Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Kunnes paha sormi tavoitti karkurin

Kunnes paha sormi tavoitti karkurin

Artikkeli 24.01.2022 7:32 TalousMakroanalyysiUSA:n talous

Viime viikko oli Euroopan ja Yhdysvaltain osakemarkkinalla reilu laskuviikko. Euroopassa lasketeltiin jo kolmatta viikkoa putkeen ja USA:ssa kehitys oli heikointa pandemian alun jälkeen. Teknologiasektori Nasdaqin korjausliike sai samalla vahvistuksen, sillä indeksi oli perjantaina laskenut 14,3 % marraskuun huipuilta ja sulki alimmille tasoilleen sitten kesäkuun.

Nousevien korkojen paha sormi tavoitti karkumatkalle lähteneet teknologiaosakkeiden kurssit kuin Dingon Levoton tuhkimo -kappaleessa konsanaan. Lisää tietoja rahapolitiikasta saadaan Federal Reserven keskiviikkoisesta korkokokouksesta, josta luvassa on erillinen korkoennakko ennen kokousta. Alkava tuloskausi puolestaan näyttää, riittääkö jälleen korkeiksi nousseille tuloskasvuodotuksille katetta. Kesän jälkeen nousseista talousodotuksista on talouden yllätysindeksien mukaan Yhdysvalloissa jälleen karissut ylimääräinen optimismi (toteutuneet luvut ovat olleet ennustettua heikompia), kun taas Euroopassa yllätykset ovat jatkaneet positiivista rataansa.

Kuluttajien joustavuus avainroolissa

Viime viikkoina on käyty paljon keskustelua siitä, riittääkö nykyisille talouskasvuodotuksille katetta kiristyvän rahapolitiikan ja hidastuvan talouskasvun ympäristössä. Yksityinen kulutus piti yllä kovaa kasvua etenkin viime vuoden alkupuoliskolla, mutta kuluttajasektorin joustavuutta etenkin Yhdysvalloissa koetellaan kuluvana vuonna, kun koronapandemia edelleen jyllää taloudessa, mutta takavuosien kaltaisia elvytyssekkejä ja työttömyystukia ei ole luvassa. Lisäksi asuntolainakorot ovat näyttäneet jälleen elon merkkejä ja nousseet pohjiltaan viime kuukausina.

Taseet kunnossa

Useat tekijät siis haastavat kuluttajien asemaa, mutta puskureitakin riittää. Kuluttajien käteisvarojen suhde velkaan on nimittäin kasvanut kaikilla koulutusasteilla reilusti koronapandemian aikana kehityksen oltua vuosia mollivoittoista. Lisäksi siinä missä varallisuuden kasvu kulki ennen finanssikriisiä käsi kädessä velanoton kanssa, koronapandemiassa varallisuutta kasvatettiin ilman velkaa. Tämän perusteella kuluttajien taseet ovat paremmassa kunnossa kuin edellisessä kriisissä, mikä vähentää kotitalouksien riskiherkkyyttä.

Kuvio. Käteisvarojen suhde kuluttajalainoihin eri koulutusasteilla.

Kuvio. Nettolainanotto ja nettovarallisuus suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin (DPI)

Kuvioiden lähde: TS Lombard

Marianne Palmu