Finnair harkitsee joukkovelkakirjalainan liikkeellelaskua
Summary
- Finnair harkitsee uuden euromääräisen joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin markkinatilanteen salliessa.
- Yhtiö tarvitsee todennäköisesti velkarahoitusta 2,0–2,5 miljardin euron investointiohjelman rahoittamiseen strategiakaudella 2026–2029.
- Velkarahoituksen kerääminen alkaa odotettua aiemmin, vaikka investointien odotettiin painottuvan strategiakauden loppupuolelle.
- Mahdollisesti liikkeelle laskettavan lainan odotetaan olevan pienempi sekä lainapääoman että kuponkikoron osalta verrattuna Finnairin aiempaan 500 MEUR:n lainaan.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Finnair tiedotti eilen harkitsevansa uuden euromääräisen joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua. Arvioimme Finnairin viime viikon pääomamarkkinapäivityksen (kommentti täällä) jälkeen yhtiön tarvitsevan todennäköisesti myös velkarahoitusta vuoteen 2029 ulottuvan strategiakauden investointien rahoittamiseen. Rahoituksen kerääminen starttasi kuitenkin jossain määrin odotuksiamme aiemmin.
Finnair aikoo käyttää rahoitusta konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin
Finnair ilmoitti harkitsevansa luottoluokitetun euromääräisen joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskua lähitulevaisuudessa markkinatilanteen salliessa. Yhtiö aikoo käyttää mahdollisesta liikkeeseenlaskusta saamansa varat konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin.
Arvioimme yhtiön tarvitsevan velkarahoitusta, mutta pääomien kerääminen alkaa arvioimaamme aiemmin
Finnair julkisti viime viikon pääomamarkkinapäivityksensä yhteydessä vuosien 2026–2029 strategiakauden tavoitteensa, jotka sisältävät 2,0–2,5 miljardin euron investointiohjelman. Investoinnit kohdistuvat arviomme mukaan pääosin kapearunkolaivaston osittaiseen uusimiseen. Kommentoimme jo strategiapäivityksen yhteydessä, että pidämme vahvasti todennäköisenä, että Finnair tarvitsee investointiohjelman toteuttamiseen nykyisen kassansa ja liiketoiminnan kassavirran lisäksi myös velkarahoitusta. Odotimme kuitenkin kapearunkolaivaston painottuvan strategiakauden loppupäähän, joten velkarahoituksen kerääminen on alkamassa arvioimaamme aiemmin.
Emme odota Finnairin maksavan mahdollisesti kerättävillä pääomilla vanhoja velkoja takaisin. Mahdollisesti liikkeelle laskettavan joukkovelkakirjan kokoluokka ja korko täsmentyvät myöhemmin, mutta lähtökohtaisesti odotamme lainan olevan Finnairin viime vuonna 4,75 %:n kuponkikorolla laskemaa ja vuonna 2029 erääntyvää 500 MEUR:n lainaa pienempi sekä lainapääoman että kuponkikoron osalta. Arvioimme yhtiön pyrkivän laskemaan liikkeelle melko pitkän maturiteetin omaavan lainan. Sisällytämme mahdollisen uuden lainan ennusteisiimme liikkeellelaskun jälkeen.
Login required
This content is only available for logged in users
