Copyright © 2021. Inderes Oyj. All rights reserved.

Miten vastuullisuus näkyy omassa arjessasi?

Miten vastuullisuus näkyy omassa arjessasi?

Artikkeli 01.12.2021 21:00 Nuorten palsta

Vastuullisuus lisääntyy nuorten arjessa jatkuvasti. On tärkeää ottaa vastuuta taloudellisesti suorittamalla opinnot ja valmistautumalla työelämään. Vanhemmista irtautuminen ja omien tavoitteiden asettaminen on osa vastuullista toimintaa ja valmistaa nuoren vakaaseen tulevaisuuteen. 

Kuten aikuiset, myös nuoret ostavat tuotteita ja palveluita, tekevät työsopimuksia ja hoitavat pankkiasioitaan verkossa. Kyseisten asioiden hoitamisen lisäksi meidän täytyy olla kuluttamatta varojamme erilaisiin heräteostoksiin ja ajatella ympäristön kannalta ekologisempia ratkaisuja. Taloudellinen vakaus lisää mahdollisuutta tehdä ympäristön kannalta hyviä päätöksiä, jottei tarvitsisi ostaa hyödykkeitä vain hinnan perusteella. Ekologisemmat ratkaisut voivat olla esimerkiksi joukkoliikenteen vähäinen käyttö, kasvisruoan suosiminen sekä vaatteiden kierrättäminen. 

Nuorten opinnollinen vastuullisuus näkyy siten, että opinnolliset valintamme ovat yhteensopivia tavoitteidemme kanssa. Tämä tuottaa menestyksekkäämpää suorittamista tulevassa työelämässä. Pyrimme luomaan sopivaa tasapainoa koulun ohelle myös vapaa-ajalla ja toteutamme opintomme mielenkiinnosta eikä pakkopulasta. Opintojen peruspohjana on kuitenkin peruskoulun ja toiseen asteen tutkinnon suorittaminen. Opintoihin sisältyy tietenkin kurssin suorittaminen ja vastuunotto näkyy etenkin kouluprojekteissa.  

Vastuumme on olla esikuva nuoremmalle sukupolvelle. Vanhempi sukupolvi on opettanut meille monia arvoja, joita meidän tulee kunnioittaa. Meidän tulee myös laatia nykypäivään sopivia arvoja ja muodostaa sopiva yhteiskunta. Nuoria usein kehotetaan sijoittamaan, sekä aloittamaan se mahdollisimman aikaisin. Sijoittaminen on tärkeä osa nykypäivää, koska se lisää mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Meidän tulee kuitenkin kohdella tulojamme vastuullisesti ja järkevästi. Nuorten on helppo saada sijoitusvinkkejä netistä ja vanhemmalta ikäpolvelta, joten on vastuullista tulkita tietoja kriittisesti. 
 

Kim, Matilda ja Jemima, Munkkiniemen yhteiskoulun lukio