Glastonin hallitus päätti jättää toisen pääomanpalautuserän maksamatta
Glaston tiedotti perjantaina, että yhtiön hallitus oli päättänyt olla käyttämättä valtuutustaan toisen pääomanpalautuserän maksamiseen. Päätöstä perusteltiin vaimealla liiketoimintaympäristöllä sekä edellisten kvartaalien matalalla tilauskertymällä. Yhtiön huhtikuussa 2025 kokoontunut yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 0,11 euron osakekohtaisesta pääomanpalautuksesta. Ensimmäinen 0,06 euron erä maksettiin toukokuussa 2025.
Päätös tuli meille lievänä yllätyksenä, sillä olimme odottaneet heikomman kysyntätilanteen heijastuvan vasta ensi vuoden voitonjakoehdotukseen (vrt. 2025e osinko-/pääomanpalautusennuste 0,04 euroa/osake). Toisaalta päätös on mielestämme kuitenkin ymmärrettävä ja perusteltu varotoimi rahoitusaseman ylläpitämiseksi (vrt. Q3’25: nettovelat/edellisen 12 kuukauden käyttökate 2,2x) nykyisessä haastavassa markkinatilanteessa (ml. Q3’25 YTD vapaa kassavirta vuokrasopimusten maksujen jälkeen -5,5 MEUR).
Uutinen ei aiheuta itsessään välittömiä muutospaineita lähivuosien operatiivisiin ennusteisiimme tai näkemykseemme osakkeesta. Nähdäksemme se kuitenkin vahvistaa aiempaa arviotamme markkinatilanteen heikkoudesta ja lyhyen aikavälin näkymien haastavuudesta, joita olemme käyneet tarkemmin läpi edellisellä raportillamme. Tarkistamme päätöksen vaikutukset ennusteisiimme (ts. voitonjako ja pääomarakenne) seuraavan päivityksemme yhteydessä.
Login required
This content is only available for logged in users
