Investcon kirjoitukset täydentävät Inderesin analyysipalvelua. Esitetyt näkemykset eivät edusta Inderesin näkemyksiä eikä kirjoituksia pidä tulkita sijoitussuosituksina.

Pääomarahastot ovat kasvattaneet suosiotaan erityisesti suurempien sijoittajien keskuudessa niiden listattua markkinaa korkeampien tuottojen takia. Pääomarahastoilla tarkoitetaan tässä tekstissä suljettuja, pääasiassa listaamattomiin kohteisiin sijoittavia rahastoja, joista yleisimpiä ovat listaamattomiin osakkeisiin sijoittavat Private Equity -rahastot.

Suljetut pääomarahastot poikkeavat merkittävästi perinteisistä avoimista sijoitusrahastoista ja niiden kirjanpidon ja verotuksen hallinta vaatii sijoituskohteiden tarkkaa tuntemista. Rahastojen minimisijoitusten ollessa korkeita, sijoittajia on kappalemääräisesti vähän. Tästä syystä tavalliset tilitoimistot eivät kohtaa pääomarahastoja usein, eivätkä siten ole keskimäärin tottuneet niiden käsittelyyn. Sijoittaja on lopulta itse vastuussa verotuksestaan ja puolihuolimaton kirjanpito- ja verokäsittely suuriin sijoitussummiin yhdistettynä johtaa helposti veronalaisten tuottojen ilmoittamatta jättämiseen.

PÄÄOMARAHASTOT SIJOITUSKOHTEENA JA KOHTEEN VALINTA

Pääomarahastojen suosion taustalla on yksinkertainen selitys: tuotto. Listaamaton markkina on historiallisesti tuottanut huomattavasti paremmin kuin listattu. Ilmiön taustalla on useita tekijöitä.  Suurin tekijä ylituottoon lienee likviditeettipreemio: sijoitus suljettuun pääomarahastoon ei ole sijoittajalle vapaasti realisoitavissa, vaan varat tulee sitoa jopa 10 vuodeksi. Sijoituskohteiden hinnanmuodostus on epätehokkaampaa listaamattomassa markkinassa, kun ostajia ja myyjiä on määrällisesti vähemmän ja hankittavat osuudet yhtiöistä suuria, joka rajaa valtaosan sijoittajista pois markkinasta.

Pääomarahastot osallistuvat myös aktiivisesti sijoitustensa liiketoiminnan kehittämiseen. Listaamattoman puolen eduiksi voidaan myös katsoa, että managerit sijoittavat omaa rahaa rahastoihinsa, eikä heillä ole vastaavanlaista painetta saada aikaan tuloksia lyhyellä aikavälillä. Rahastojen elinkaari on tyypillisesti n. 7–10 vuotta, mikä ohjaa pitkäjänteisyyteen.

Keskimäärin listaamaton markkina on tarjonnut selvästi paremman tuoton listattuun markkinaan nähden. Rahastojen välillä on kuitenkin suurta hajontaa: parhaiten menestyneet rahastot ovat tarjonneet erinomaisia tuottoja, kun taas osassa rahastoja sijoittajat joutuvat tyytymään vaatimattomampiin tuloksiin.

Sijoittaminen hyvin menestyneihin suurempiin rahastoihin suoraan vaatii suhteita ja jopa kahdeksannumeroista vähimmäissijoitussummaa. Perinteisesti pienemmillä sijoitussummilla sijoituksia Private Equity -rahastoihin on voinut tehdä rahastojen rahastojen (”Fund of Fund”) kautta, mutta haasteena on ollut rahastoista saadun ylituoton valuminen järjestelyn kuluihin.

Markkinalla on kuitenkin nykyään toimijoita, jotka haastavat perinteistä mallia ja joiden kautta ammattimaiset sijoittajat pääsevät sijoittamaan sopivammilla sijoitussummilla kohdennetummin pääomarahastoihin. Yleisesti ottaen uudemmat markkinatoimijat jakautuvat tehokkaisiin paikallisiin kyseiselle markkinalle räätälöityihin ratkaisuihin ja kansainvälisiin geneerisempiin alustoihin. Sijoittajan onkin tänä päivänä erittäin tärkeää huomioida rakenteiden sopivuus ja kustannustehokkuus omasta näkökulmastaan.

MIKÄ ON SULJETTU RAHASTO?

Listattuihin instrumentteihin sijoittavat sijoitusrahastot ovat yleensä avoimia rahastoja eli rahasto-osuuksia voi merkitä tai lunastaa jatkuvasti. Listaamattomiin instrumentteihin sijoittavat pääomarahastot ovat yleensä ”suljettuja” rahastoja eli rahasto-osuuksia ei voi ostaa tai myydä jatkuvasti. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisempien suunnitelmien toteuttamisen, kun rahastomanagerin ei tarvitse ottaa huomioon riskiä lyhyen ajan likviditeetin katoamisesta. Poikkeuksena tähän ”pääsääntöön” ovat kuitenkin olleet esimerkiksi osa kiinteistörahastoista, joita on perustettu avoimiin rakenteisiin, vaikkakin rahastojen kohteena olevat kiinteistöt eivät välttämättä ole realisoitavissa kiihtyvien lunastusten tahdissa. Tämä ristiriita on etenkin viime aikoina, kuten myös muina kriisiaikoina historiassa, johtanut avoimien rahastojen lunastusmahdollisuuden pysyvään tai tilapäiseen poistumiseen.

Suljettu rahasto poikkeaa avoimesta rahastosta mm. elinkaaren, kassavirran, likviditeetin ja yhtiömuodon osalta. Suljetun rahaston elinkaari jakautuu neljään osittain limittäiseen vaiheeseen: varainhankinta, sijoitusvaihe, kehittämisvaihe ja exit-vaihe. Varainhankinta vaiheessa rahasto kerää sijoitussitoumuksia sijoittajilta ja rahasto lähtee liikkeelle, kun haluttu määrä sijoitussitoumuksia on saatu kerättyä ja mahdollisen edeltävän rahaston sijoituskausi on päättynyt. Varainkeruuvaihe päättyy niin sanottuun Final Closingiin, jonka jälkeen suljettu rahasto menee kiinni, eikä siihen lähtökohtaisesti enää oteta uusia sijoittajia. Toisessa eli sijoitusvaiheessa rahasto kutsuu sijoittajilta pääomaa sitä mukaa, kun sopivia sijoituskohteita löytyy. Kehittämisvaiheen ja exit-vaiheen pituus vaihtelee paljon rahaston sijoituskohteiden mukaan.

Lopullinen tavoite on sama kaikissa suljetuissa rahastoissa: irtautua sijoituskohteista mahdollisimman suurella voitolla. Kassavirran näkökulmasta suljetut rahastot ovat alkuun kassavirtanegatiivisia, tämän jälkeen kassavirtaneutraaleja ja exit-vaiheen puolella kassavirtapositiivisia. Sijoittajan näkökulmasta yleisesti kuluu 5–10 vuotta ennen kuin rahasto on palauttanut yhtä paljon rahaa kuin sinne on sijoitettu. Pääomarahastot vaativat pitkäjänteisyyttä ja varautumista siihen, että rahaa saattaa palautua alkuperäistä aikataulua hitaammin.

VEROTUKSEN SUDENKUOPAT

Läpivirtaavista rahastoista käytetään kansainvälisesti ilmaisua ”Tax transparent”. Tämä tarkoittaa, että rahastot eivät itse maksa veroa, vaan verotettava tulo virtaa rahaston läpi sijoittajan verotukseen. Sijoittajan tulee omassa verotuksessaan ilmoittaa osuus rahaston veronalaisista tuotoista. Tästä käytetään kotimaisessa verotuksessa termiä ”tulo-osuus”. Tulo-osuus ei ole riippuvainen rahaston voitonjaosta eli sijoittajan tilille maksetuista summista. Rahaston voitonjaosta käytetään yleisesti ilmaisua voitto-osuus (profit distribution) ja voitto-osuudella ei puolestaan ole verovaikutusta. Rahastot palauttavat rahaa sijoittajille yleensä kahdessa tilanteessa. Rahasto on saanut osinkoa tai muuta pienempää tulovirtaa, jota jaetaan ulos rahastosta, tai rahasto on irtautunut sijoituskohteesta. Usein sijoituskohteesta irtautumisen yhteydessä rahasto palauttaa sijoitukseen liittyvän pääoman, eli sijoittaja saa mahdollisen tuoton lisäksi pääomanpalautuksen.

Verotuksen näkökulmasta kotimaiset rahastot tarjoavat helposti ymmärrettävät raportit Suomen verotusta varten. Olemme kuitenkin huomanneet, että tulo-osuuksien ja voitonjakojen kirjanpito ja verotus ovat kirjanpitäjille hyvin epäintuitiivisia asioita. Ensimmäinen sudenkuoppa on ilmoittaa verovapaasti virtaavat tuotot veronalaisina, joka johtaa ennenaikaiseen veronmaksuun. Toinen ja syvempi sudenkuoppa on olettaa verotettavaa tuloa muodostuvan vasta, kun rahasto on palauttanut sijoitettavan summan kokonaisuudessaan takaisin. Pahimmillaan suuria määriä veronalaisia tuottoja jää ilmoittamatta, josta voi olla sijoittajalle erittäin negatiivisiakin seurauksia.

Suoraan ulkomaisiin rahastoihin sijoittavan on syytä olla vielä huolellisempi kirjanpidon ja verotuksen suhteen. Ensimmäinen selvitettävä asia on rahaston yhtiömuoto. Rahastorakenteet voivat vaihdella huomattavasti ja rahasto tyypillisesti rinnastuu verotuksessa johonkin seuraavista kolmesta yhtiömuodosta: erikoissijoitusrahastoon, kommandiittiyhtiöön tai osakeyhtiöön. Ilman rahaston yhtiömuodon tuntemista kirjanpidon ja verotuksen oikea toteutus on vaikeaa. Ulkomaisten pääomarahastojen laatimat raportit pitävät pääsääntöisesti jossain muodossa sisällään Suomen verotukseen tarvittavat tiedot, mutta raporttien tulkitseminen ja oikeiden tietojen poimiminen vaatii erityisosaamista. Ulkomaisissa raporteissa ei eritellä Suomen verotuksen kannalta oleellisia tulo-osuuksia ja voitto-osuuksia, vaan tämä erottelu jää sijoittajan tehtäväksi.

Kirjanpitovelvollisella eli sijoittajalla on laaja selonottovelvollisuus, joka tarkoittaa, että sijoittajan on selvitettävä oikea verokohtelu ja ilmoitettava tulot oikein veroilmoituksella. Kirjanpitovelvollinen ei voi vedota siihen, ettei ole osannut tulkita sijoitusraporttia. 

YHTEENVETO

Jos sijoittajalla on riittävästi likviditeettiä sitoa osa salkustaan suljettuun rahastoon pidemmäksi ajaksi, on hänellä hyvä mahdollisuus saavuttaa ylituottoa listattuun osakemarkkinaan nähden. Perinteisesti pääsy sijoittamaan hyvin menestyneisiin pääomarahastoihin ilman kahdeksannumeroista minimisijoitussummaa on vaatinut kalliita välirakenteita, mutta nykyään markkinalle on tullut suoraviivaisempia ja tehokkaampia toimijoita.

Pääomarahastoihin sijoittamiseen tarvitaan suuria pääomia rahastojen suurten minimisijoitusten vuoksi, joten ne ovat isossa kuvassa harvinaisia tapauksia tilitoimistojen pöydällä. Tästä syystä kirjanpitäjät eivät keskimäärin tunne pääomarahastojen poikkeavia rakenteita, eivätkä niiden kirjanpidollisia ja verotuksellisia erityispiirteitä. Jos sijoittaja ei huomioi hallinnossaan pääomarahastojen erityistilannetta, altistuu hän huomattaville veroriskeille.    

Investcon foorumiketjun löydät täältä.

Santeri Pischow & Sampsa Leskinen
InvestCo Accounting Partners Oy
www.investco.fi

---
Investcon kirjoitukset inderes.fi:ssä:
Pääomarahastoihin sijoittaminen ja verotuksen sudenkuopat 1.11.2024 (linkki)
Mitä sijoitusyhtiölle tapahtuu omistajan kuoleman jälkeen 13.6.2024 (linkki)
Sijoitusyhtiö perintösuunnittelun työkaluna | Investco 8.2.2024 (linkki)
Yhtiön voitonjako ja varojen käsittely verotuksen näkökulmasta | Investco 11.12.2023 (linkki)
Sijoitustoiminnan järjestäminen verotuksen näkökulmasta | Investco 17.11.2023 (linkki)