Inflaatio kiristää amerikkalaiskuluttajan budjettia, jota rahoitetaan yhä enemmän velalla
Amerikkalaiskuluttaja ei ole vuosikymmeniin nähnyt yhtä suuria korotuksia kuluttajahintoihin kuin nyt, mutta kulutus on pitänyt pintansa tässäkin haastavassa ympäristössä yllättävän hyvin. Vaikka talouskasvu painui kvartaalitasolla negatiiviseksi Q2:lla, yksityisen kulutuksen kontribuutio siihen oli 0,7 %-yksikköä positiivinen. Negatiivisten reaalipalkkojen tilanteessa kuluttajalla ei oikein ole muuta vaihtoehtoa aikaisemman kulutustasonsa ylläpitämiseksi kuin ottaa velkaa, ja luotto onkin kelvannut.
Bloomberg uutisoi New Yorkin Fedin vastikään julkaistuista tilastoista, joiden mukaan Yhdysvaltain kotitalouksien velka nousi Q2:lla 2 % 16 200 miljardiin dollariin. Velka kasvoi kaikilla osa-alueilla: asuntolainoissa, autolainoissa ja luottokorteissa. Suurimmasta osuudesta (2/3) kasvussa vastasivat kuitenkin asuntolainat. Tämä ei ole yllättävää, sillä lainanhoitokustannukset ovat kasvaneet viimeisten kuukausien aikana selvästi rahapolitiikan kiristyttyä, ja 30-vuotisen asuntolainan korko on jo lähes 6 %.
Lähde: Bloomberg
Velanhoitokyvyssä työmarkkina taustalla
Velka pitää talouden rattaat pyörimässä eikä luonnollisesti itsessään ole ongelma, mikäli velallisen velanhoitokyky on kunnossa. Maksuhäiriöt ovat olleet kasvussa, mutta edelleen maltillisella tasolla suhteessa kaikkiin lainoihin.
Suurta roolia lainanhoitokyvyssä näyttelevät työmarkkinaolot, jotka toistaiseksi ovat olleet hyvät. Avoimien työpaikkojen määrä on tippunut 1,2 miljoonalla ennätystasoilta, mutta pysyy edelleen erittäin korkeana (kesäkuussa 10,7 miljoonaa). Kuluttajien odotukset tulokehityksestä ovat kuitenkin tippuneet ja uusien työttömyyskorvaushakemusten määrä kääntynyt pieneen nousuun, joten varovaisuuteenkin lukuja tulkittaessa on aihetta.
Pehmeä vai kova lasku työmarkkinalle?
Avoimien työpaikkojen määrän lasku on virittänyt kiivasta akateemista sananvaihtoa Fedin johtajan Christopher Wallerin ja Fediä kritisoineidenkin ekonomistien Olivier Blanchardin ja Lawrence Summersin välillä. Avainkysymys kuuluu, voiko avoimien työpaikkojen määrä palautua takaisin koronapandemiaa edeltäville tasoille ilman merkittävää nousua työttömyysasteessa.
Jos Waller on oikeassa, paluu takaisin ”normaaliin” avoimissa työpaikoissa nostaisi työttömyysastetta noin prosenttiyksikön verran, nykyisestä 3,6 %:sta 4,5 %:iin merkiten samalla pehmeää laskua työmarkkinalle. Blanchardin ja Summersin tutkimusten mukaan paluu aikaisemmalle tasolle avoimissa työpaikoissa vaatii työttömyysasteen nousua 5 %:n tuntumaan tai sen yli. Toistaiseksi avoimien työpaikkojen määrän lasku ei ole tapahtunut samanaikaisesti irtisanomisten kanssa, vaan yritykset ovat raportoineet lähinnä työntekijäpulasta puoltaen samalla Wallerin näkemystä. Rahapolitiikan kiristyessä ja talousolojen heikentyessä huonompikin vaihtoehto voi tosin käydä toteen etenkin, kun vaikuttaa siltä, että Federal Reservelle ainoa vaihtoehto taltuttaa inflaatio on heikentää työmarkkinaoloja.