskasvulukemaa puolestaan jouduttiin tarkistamaan 0,3 %-yksikköä alaspäin ja kolmannella kvartaalilla tarkistuksia ei jouduttu lopulta tekemään. Finanssikriisin syövereissä 2008 ja 2009 puolestaan nähtiin suuria tarkistuksia alaspäin, eli lopulliset luvut olivat pahimmillaan yli 4 %-yksikköä huonompia kuin alustavat. Koronapandemian aikoihin samansuuruisia tarkistuksia tehtiin ylöspäin.

Sama pätee kerran kuussa julkaistuissa ja laajasti seuratuissa Yhdysvaltain työllisyysluvuissa, joita tarkistetaan aina seuraavien kuukausien julkistusten yhteydessä. Maaliskuussa 2020 työpaikkojen määrää jouduttiin tarkistamaan 670 000:lla alaspäin eli ensimmäisen estimaatin antama kuva työmarkkinasta oli selvästi lopullista ruusuisempi. Koronapandemian suurten loikkausten jälkeen työpaikkaluvut olivat suhteellisen hyvin linjassa, mutta viime vuoden tammi-marraskuussa tarkistuksia alaspäin on tehty yhteensä 434 000:n työpaikan edestä. Tämä vastaa suunnilleen kahden "perus"kuukauden lisäystä uusissa työpaikoissa, joten luku ei ole aivan pieni. Joulukuussa työllisyysluvut heittelivätkin sitten toiseen ääripäähän, sillä 2. estimaatissa lukuja tarkistettiin ylöspäin kertaheitolla 117 000:lla. Aika näyttää, antaako 3. estimaatti yhtä suuria lukuja.

Lukujen lähde: BLS

Usein tarkistukset ovat suuria etenkin talouden käännekohdissa, joissa tietojen tarkentuminen kestää tavallista pidempään. BKT- ja työllisyyslukujen perusteella suuren painoarvon ensimmäiset estimaatit saattavat antaa suorastaan harhaisen kuvan taloudesta. Kuitenkin niiden informaatioarvo on suhteellisen suuri, sillä pieniäkin mahdollisimman reaaliaikaisia tiedonjyviä talouden kokonaiskuvasta hamutaan sijoituspiireissä. Tieto on siis tässä mielessä valtaa ja siinä hetkessä arvokasta.

Luetuimmat artikkelit

Öljyn hinnan vaikutus Helsingin pörssiin: historia, vaikutusmekanismit ja riskit
13.03.2026 Artikkeli
Nordean yhtiökokous tiistaina 24. maaliskuuta 2026
04.03.2026 Artikkeli
Euroalueelta inflaatioyllätys jo ennen öljyn hintavaikutusta
03.03.2026 Artikkeli
Mustan kullan hinta hyppäsi Hormuzinsalmen ongelmien vuoksi
02.03.2026 Artikkeli
Stagflaatiota pelätään, mutta talouden rakenteet ovat sitä vastaan
09.03.2026 Artikkeli
Sosiaalinen media
  • Inderes Foorumi
  • Youtube
  • Facebook
  • Instagram
  • X (Twitter)
  • Tiktok
  • Linkedin
Yhteystiedot
  • info@inderes.fi
  • +358 10 219 4690
  • Porkkalankatu 5
    00180 Helsinki
Inderes
  • Meistä
  • Tiimi
  • Avoimet työpaikat
  • Inderes sijoituskohteena
  • Palvelut pörssiyhtiöille
Sivusto
  • UKK
  • Käyttöehdot
  • Tietosuojaseloste
  • Vastuuvapauslauseke
Inderesin vastuuvapauslauseke löytyy täältä. Kunkin Inderesin aktiivisessa seurannassa olevan osakkeen tarkemmat tiedot löytyvät kunkin osakkeen omilta yhtiösivuilta Inderes-sivustolla. © Inderes Oyj. Kaikki oikeudet pidätetään.