Vieraileva analyytikko: Perjantain piina
Markkinoille ei teoriassa synny päivän tai viikon ajankohdasta riippuvia, toistuvia kaavoja. Jos sijoittajat huomaavat, että kurssit tapaavat laskea maanantaiaamuisin tai nousta kello 14 joka iltapäivä, tehokkaat markkinat poistavat ilmiön ennakoimalla sen. Mutta viimeisten viikkojen aikana perjantait ovat olleet toistuva murheenkryyni Wall Streetille. Viikonloput pelottavat.
Tämä johtuu siitä, että koronaviruksen leviäminen on edelleen niin kaoottista, että kahden päivän uutisvirta voi viedä maailman uuteen tilaan. Maanantaiaamuna elämä Amerikassa voi olla erilaista kuin perjantai-iltapäivänä. Markkinat ovat riekkuneet tiistaista torstaihin, tehneet kolmessa päivässä teknisen härkämarkkinan (+20 %) ja humaltuneet biljoonien apupaketeista. Huomio voi lipsua ensi viikolla takaisin tautiin ja joka kerta kun näin tapahtuu, ahdistus kuplii pintaan.
Yhtenä esimerkkinä arvaamattomasti käänteistä on NYPD:n infektiomäärä. Kolme päivää sitten, 100 poliisia oli viruspositiivisia ja 6,6 % NYPD:stä sairaslomalla. Tänään 515 poliisia on infektoitunut ja 11 % sairaslomalla. On erittäin vaikea ennustaa, missä mennään alkuviikosta - ja mitä vastaava kasvu palomiesten ja sairaanhoitajien keskuudessa merkitsee isojen kaupunkien elämässä keskellä pandemiaa.
Sairaalahoitoa tarvitsevien määrän kasvu New Yorkissa on hidastunut merkitsevästi; se kaksinkertaistui viikko sitten, joka toinen päivä, nyt enää joka neljäs päivä. Mutta tänään tehohoidossa on jo 1500 ihmistä. Määrä on niin iso, että sen kaksinkertaistuminen ”vain” joka neljäs päivä on jo kova taakka.
Samaan aikaan Wall Streetillä aletaan pohtia, mitä viruksen alueellinen leviäminen tarkoittaa pitkällä tähtäimellä. Kiina onnistui rajaamaan varsinaisen kriisin ainoastaan Wuhaniin - kovat toimet pelastivat Shanghain, Guangzhoun, Pekingin ja muut isot talousalueet. Amerikassa tilanne on toinen - ensi viikolla koronavirus tulee luultavasti saturoimaan New Orleansin, Detroitin, Atlantan ja monen muun ison kaupungin sairaalat. Amerikassa tauti pääsee kriisitasolle joka puolella. Muun muassa Mississipin, Alabaman ja Floridan kuvernöörit taistelevat edelleen tiukkoja eristystoimia vastaan. Vaikka New Yorkin päiväkohtainen infektiokasvu on hidastunut 20 %:n pintaan, se on nyt nopeampaa monessa pienemmissä ja terveydenhuolloltaan heikommassa osavaltiossa.
Kenttäsairaalat nousevat nyt parkkipaikoille eri puolella maata ja tulevat lievittämään sänkypulaa. Minunkin pikkukyläni paikallissairaala, Danbury Hospital, on jo pistänyt sotilasteltat pystyyn pihalleen johtuen Fairfield Countyn nopeasta tapauskasvusta. Huolena tässä on se, että juuri nyt sairaalahoitoa vaativien määrä kasvaa niin nopeasti, että hoitohenkilökunnan turvatoimet eivät pidä ja infektiot leviävät nopeasti sairaanhoitajiin ja lääkäreihin. Pari viikkoa sitten pidettiin tehokasta N95-naamiota koko päivä. Nyt moni hoitaja New Yorkissa ja Connecticutissa joutuu pesemään normaalia kirurgin maskia ja käyttämään sitä useamman päivän.
Optimistisin ennuste povaa nyt tapausten kasvun huippua New Yorkiin kolmen viikon päähän. Markkinat haluavat katsoa tämän yli ja hekumoivat jo toukokuun päivämääräisten tapausten mahdollisen laskun aiheuttamalla optimismilla. Lyhyen aikavälin riski on se, että poliisien, palomiesten ja terveydenhuollon työntekijöiden laajamittainen sairastuminen maaliskuun lopulla voi aiheuttaa huomattavia ongelmia huhtikuussa.
Analyytikko
Tero Kuittinen
--
Aiemmat kirjoitukset:
Vieraileva analyytikko: Yö on hellä (25.3.2020)
Vieraileva analyytikko: Surun prosesstointi (26.3.2020)
Inderes.fi:ssä julkaistaan jatkossa myös vierailevan analyytikon Tero Kuittisen kirjoituksia markkinatunnelmista. Kuittinen omaa pitkän taustan analyytikkona ja hän tulee kommentoimaan markkinatunnelmaa suoraan Yhdysvalloista käsin. Tero Kuittisen näkemykset eivät edusta Inderesin näkemystä, eikä niitä ole syytä tulkita sijoitussuosituksena.
Tero Kuittinen on analyytikko, joka on työskennellyt muun muassa Alliance Capitalin ja MKM Partnersin osaketutkimusyksiköissä New Yorkissa. Tällä hetkellä hän auttaa suomalaisia teknologiayrityksiä niiden USAn vientiponnistuksissa ja toimii Broadway Tech Acceleratorin neuvonantajana. Hän on biokemian maisteri ja opiskellut virologiaa Helsingin yliopistossa.