Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa videon transkriptin pohjalta. Voit antaa siitä palautetta Inderesin foorumilla. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Disclaimer: This is a machine-generated transcript and may contain inaccuracies.
Sifter Globalin Santeri Korpinen. Miten teidän rahasto on alkuvuodesta kehittynyt?
Nyt ollaan jo aika pitkällä vuotta. Taitaa olla syyskuun puoliväli, mutta katselin tuossa eilen illalla, niin vähän vajaa 20 % tuottoa, eli taisi olla 19,6 tarkalleen. Eli onko se hyvä vai huono? Meille se riittää.
Teille se riittää kyllä. Ja oletteko te minkälaisia liikkeitä tehneet nyt ihan viime aikoina teidän rahastossa?
No joo, voidaan käydä noita liikkeitä läpi vielä vähän tarkemmin. Meidän suurin muutos tehtiin silloin kesäkuun ensimmäisellä viikolla, jolloin me vähennettiin puolijohdealan yhtiöitä reilusti, ja sitten me itse asiassa lisättiin Microsoftia ja Adobea, jotka oli meidän näitä ohjelmistoalan yhtiöitä. Toki me ollaan sitten ostettu myös muutamia yhtiöitä tässä alkusyksyn aikana vielä.
Joo, te olette keventäneet näitä semiconductor-osakkeita muun muassa P Semiconductorissa, Lam Researchissa, Applied Materialsissa. Niin nämähän nousivat hyvin voimakkaasti, ja ilmeisesti kesäkuussa myitte. Ajoitus oli varmaankin aika lailla kohdillaan. Nämähän on tulleet hieman alas. Tässä oli. Mikä teillä oli tässä? Tämä ajatusmaailma, että lähdette näitä semiconductor-osakkeita trimmaamaan, että onko tällainen parempi pyy pivossa kuin 10 oksalla vai miten kommentoisit?
No tuota, semiconductors, puolijohteet. Niissähän me ollaan oltu toistakymmentä vuotta jo mukana. Eli. Eli TSMC on sieltä vuodesta 2012, ja siinä on omistettu erilaisia puolijohdeyhtiöitä matkan aikana. Me ollaan jollain tavalla saatu sellainen sormituntuma siihen, että koska ne on meidän mielestä liian kalliita suhteessa odotettuihin tuloksiin. Ja nyt tämä meidän tulostuotto, joka katsoo viiden vuoden päähän, niin antoi kesäkuussa meille aika vahvaa signaalia, että näin matalaa tulostuottoa ei ole historiallisesti ollut. Ja me ymmärretään se, että tämä sykli on todennäköisesti pidempi. Ainakin se on paljon rajumpi. Eli kun me katsotaan yhtiöiden tuloksia, niin nehän on valtavan hyviä. Ne on ensi vuonnakin valtavan hyviä, mutta meidän mielestä siinä on ehkä jo hinnoiteltu mukaan aika paljon. Ja mehän ei myyty siis kokonaan pois. Niitä me myytiin noin 50 prosenttia siitä puolijohdesalkusta pois.
Ja nyt sitten, oliko se ajoitusta vai ei? Eihän kukaan voinut tietää, että ne laskee, mutta nehän tosiaan heinäkuun ja vielä elokuunkin aikana laski aika rumasti. Sitten nämä tietyt puolijohdeyhtiöt. Ja saatiinhan me siitä tietenkin. Me kotiutettiin hyvin voittoja silloin kesäkuussa, mutta toisaalta sitten se osa, mikä meille jäi, niin sehän tietenkin kärsi. Kyllä tuli siitä vähän niin kuin haittaakin, että ei se mikään täydellinen voitto ollut.
Kyllä te olette pitkään näitä semiconductor-osakkeita omistanut, niin kuin sanoitkin, että useita vuosia, niin jos nämä tulisi hieman lisää alas, niin näkisittekö, että voisitte lisätä näiden painoa vielä?
Joo, ja näinhän me ollaan toimittu, että kun meidän strategian idea on se, että me yritetään ostaa niitä meidän mielestä erittäin laadukkaita yhtiöitä, joilla 5, 10, 15 vuoden kuluttua niiden palveluille ja tuotteille on kysyntää, niin ne on edelleen siellä oman nichesä huippuja. Niin kysymys ei ole siitä, että me heitettäisiin ne kokonaan pois, vaan siitä, että millä hinnalla me halutaan omistaa niitä milloinkin ajanhetkenä. Ja tähän kysymykseen, että onko se kysymys siitä hinnasta vai jostain muusta, niin sen hinnan pitäisi vielä laskea ehkä 20 prosenttia, että me oltaisiin valmiita alkaa lisäämään sitä painoa.
Aivan.
Eli just nyt me ei olla niitä lisäämässä.
Okei, jäädään sitä sektoria seurailemaan, mutta te olette mun mielestä lisänneet tämän teollisuussektorin painoa. Jos ihan väärin katsonut, niin teillä oli jopa kolmasosa rahaston pääomista sijoitettu tänne teollisuussektoriin. Niin mikä tässä teollisuudessa kiinnostaa, kun musta tuntuu, että sijoittajilla on, on, on, sijoittajat pystyy pitämään vain yhtä ajatusta päällä tai ajatuksessa kerrallaan. Eli se on. Nämä AI-osakkeet. Mutta mikä näissä teollisissa osakkeissa sitten kiinnostaa?
No, markkinahan on tämmöinen parabolinen, että silloin nimenomaan aina on joku tuommoinen yksi asia. Mä katsoin itse asiassa näitä meidän aikaisempia haastatteluja tammikuusta ja toukokuulta, niin me ollaan puhuttu sielläkin tekoälystä ja puolijohteista aika paljon. Se on ollut koko ajan nyt pinnalla. Me ei. Tämä teollisten yhtiöiden ostaminen ei ole meille mitenkään uutta. Tai että me oltaisiin lähdetty ottamaan sellaista valtavaa näkemystä. Vaan vuonna, esimerkiksi näistä, mä palaan vielä tuohon puolijohteisiin. Niin me vuonna 2024 alettiin ostamaan puolijohteita lisää, koska silloin ne hinnat olivat supermatalia ja sen viiden vuoden päässä näkyvä tulos oli erittäin hyvä. Eli silloin me alettiin ostaa puolijohteita, eikä ne ollut hirveän seksikkäitä silloin.
Teollisia yhtiöitä me ollaan nyt alettu viime vuoden aikana ostamaan lisää, ja nyt me ollaan tänä vuonna lisätty entisestään teollisten yhtiöiden salkkua. Ja miksi juuri teollisia yhtiöitä? Eli kysymykseesi, niin sen takia, että monella niillä on hyvin ennustettava kassavirta ja tuloksenteko. Me siis tykätään sellaisista yhtiöistä, jotka myy laitteen ja sitten ne myy sen pitkän huoltosopimuksen, ja se tuo sen ennustettavuuden siihen, josta me pidetään. Ja ne hinnat on olleet meidän mielestä aika houkuttelevia. Kyllä joo.
Haluaisitko sä nostaa jotakin rivejä esille? Missä olet tällä hetkellä innostunut tästä? Teollisuudesta.
No en ole kyllä innostunut. Liian innostunut ikinä mistään. Mutta mutta. Mistä mä lähtökohtaisesti pidän? No siis Safranhan on ollut meillä salkussa pitkään, eli lentokonemoottorivalmistaja. Se on oikein klassinen esimerkki tällaisesta, että myydään kone ja sitten pitkä huolto siihen. Sitten meillä on kevään aikana uutena tullut tuo Allegion, tämä lukitusjärjestelmäyhtiö. No se ei ole ihan samanlainen liiketoimintamalli, että lukitusjärjestelmät, mutta.
Se on tämä Assa Abloy.
Assa Abloyn kilpailija, yhdysvaltalainen.
Miten nämä eroaa toisistaan? Oikeastaan kaikki tietää Assa Abloyn, mutta en tunne tätä sanaa Allegion.
Oikeastaan ne on jenkkifokuksella, että yli 70 prosenttia heidän markkinastaan on Yhdysvalloista. Ja nimenomaan ei oikeastaan niinkään paljon retailissä, vaan enemmän tämmöiset julkiset tilat, lukitusjärjestelmät sinne. Mutta siinäkin on tietynlaista semmoista, hauska sanoa kun on lukkofirma. Mutta lock-inia tässäkin.
Sitten me mentiin tällaiseen yhtiöön, joka on itse asiassa terveydenhuollon yhtiö. Steris on nyt tässä alkusyksynä tullut meidän salkkuun, ja ne on sterilisoitiyhtiö sairaaloissa. Eli. Eli idea on se, että kun sairaalan pitäisi olla mahdollisimman virus- ja bakteerivapaa. Niin ne kaikki huoneet, laitteet, kaikki pinnat pitäisi olla steriloituja. Niin on tämmöinen yhtiö kuin Steris, joka sitten tuo sinne erilaisia laitteita, desinfiointiaineita, järjestelmiä, erilaisia muita palveluita, joilla steriiliys pidetään steriilinä. Se sairaala, se on hyvin jatkuvan palvelun liiketoimintaa, eli niitä menee jatkuvasti. Niitä kulutustuotteita. No miksei tule joku kiinalainen kilpailija siihen? Sen takia, että ne vaatii FDA:n eli Yhdysvaltain viranomaisen hyväksynnän, että jokainen laite ja jokainen kemikaali. Eli se on hyvin tyypillinen razor and blade -malli.
Kyllä. Onko tässä minkälaiset kasvuajurit tulevaisuuteen nähden? No ei varmaan mikään. Raketti ei kasva. Ja joo, ainakaan näissä.
Näissä oikeastaan nyt äsken mainituissa ja teollisissa yhtiöissä, niin emmehän me etsi niistä puolijohdealan tai ohjelmistoliiketoiminnan kasvua. Ei ne ole 30 %:n vuosikasvajia. Ne on sellaista meidän arvion mukaan noin 7 %:n tuloskasvua. Eli meillähän on aikaisemmin sijoitettu tähän Cintasiin Yhdysvalloissa. Joka on tämä maailman suurin työvaatevuokrausyhtiö muun muassa. Ja tämän tyyppisistä voi olettaa saavan noin seitsemisen prosentin tuloskasvua. Mutta se on aika ennustettavaa.
Ja se mikä on vielä ehkä semmoinen hauska, niin nämä kaikki yhtiöt, mihin me ollaan sijoitettu viimeksi, niin niillä ei ole lähtökohtaisesti AI:n kanssa mitään tekemistä. Eli se disruptiouhka on aika pieni, että laatuyhtiölle. Pahin asia on siis disruptio periaatteessa, koska se voi ajatella, että erinomaisella yhtiöllä on korkeat vallihaudat ja sitten sillä on se oma mansikkapelto, mistä se saa poimia. Eli niitä asiakkaita korkeilla katteilla, ja sinne on hirmuisen vaikea tulla joko regulaation takia tai sitten jonkun teknologisen vallihaudan takia tai maantieteellisen vallihaudan. Mutta sitten onnetonta, kun tulee joku tällainen uusi teknologia tai regulaatio muuttuu tai jotain muuta, niin se vallihautaan tuleekin kolo, joka tarkoittaa, että periaatteessa sinne pääsee kilpailijoita.
Puhutaan disruptiosta kohta lisää, kun mennään tähän meidän AI-spekulaatio-osioon. Mutta minua tuosta lukkofirmasta kiinnostaisi tietää, että kaikkihan tietää Assa Abloyn, että monien kotiavaimet on Assa Abloyta. Niin Assa Abloy on käsityksen mukaan globaali. Mutta sitten tämä, mihin te ootte sijoittaneet? Se ei ilmeisesti ole niin. Miksi se on houkutteleva, jos on pienempi toimija versus tämä Assa Abloy?
No toi on.
Tosiaan lonkerot joka.
Paikassa. Toi on erinomainen kysymys siis. Allegion, niin me molempia ollaan, siis Assa Abloyta tutkittu jo 2019 ensimmäisen kerran, ja nyt me alettiin tutkimaan sitä uudelleen. Niin tämä tuli. Tämä Allegion tuli vastaan, ja me tykättiin siitä, että se on fokusoituneempi. Ajateltiin, että Assa-tyyppisellä globaalilla toimijalla olisi tämmöisiä synergioita muun muassa tuotekehityksessä tai tuotannossa tai muissa, niin me opittiin se, että itse asiassa lukitusjärjestelmät ympäri maailmaa on hyvin erilaisia. Ei ole tämmöistä standardia, että kun sä nyt sitten Ruotsin tuotekehityskeskuksessa kehität yhden mallin, niin sitten sä voit jakaa sitä iloisesti ympäriinsä. Niin näin ei ollut ainakaan meidän ymmärryksen mukaan. Ja me todettiin, että siinä ei välttämättä ole sitten niin paljon synergioita, mitä oltiin ajateltu. Toki voi ajatella niin, että jollain kontinentilla Euroopassa menee huonosti, mutta Aasiassa on buumi, niin sitten se voi tavallaan tehdä siitä vähemmän volatiilin siitä liiketuloksesta ja vaihdosta.
Niinhän se monesti on näissä globaaleissa yrityksissä. Varsinkin kun katsoo vaikka Helsingin pörssiäkin, jos on globaaleja operaatioita, niin ne on vähemmän volatiileja sitten, jos olet pelkästään Suomeen keskittynyt. Suomen taloudessa on mennyt heikosti, sillä yhtiölläkin menee heikosti, vaikka jenkkitaloushan on hyvin vahvaa. On ollut.
Mutta siinä nämä. Allegionilla oli tosiaan semmoisia muutamia liiketoiminnan mittareita, mistä me pidettiin. Ja sitten se fokusoituneisuus. Oli ne oikeastaan ne syyt kyllä.
Jatketaan tästä teidän teollisuussektorista. Teillä on rahastossa mun mielestä tätä Canadian National Railway -yhtiötä. Mä itse olen tämmöinen rautatieharrastaja. Kuulijat saattaa sen tietää. Niin miksi teillä on tätä teidän rahastossa, rautatieyhtiötä?
Siis jokaisella itseään kunnioittavalla rahastolla pitää olla yksi rautatie. Lähdetään siitä. Tai sijoittajalla. Eikö Buffettilla ole oma, ja Bill Gatesilla, ja niin edelleen. Mehän pidetään. No joo. Lähdetään siitä, että sehän ei tule olemaan mikään raketti. Paitsi että tänä vuonna se on pärjännyt erinomaisen hyvin. En nyt muista tarkalleen, mutta sanotaan, että nousua enemmän kuin salkku keskimäärin. Se on noussut varmaan 35 prosenttia tänä vuonna, se osake. No se oli myös aika matalalla tuossa viime vuonna, että siinä on jo nousulle syytä.
Rautatiethän on vähän tämmöisiä utilityja, että sulla on tässä tapauksessa 30 000 raidemailia, jotka menee lännestä itään koko Kanadan läpi ja siitä vielä sitten alas Mississippiin. Eli valtava verkosto, ja on aika todennäköistä, että kukaan ei rakenna siihen viereen.
Eli kuulijan on hyvä ymmärtää, että Suomessahan tai Euroopassa valtio omistaa sen rautatieinfran, mutta Pohjois-Amerikassa näin ei suinkaan ole.
Joo, täsmälleen, täsmälleen. Eli tämä on. Investoinnit on tehty vuosikymmenten aikana, ja Canadian Nationalilla on aika hauska. Ne antaa muun muassa sadan vuoden bondeja, eli aikaperspektiivit ovat aika pitkiä. Ja kun se on, niin sanotaan, että se on lähtökohtaisesti hyvin varma ja ennustettava. Ja sitten kun me ollaan tutkittu näitä eri. Niitä on noin 5–6 tällaista listattua rautatieyhtiötä Pohjois-Amerikassa. Niin oli siellä muitakin hyviä.
Mutta tämä Canadian National Railway, joka oli kanssa aikoinaan valtionomisteinen, niin sitten kun ne yksityistettiin ja sinne tuli tämmöinen todella hyvä toimitusjohtaja, jonka nimeä nyt en muista, niin se alkoi sieltä tehokkuutta luomaan sinne. Ja nehän mittaavat todella paljon, että kuinka paljon ne kuljettaa tonnia per raidemaili, erilaisia mittareita, ja yksi mikä on todella kiva, niin ne myös pystyy siirtämään kaikki kohonneet polttoainekustannukset suoraan asiakkaille, totta kai. Eli siinä ei ole tämmöistä. Moni pelkää, että nyt kun diesel nousee, niin pystyttekö saamaan, tai miten sille yhtiölle käy?
Monet yhtiöthän eivät saa sitä kohonnutta dieselin hintaa. Sehän nähdään jo ennenkin pörssissä tulosvaroituksina, kun puhutaan dieselin hinnasta.
Mutta kauhean pitkän vastauksen annoin. Mutta siis siinä on. Alalle tulon esteet ovat todennäköisesti aika korkeat. Se on lähtökohtaisesti hyvin ennustettava, jos uskoo siihen, että tavara liikkuu Yhdysvalloissa. Siis ei ihmiset, vaan nimenomaan tavara. Eli siellä on sitten erilaista. Lannoitteita ja viljaa ja puuta ja malmia ja autoja ja just name it.
Kyllä. Eli se on hyvin sidoksissa tavallaan Yhdysvaltain ja Kanadan talouskasvuun, ja siinä on sellainen tilanne, koska nämä on utilityja. Kukaan ei tule rakentamaan siihen viereen uusia rautatiekiskoja. Sitä vaan, että se ei tule ikinä tapahtumaan.
Täsmälleen näin. Ainoa ehkä disruptio, kun taas mä hyppään asioiden edelle, on se, että esimerkiksi itseohjautuvat rekat voisivat olla tehokkaampia, tai sähkörekat. Että toistaiseksi on ollut. Mä en nyt ihan tarkalleen muista, mutta olisiko se ollut 700 mailia. Se, että yli sen menevät matkat kannattaa junalla viedä, ja siinä alle kannattaa viedä rekka-autolla.
Joo, kyllä se Euroopassakin on. Itse asiassa, vaikka tämä toimii Pohjois-Amerikassa, niin Euroopassa on kanssa ihan sama asia, että pienillä vedoilla jossakin Keski-Euroopassa se kumipyörä on hyvin tehokas, kun mennään Euroopan halki tai lännestä itään tai pohjoisesta etelään. Se junaveto alkaa olemaan järkevämpi, ja siellä Pohjois-Amerikka on niin valtava, että siellä.
Kyllä, kaksi pointtia. Kaksi vuotta sitten me alettiin. Alettiin vähän haistelemaan, että just tätä teollisuudesta. Että kun se oli niin monta vuotta siellä suhdannekuopassa. Teollisuushan oli Yhdysvalloissa semmoisessa, oliko se nyt ollut melkein neljä vuotta. Se oli se. Ostopäälliköiden indeksit ja muut oli siellä. Alle 50:n. Me alettiin haistelemaan, että jaaha, että olisiko se kohta se, että mikä olisi se syy, että teollisuus lähtisi? Onko se sitten Trumpin investoinnit? Olisiko ne datakeskukset? Olisiko se vaan korjausvelka, mitä tulee?
Ja se oli tietenkin yksi syy, että me lähdettiin ostamaan teollisia yhtiöitä. Toinen oli tietenkin se, että me lähdettiin nostamaan siihen sidonnaisia, eli kuljetusfirmoja. Toinenhan on tämä Old Dominion, joka on nyt tietenkin tämä rekkakuljetusfirma, joka on myös salkussa, niin silloin me tosiaan niitä lisättiin salkussa, että nämä molemmat yhtiöt me ollaan omistettu jo ennen koronaa, jo eli 2018–2019 salkkuun.
Oletko sä tota Old Dominionia vielä avata kuulijoille?
No Old Dominion on siis. Tuntuu oudolta, että. Siis. Rekkakuljetusfirma voi tehdä yli 20 %:n, jopa 25 prosentin liikevoittoprosenttia. Se on siis ihan posketonta, kun ajattelee, että se on melkein kuin asiantuntijayhtiö. No mihin se perustuu? Niin tietenkin järjettömän hyvään tehokkuuteen ja logistiikkaan, mutta ensisijaisesti vahvaan hinnoitteluvoimaan. Eli ne puhuu tämmöisestä. Less than truckload -mallista. Eli ne ei ikinä, tai erittäin harvoin, kuljeta yhden asiakkaan kaikkia materiaaleja, vaan ne keräilee useilta tehtailta tavaroita, ja sitten ne saa paljon paremman hinnan sille yhdelle asiakkaalle, kun ne kerää niitä monia.
Kyllä. Eli se perustuu tähän tiheyteen, että kuinka paljon on asiakkaita. Vähän tavallaan samalla tavalla kuin vaikka Cintas toimii tällä tavalla. Että jos sulla on iso verkosto, tai vaikka nämä ruokalähetit tai Uberit ja tämmöiset, se perustuu siihen tiheyteen, kuinka paljon pystytään tekemään keikkaa vuorokauden aikana.
Juuri näin. Eli voisi sanoa, että siinä on. Kun puhutaan kilpailueduista, niin nämä tiheysedut on nimenomaan se, että kuinka hyvin sä optimoit sen logistisen verkoston, ja sulla on niitä hubeja, ja sitten tietenkin, että miten sä lähetät niitä rekkoja menemään. Se on kohta yksi. Sitten tämä, mikä näkyy asiakkaalle, on tietenkin tässä Old Dominionin tapauksessa palvelun laatu. Eli niillä on toimialan vähiten kleimejä, joka tarkoittaa. Ja sitten ne on myös toimialan. Monesti se toimija, joka pystyy ruuhka-aikoinakin takaamaan sen, että se kuljetus tehdään, joka tarkoittaa, että sillä on hinnoitteluvoima, eli vakuutusmaksut ovat pienemmät, niin sillä on lisäksi hinnoitteluvoimaa, eli siinä on monta tällaista kilpailuetua, joka näkyy siinä, että siellä viimeisenä rivinä.
Joo, mielenkiintoisia yhtiöitä. Siirrytään seuraavaksi tähän meidän seuraavaan teemaan, että puhutaan näistä teknologiayhtiöistä. Toisaalta näistä vähän uudemmista uutisista tällä hetkellä. Tuo SpaceX listautui kesällä. On ollut puhetta, että tuo Anthropic ja OpenAIkin saattaisi jossakin kohtaa listautua, niin kiinnostaako teitä tai Sifter Global -rahastoa nämä uudet listautujat?
No tiedät meidän mallin, niin me lähdetään. Mehän ollaan globaali osakerahasto. Eli meillä on periaate, että kaikki listatut yhtiöt siellä alkuvaiheessa. Siellä tunnelin alkuvaiheessa on kaikki, ja sitten ne aika nopeasti siitä kriteereillä seulotaan pois, eli eliminoidaan 99 prosenttia. Ja mä voisin sanoa, että laitan polkupyöräni vetoa, että SpaceX eikä nämä pääse sen kriteerin läpi. Okei, mutta annetaan mahdollisuus aina. Ja sitten kun se katsotaan, miten se leikkuri sanoo, ja SpaceX.
Tosi mielenkiintoinen nyt oli. Oliko nyt Q2:lla liikevaihto joku seitsemän miljardia dollaria kvartaalissa, ja Musk tuossa saneli, että heillä on tavoite, että liikevaihtorun rate on 100 miljardia vuoden loppuun mennessä. Eli sen liikevaihdon täytyisi tavallaan kolminkertaistua vuoden loppuun mennessä reiluun 30 miljardiin dollariin, että he pääsisivät siihen. Ja se tulee aika paljon näistä, niin kuin tästä, että he vuokraavat tätä heidän kapasiteettiaan. He ovat Googlelle tehneet diilejä, ja oliko siellä OpenAI-Anthropicin diili? Oli. Ja sitten oli jotakin muita tämmöisiä diilejä.
Joo, nämä ovat. Nämä ovat. Markkinalla ja sijoittajilla on tapa ihastua tarinoihin. En nyt siis sano, että tämä on huono sijoitus tai huono yhtiö, mutta näin Sifter Globalin salkun ja meidän strategian näkökulmasta toi tarinaosake, jossa on valtavat odotukset. Tällainen messiaaninen kaveri, joka on näyttänyt, että tämä saa aikaiseksi, niin me. Siinä olisi liian monta sellaista red flag -kriteeriä, että me ei lähdettäisi mukaan. Ja samalla sanoen se voi olla aivan loistava sijoitus jollekin.
Nämä Muskin firmathan ovat. Puhuit aikaisemmin disruptiosta, että näistä laatuyhtiöistä tämä disruption uhka on pahin mahdollinen, että heillä on se oma kukkapenkki ja sitten niitä mansikoita kastellaan siinä ja niitä poimitaan, ja SpaceX:ssä esimerkiksi tämä heidän. Tämä satelliitti-internet oli. Se oli nyt, oliko 12 miljoonaa asiakasta nyt kesäkuun lopussa. Vuosi sitten oli 6 miljoonaa. Itse olen miettinyt, että jos tämä satelliitti-internet, kun heillä on näitä rakettilaukaisuja kanssa samaan aikaan, että jos sinne yläilmoihin lähettelee niitä satelliitteja ja muita, niin kuinka kilpailukykyinen se voi olla? Utilitynä, jos verrataan näihin puhelinoperaattoreihin, näihin pick and shovel -yhtiöihin. T-Mobile. Niillä on muistaakseni joku 600 miljardin dollarin markkina Yhdysvalloissa. Puhelinliittymissä, jos se aikoo laajentua puhelinliittymiin ensi vuonna. Että on jännä nähdä, että mitä tässä tulee tapahtumaan. Koska joo, enkä ole sitä mieltä. Tämä ei välttämättä ole mikään huippusijoituskohde. Voi toisaalta myös olla, mutta tässä on tällaisia disruptiojuttuja, että mitä voi tapahtua tulevaisuudessa. Että mihin nämä? Mihin nämä aiheet voi yltää?
Joo, vaikka Elon Muskista tai muista olisi mitä mieltä tahansa, niin visionäärisyyden puutteesta häntä ei voi syyttää, mutta ei myöskään eksekution. Ja se on todella harvinainen yhdistelmä, että löytyy semmoinen henkilö ja se saa sen organisaation executeamaan asioita, jotka sitten on lähes mahdottoman tuntuisia. Eli silloin siinä mä annan valtavan hatunnoston, mutta en mä siihen omia rahojani enkä Sifterin rahoja todennäköisesti ole laittamassa kyllä.
Mites nämä tekoälymallit, OpenAI, Anthropic? Jos nämä tulisi listoille, niin olisiko nämä millä kriteereillä kiinnostavia?
Se oli joskus 2018–19. Jostain kumman syystä mä muistan sen ajan tosi hyvin. Ja sit tuli korona, ja sitten on taas tää toinen puolikas tässä. Niin Hannes, meidän perustaja, kysyi näistä pilviliiketoiminnoista, kun Amazon ja Google ja Microsoft rakensi silloin näitä pilviliiketoimintojaan, että mikä niissä erilaistaa, mikä? Onko niissä jotain erilaista, onko jollain niillä parempi ansaintamalli ja onko niillä joku erilaistumistekijä? Eikä me löydetty oikein vastausta siihen muuta kuin että siinä nyt on kolme tekijää, joista Amazon oli jo pitkällä ja Google ja Microsoft vähän takamatkalla. Me myöhemmin opittiin, että erityisesti Microsoft pystyi integroimaan tosi hyvin sitä pilviliiketoimintaa olemassa oleviin palveluihin, että se on itse asiassa tosi vaikea repiä pois sitä pilvibisnestä yhtiöltä. Enterprise-ratkaisuissa. Pitkä vastaus tähän nyt. Kysynkin tässä, että mikä kielimalli on erilaisempi kuin toinen?
Hyvä kysymys.
En tiedä. Siis me kuukauden välein, tai ainakin nykyään kvartaalin välein, joku parempi kielimalli tulee. Sillä hetkellä tuntuu, että vau, tämä on aivan mieletön, että se tekee tällaista, ja sitten kuluu taas hetki ja sitten tulee taas joku vähän. Jos on joku, niin tämä kiinalainen. No joo, ja niitähän me ei olla vielä päästy oikeastaan kokeilemaan. Tai ainakaan itse. Että mä luulen, että Suomestakin löytyy näitä alan harrastajia, jotka on niihinkin päässyt jo kiinni. Mutta en mä lähtisi tuollaiseen, kun en mä tiedä, että mikä niistä tulee olemaan se voittaja. Se on ihan hirmuisen vaikea sanoa.
Joku on sitä mieltä, että kun sulla on se oma apuri, on se sitten Claude tai ChatGPT tai mikä tahansa, että kun sä tuut niin hyvin sen kanssa jo toimeen ja juttuun sen kanssa, että sä et voi vaihtaa. Siihen tulee jopa sellainen emotional lock-in. Mutta mutta. Todennäköisesti se on aika helppoa. Siitä siirtää kuitenkin se kaikki tieto. Edes sama apuri, joka puhuttelee sua kauniisti, siirtyykin sinne toisen kielimallin pohjalle. Ja se on taas, että hyvää huomenta ja kuinka voin auttaa.
Joku sanoi, että kun luin joitakin arvosteluja, niin sanoi, että tämä kieli. Hän tykkäsi tästä kiinalaisesta kielimallista sen takia, koska se oli kohtelias hänelle. Joo joo.
Eli täydellinen ennustettamattomuus minun mielestäni.
Joo, tämä on vaikea sektori seurata, joskin hyvin mielenkiintoinen. Mutta mites nämä muut? Magnificent 7 -yhtiöt, teillähän on Microsoftia ja Googlea ollut hyvin pitkään rahastossa. Microsoft taitaa olla ainakin jossakin kohtaa. Taitaa olla isoin.
On tällä hetkellä. Itse asiassa siinähän kävi Microsoftin kohdalla niin, kuten muistetaan tämän vuoden alussa, että tuli tämä AI-disruptiouhka ja Microsoft oli siis ennätyshalpa. Siis sillä tavalla, kun katsottiin kertoimia. Ja näin, se laski siis pahimmillaan siinä joskus helmikuussa miinus 30 prosenttia vuoden alkuun nähden. Niin, ja sitä ei ole tapahtunut Microsoftille todella pitkään aikaan. Tehtiin aika iso uudelleenanalysointi, että onko tässä nyt disruptiouhkaa jollain aikajänteellä, ja me tultiin siihen tulokseen, että ei pitäisi olla. Ja me ostettiin siis Microsoftia helmikuussa, huhtikuussa ja kesäkuussa. Me ostettiin varmaankin kolme prosenttiyksikköä lisää, ja se oli, koska se oli tippunut jo neljänneksi tai viidenneksi suurimmaksi sieltä ykköspaikaltaan.
Ja nyt sitten heinäkuussa tosiaan, kun se toi valtavan hyvän tuloksen, niin se on ollut paras nousija. Eli pitkä vastaus, Microsoft on nyt isoin rivi. Se on jopa nyt vähän liian iso rivi, että se on melkein 9 prosenttia salkusta, jolla me todennäköisesti vähän nyt vähennetään sitä tässä näin. Ei siksi, että se olisi huono yhtiö, vaan se alkaa olla liian iso rivi.
Joo, Microsoftillahan on. Heillä on lonkerot joka paikassa, ja monesti aina kommentoidaan sitä, että heidän tuotteet ei välttämättä ole niin hyviä. Mutta jos sä olet enterprise-yhtiö, sä käytät Teamsia. Monet sanoo, että Slack on parempi kuin Teams, mutta Teams on ihan riittävän hyvä. Sitten sulla on ne kaikki muut Excelit ja PowerPointit ja muut kilkkeet siellä kiinni, että sitä on hyvin vaikea lähteä siitä Microsoft-universiosta pois, kun sä kerran olet siellä jo.
Joo, se valtava Azure, pilviliiketoiminta, joka on integroitu tuonne yhtiöiden enterprise-järjestelmiin, niin sen muuttaminen tuosta noin vaan. Me ollaan jonkin verran haastateltu tällaisia isojen pörssiyhtiöiden, ulkomailla toimivien pörssiyhtiöiden liiketoiminta- ja tietohallintojohtajia ja kysytty tätä, että miltä teistä näyttää, että tuletteko te vaihtamaan näitä ja ottamaan AI-työkaluja käyttöön, niin tulee kaksi vastausta. Ensimmäinen on se, että emme tule vaihtamaan noin vain johonkin AI-ratkaisuihin, koska liiketoiminnan ei saa. Ei tämä ole mitään riskiä tulla sille liiketoiminnalle. Eli me halutaan tehdä pitkiä sopimuksia näiden olemassa olevien toimijoiden kanssa. Ne pystyy pikkuisen kilpailuttamaan nyt vaikka Googlen tai Microsoftin näitä pilvipalveluhintoja, koska ne haluaa tehdä pitkiä sopimuksia tästä. Mutta eli isot firmat ei tule tekemään nopeita muutoksia. Toinen taas näkökulma on se, että ne kaikki tällä hetkellä tutkii pilotteja. Miten AI voisi hyödyntää erilaisissa prosesseissa ja funktioissa ja tekemisissä? Eli kaikilla isoilla firmoilla on käynnissä pilotteja tähän liittyen.
Kyllä. Ja nämä kaverit, kenen kanssa puhuit, niin he ei halua ottaa sitä ammatillista riskiä. Kukaan ei vaihda jotakin vibe-koodattua CRM:ää Microsoftin järjestelmään tai Salesforcea tai Microsoftin paluuta ei vaihdeta vibe-koodattuihin järjestelmiin. Se on hirveä riski ammatillisesti.
Näin, ja siinä voidaan totta kai tehdä, jos sen Hollannin yhdessä yksikössä voidaan kokeilla. Miltä se voisi tuntua, jos meillä olisi tämmöinen vibe-koodattu malli, että kukaan ei enää kirjautuisikaan HubSpotiin tai Salesforceen tai johonkin muuhun, vaan että sulla olisi semmoinen yksi näkymä, joka kerää sieltä eri järjestelmistä tietoa, ja sit sitä testataan siellä ja varmaan katsotaan ja näin. Mutta jos se sitten on. Olisi todella hyvä, niin sen implementointi globaaliin yhtiöön. Niin se ei ole ihan pieni päätös.
Ei todellakaan. Teillä on noista Mag 7 -yhtiöistä myös Googlea, mutta oletteko te katsoneet näitä muita Magnificent 7 -yhtiöitä? Siellähän on.
Joo.
Iso liuta hyviä yhtiöitä.
Tämä on kysymys, mikä. Me kuullaan aika usein tuolla erilaisissa pöydissä Euroopassa ja muualla, että miksi teillä ei ole Nvidiaa? Tämä on se. Tämä on se aina toinen, mitä aina kysytään. Miksi teillä ei ole ASML:ää? Mutta jos mä vastaan ekalla, että Tesla, se ei täytä meidän kriteereitä. Siinä on liian paljon ennustettamattomuutta. Me ei pidetä siitä. Amazon, pilvipalvelut olisi ihana liiketoiminta, mutta se muu ei ollut meistä niin mielenkiintoinen. Amazonissa, auta mua vähän. Mitä meillä? Meta. Meta.
Me ollaan tutkittu kahteen kertaan, ja meidän puute on se, että me ei ymmärretä riittävän hyvin, että silloin kun oli vielä Facebook eikä ollut Instagramia, niin me ei ymmärretty sitä, että kuinka ne ihmiset pysyy siellä. Että jos tuleekin joku toinen vastaavanlainen sosiaalisen median alusta, niin voiko ne vaihtaa saman tien ihmiset sinne? No nythän me nähdään, että kun Instagram tuli, no Meta sen taisi ostaa, niin Facebook on eläkeläisten paikka ja kaikki vähänkään itsensä kunnioittavat meidän ikäiset on Instagramissa. Mutta ei siellä nuoret ole enää. Ne on mennyt jo sitten TikTokiin. Eli tämä jälleen kerran tämä. Mikä on se lock-in niillä. Niin, me ei menty siihen silloin mukaan. Oliko se virhe vai ei? En osaa nyt ottaa kantaa, kun en ole seurannut sitä Metaa niin tarkkaan.
Joo, itse Metaa katsonut nyt tosi paljon, kun jos mennään siihen disruptiouhkaan, niin on. Metaa on paljon katsonut, että sehän on jännä, että heillä on 3,6 miljardia päivittäistä käyttäjää. Eli siellä WhatsAppissa, Messengerissä, Facebookissa, Instagramissa ja Threadsissä. Joo, Threadsissä, ja siihen päälle nämä sadat miljoonat mainostajat, jotka mainostaa näissä heidän sosiaalisen median alustoissa. Niin mä olen tätä Metaa miettinyt siltä kannalta, että kun heillä on kanssa näitä muita lähtöjä, että heillä on tämä Meta Compute, eli tämä AWS:n tai Azuren tai Google Cloud Platformin kilpailija, että heillä on näitä lähtöjä. Sitten heillä on ne tekoälylasit, ne tirkistelykuvauslasit, ja sitten nyt he julkaisi just tämän Meta AI:n, joka on noussut nyt parin viikon aikana lataustilastojen kärkeen. Sillä on 4,9 tähteä App Storessa, ja tällä viikolla nuo vakuutusyhtiötkin on räjähtänyt sen takia, koska siinä pystyt sillä kilpailuttamaan vakuutuksia, jolloin nämä ehkä laatuyhtiöiksi tituleeratut. Nämä vakuutusyhtiöt, niin niiden osakkeet on laskeneet hyvin voimakkaasti tämän tekoälypelon takia. Mitä sä pystyt Mustalla tekemään? Sitten nämä Shopifyt ja tämmöiset muut toimijat on integroitu siihen Museen kiinni, että he pystyt. Jos pyörität verkkokauppaa, niin sä pystyt tekoälyagentin kautta ostamaan sun vaikka lapselle kengät tämän tekoälyagentin kautta sun verkkokaupasta, mikä on Shopifyn päälle rakennettu.
Okei okei.
Rakennettu. Tämä on mielenkiintoinen, että onko Meta kokemassa tämän oman Gemini-hetkensä? Tehän olette Vernerin kanssa keskustellut tästä, kun Gemini Googlella oli hankala ja sitten se julkaisi. Geminin, joka oli hyvä malli, ja sitten se osake lähti taas lentoon.
Nytkin Gemini taas puhuttaa. Kukaan ei puhu, mutta onneksi Alphabetilla muuten menee hyvin, mutta se on joo noin. Todella jänniä nuo muutokset tuolla puolella. Ja noista muista, niin Nvidia olisi varmaan ollut se yhtiö, joka noista niin sanotuista. Nykyäänhän Magnificent 7 olisi varmaan jo vähän vaihtunutkin paikat, että onko siellä jo muitakin yhtiöitä. Mutta Nvidia olisi ollut, ja me tutkittiin sitä vähintään kaksi, jos ei kolme kertaa viimeisen 10 vuoden aikana. Ja jos me oltaisiin silloin 2018–19 vaihteessa siihen menty, niin sehän olisi ollut järjettömän hyvä sijoitus. Mutta kun se onnetonta oli, oli liian paljon siellä gaming-, gaming-grafiikkaprosessorimaailmassa, niin meidän mielestä oli liian pieni markkina ja epäselvä. Ja ei ollut näitä AI:sta puhetta.
Joo, sehän oli hyvin epäselvä, että mä just kattelin noita Nvidian lukuja, niin 10 vuotta sitten 90 pinnaa liikevaihdosta tuli. Tästä gamingista, ja tästä datacenter-jutusta ei puhuttu vielä mitään. Se on nyt kääntynyt päälaelleen, että se datacenter on 90–90.
No sitten, nyt mä en sanoisi. Nvidia on aivan huikea yhtiö, mutta ne syyt miksi me ei olla siinä, niin sitten seuraavan kerran. Se oli jo se hinta, että kun me ei ymmärretty tietenkään sitä, kuinka valtavaa se loppukysyntä voisi olla suhteessa, että se hinta oli jo noussut. Eli meidän tulostuotto viisi vuotta eteenpäin antoi vähän negatiivista, ja sitten kolmas on nyt ollut sitten tämä. Miksi me nyt ei olla sitten lähdetty viime vuosina, vaikka siinäkin on ollut ostopaikkoja, niin on se tästä eteenpäin se viiden vuoden näkymä, että voiko se jatkua, se kysyntä noin vahvana, mitä se on ollut. Ja tietäen, että TSMC, joka on niiden tärkein alihankkija, joka käytännössä tekee ne sirut, niin voisi ihan hyvin painaa sitä gross marginia alaspäin, jos ne on niin ihmetellä, että miksei se tee sitä. Ja sitten taas vastaavasti täällä niistä asiakkaista Alphabet, Google erityisesti, joka tekee ja suunnittelee omia siruja. Eli meidän mielestä kilpailun intensiteetti saattaisi kasvaa.
Kyllä joo, nämä kaikki Mag 7 -yhtiöthän kehittelee näitä omia siruja, koska ne Nvidian sirut on niin kalliita, että sieltä tulee jatkuvasti uutisvirtaan näistä Mag 7 -yhtiöistä, että kukin heistä kehittelee, että joku on niksahtanut eteenpäin.
Joo.
Eteenpäin.
Että periaatteessa sen Nvidian ei pitäisi pystyä pärjäämään tuommoisia isoja kilpailijoita vastaan pitkällä juoksulla, mutta toistaiseksi on osoittautunut toisin.
Kyllä. Ja puhuttiin siitä disruptiosta. Niin mikä teillä on ehkä rahastossa semmoinen yhtiö, minkä vuoksi te pelkäätte kaikista eniten? Ja onko se Microsoft? Mitä te olette ostanut sitä lisää?
No nyt ei ole. Joo joo. Siis terve skeptisyys ja pelko on vähintäänkin, että jos mun pitäisi valita innostuksen kautta skeptisyyden ja pelon väliltä, niin mä olisin mieluummin aina täällä pelon ja skeptisyyden laarissa. Vaikka se tuntuu vähän inhorealistiselta elämäntavalta. Osakesijoittamisessa yli-innostuminen teemoista ja aiheista. Niin se on, se on. Se on minun mielestäni vaarallisempaa. Mistä me nyt ollaan erityisen huolissaan tuolla salkussa? Niin. Just tällä hetkellä mulla ei ole mitään sellaista, mikä aiheuttaisi hirveän isoa jännitystä. Meidän salkku on kokonaisuudessaan vähän defensiivisempi, mitä se oli vuoden alussa esimerkiksi.
Eli eli. Eli siellä on sitä teollisuutta 38 prosenttia, puolijohteita tai siellä arvoketjussa on varmaan 15–16 prosenttia edelleen. Sitten meillä on aika paljon vielä tämmöisiä health care -yhtiöitä tai alihankkijoita. Siellä sitten on jonkin verran tätä retailiä, Costcoa, niin mä joudun tuottamaan pettymyksen. Mutta mulla ei ole tässä yhtä yhtiötä. Mikä erityisesti huolestuttaisi.
Okei joo, ei se mitään, mutta jos mietitään tätä teidän rahastoa, niin teillä oli toi AI-paino? AI-altistus? Painohan oli aikaisemmin vähän korkeampi. Niin tota, onko sun mielestä tässä teemassa kuinka paljon tuottoja vielä saatavilla?
Siis mä uskon, että me ei olla. Ei olla vielä nähty tämän AI:n ja puolijohteiden todellista aallonhuippua vielä, että tässä on varmasti vielä tulossa isompikin. Ja sitten samalla kun sanoo tän, niin mikään sykli tai puu ei jatku loputtomiin. Eli eli. Eli jossain kohtaa se vähintäänkin alkaa hiipumaan. Se investointisykli, johon sitten markkina reagoi jollain tavalla. Yleensä se on negatiivisesti, jos ei se jo ennakoi sitä jossain kohtaa. Niin kuin nyt esimerkiksi tämä viimeiset pari kuukautta.
Tässä kun on. Maailman suuret AI-johtajat on varoitelleet, että nyt pitäisi hidastaa ja laittaa tämä peto häkkiin. Niin tota niin niin niin. Sehän ei tarkoita, että sykli olisi häviämässä. Mutta siihen jälleen kerran tarinankerronnan kautta, niin se on aiheuttanut negatiivista tälle osakkeelle. Mutta meidän kannattaa pitää aina erillään nämä yhtiön liiketoiminta ja sen osakkeen hinta. Ja tämä osakemarkkina ja markkina nimenomaan on semmoinen. Se on niin hermostunut. Se on välillä yli-innostunut, täysin maansa myynyt, ja sitä ei kannata liikaa miettiä, vaan yrittää katsoa näitä puolijohdeyhtiöitä, että mitkä niistä voisi olla viiden, jopa kymmenen vuoden kuluttua sellaisia. Kuinka isoja ne voisi olla? Mikä niiden tulos voisi olla? Ja kyllä se osakehinta sieltä sitten palaa, mutta yrittäisi vaan nuo pitää kylmästi erillään.
Mitenkäs sitten, kun aikaisemmin puhuttiin siitä, että markkina on vähän silleen. Sekalainen. Tavallaan markkina osaa keskittyä vain yhteen teemaan kerralla. Se on se tekoälyteema. Mutta nythän tällä hetkellä esimerkiksi nämä kuluttajatuoteyhtiöt. Nämähän on tullut hyvin reippaasti alas siellä omassa. Nike on tainnut laskea kun 40 pinnaa, Mäkki on tullut alas. Aika paljon. Isoin dippi 20 vuoteen sitten koronan jälkeen. Nike on tullut 80 pinnaa alas. Chipotle miinus 50 prossaa alas. Niin, näitähän on pidetty historiassa laatuyhtiöinä, ja varmaan tekin olette näitä yhtiöitä tutkaillut varmasti. Niin missä kohtaa tämä Sifterin Mordorin silmä alkaa tähyämään näitä kuluttajatuoteyhtiöitä? Teillähän on enemmän näitä B2B-yrityksiä.
Ja tämä on erikoinen juttu, kun varsinkin tuolla ammattisijoittajat Euroopassa on ihmetellyt, että miksi meillä on tämmöiset tuotot tänä vuonna ja viime vuonna, kun muilla laaturahastoilla. Täytyy aina muistaa, että jokaisella meillä on yksi strategia, että me ei olla tällainen all over, että voidaan kaikenlaista katsoa. Me yritetään etsiä erittäin laadukkaita yhtiöitä, ja miksi meidän tuotot on hyviä ja muilla laatustrategioilla huonoja? No sen takia, kun niillä on ollut näitä kuluttajayhtiöitä siellä, jotka, niin kuin sanoit, on ollut hyvin pidettyjä, hyvin ennustettavia ja niin edelleen.
Kunnes ne ei enää ollut.
Niin. Ja samahan tapahtui SaaS-yhtiöille 3–4 vuotta sitten. Kaikki mikä liittyi tämmöiseen ARR:ään tai MRR:ään, tämmöiseen jatkuvan palvelun lisenssimalleihin, niin nehän oli sellaisia, että halleluja.
Marginaaliarvot oli ikuisia.
Niin just näin, että se skaalautuu niin valtavan hyvin. Mä en muuten itse asiassa tammikuussa, tai niin sanoin siinä, kun Verneriä haastattelin, että mielestäni markkina on ylireagoinut sitä softa. Softayhtiöiden disruptioriskiä, ja nythän aika monet niistä on palautunut reboundiin. No en ollut mikään ennustaja, mutta tarkoitan sitä, että monesti markkina ylireagoi. Nike, Chipotle. Muut kuluttajayhtiöt. Luksusbrändit on tosiaan tullut tosi paljon. Ne osakehinnat, ja niissä on erityisesti syynä, että ne arvostuskertoimet on laskeneet.
Niken liikevaihto on pysynyt suurin piirtein samana viimeiset neljä vuotta. Se ei ole kasvanut. Ei se hirveästi ole laskenutkaan, mutta se ei ole muuttunut. Sen bruttokatteet ja operatiiviset liiketoiminnan katteet on pikkasen mennyt huonompaan suuntaan, mutta ei mitään sellaista räjähdysmäistä laskua tai rysähdystä. Eli liiketoimintahan ei ole itsessään hirveästi muuttunut. Ei tosin mennyt parempaankaan. 20 prosenttia osakkeen hinnalle tuommoisessa jättiyhtiössä on ihan valtavasti. Että sehän on ihan niin. Mä sanoisin, että todennäköisesti Nikella tulee. Osakehinnalla tulee rebound jossain kohtaa, ja tämä ei ole nyt siis sijoitusneuvo, mutta näin yleensä käy. Palautuuko Niken brändi ja liiketoiminta arvo uuteen kasvu-uraan? Mä en tiedä.
Eli tästä voi vetää johtopäätöksen, että todennäköisesti emme ole sijoittamassa kaikkiin. Kyllä, koska vaikka sieltä saisi ehkä 20–30 %:n osakehinnannousun ja voisi kotiuttaa pienet voitot, niin en mä sitä yhtiötä haluttaisi pitää viittä vuotta välttämättä salkussa, koska ei meillä ole mitään näkyvyyttä. Miten Nike palauttaa sen brändin, sen halutun brändin?
Kilpailijat ajanut ohi. Siinä ne kilpailijat kasvaa kumminkin. On mokannut siinä brändijutuissa.
Jos meet käymään Kiinassa tai Aasian maissa, joissa Nike vielä oli jonain vuosina todella haluttu nimi, ei sitä näy enää. Siellä on kaikki paikalliset huippumerkit. Se on hävinnyt siinä ainakin kilpailua. En tiedä, koska viimeksi itse olet mennyt nimenomaan ostamaan Niken kenkiä tai paitoja.
Tai en ole, en ole ostanut kyllä useampaan vuoteen mitään. Niken rompeita.
Siinä ei ole sitä brändihehkua samalla tavalla, mitä siinä oli vielä. Ja muistan vielä nuorena poikana, niitä himoittiin, niitä jotain, niitä.
Jordaneita.
Jordaneita. Joo, ja tämä on oikeastaan se syy. Kun sitten meiltä kysytään, että no miksi teillä ei ole sitten näitä kuluttajatuoteyhtiöitä, luksusyhtiöitä tai muita? Nimenomaan se, että meillä ei ole sitä kykyä nähdä viiden vuoden päähän, että miten ihmisten, kuluttajien käyttäytyminen ja erilaiset intohimot ja brändiarvot muuttuvat. Että se on tosi jännä asia. Mutta varmaan joku sen osaa nähdäkin. Mutta ei niissä ole sitten samaa ennustettavuutta kuin siinä, että sinä myyt tuon tuhannen kilon koneen ja viiden vuoden palvelusopimuksen.
Kyllä joo. Kiitos Santeri tästä haastattelusta, oli erittäin antoisaa.
Kiva. Kiitos paljon!
Sifterin toimitusjohtaja Santeri Korpinen kertoo haastattelussa laatuyhtiörahaston tuoreimmat kuulumiset. Rahasto on lisännyt panostuksiaan teollisuussektorille ja keventänyt puolijohdeyhtiöitä. Keskustelussa käsitellään myös tulevia listautumisia, Magnificent 7 -yhtiöitä sekä sitä, kiinnostaako Sifteriä kuluttajatuoteyhtiöt, joiden osakekurssit ovat laskeneet.
Video on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sifterin kanssa.
Sifterin verkkosivut:
Aiheet:(00:00) Aloitus(00:22) Rahaston liikkeet(02:45) Puolijohdeyhtiöt(03:43) Teollisuussektori(05:38) Safran, Allegion ja Steris(11:07) Canadian National Railway ja Old Dominion(17:53) Kiinnostaako Sifteriä uudet listautumiset?(18:47) SpaceX(21:41) Anthropic ja OpenAI(24:19) Magnificent 7: Microsoft ja Google rahastossa(33:58) Disruptio(35:30) Onko tekoälyteemassa vielä tuottopotentiaalia?(37:22) Kuluttajatuoteyhtiöt: kiinnostaako Sifteriä?