Miten repo-markkina toimii?
Yhdysvaltain repo-markkina kohahdutti syksyllä 2019, ja tämä isojen pelureiden panttilainaamo oli myös koronakriisin puhjettua otsikoissa. Maaliskuussa 2020 keskuspankki Federal Reserve pumppasi markkinalle satoja miljardeja dollareita repojen kautta, mutta toukokuussa määrät ovat pienentyneet. Toimet olivat niin poikkeuksellisia, että finanssimaailman kommentaattorit povasivat uutta - ja edellistä pahempaa - likviditeettikriisiä. Kerromme tässä tekstissä, kuinka repo-markkina toimii ja kannattaako yksityissijoittajan seurata repo-markkinaa.
Päivitetty 5.5.2020, lähde: Bloomberg
Yhdysvaltain repo-markkina on kuin suuri panttilainaamo, jossa hääräävät suuret ja pienemmät pankit, välittäjät sekä erilaiset (mm. hedge)rahastot. Repo-markkinalla toimijat joko hakevat tai myöntävät lyhytaikaista rahoitusta vakuuksia, tyypillisesti USA:n velkapapereita, vastaan. Repo (repurchase agreement) on takaisinostositoumus, eli rahoituksen antaja myöntää varat panttia (vakuuksia) vastaan ja myyjä sitoutuu lunastamaan sen tyypillisesti seuraavana päivänä takaisin. Markkinan koko on valtava, 3 000 miljardia dollaria, ja se on elinehto monen muun markkinan (mm. velkakirjamarkkina) toimivuudelle.
Näin repo-markkina toimii:
Pantit ovat vaihtaneet omistajaa finanssikriisin jälkeen sujuvasti, mutta syyskuussa 2019 lainaamon toiminnan jatkumoon tuli kuitenkin särö. Pantin tarjoajien jono tiskillä kasvoi, mutta lainaamon henkilökunta näytti kadonneen eli käteistä ei ollut tarjolla. Tämän seurauksena panttirahan hinta eli korko nousi hetkellisesti lähelle 10 %:n tasoa, kun tavoitetaso on Federal funds -korko eli Federal Reserven ohjauskorko. Uutinen tavoitti myös Federal Reserven, joka viime kädessä huolehtii markkinan toimivuudesta, ja keskuspankki riensi tiskin taakse tarjoamaan käteistä tarvitseville, eli repo-operaatioiden summa kasvoi. Ostojen ja Fedin elvytysohjelmien myötä keskuspankin tase lähtikin kasvuun kovalla kulmakertoimella.
Mikä markkinalla mätti? Tätä kysymystä on pohdittu monenlaisten teorioiden kautta ja vaikuttaa siltä, että ongelmat markkinalla olivat monen asian summa. Tavallisimpina selityksinä on tarjottu veroja ja velkaa, eli loppuvuodelle ajoittuvat veromaksujen erääntymiset lisäsivät rahoituksen kysyntää, samoin uusien velkakirjojen liikkeeseenlaskut liittovaltion velkaantuessa.
Toisessa selityksessä itse panttilainaamon häärääjän, eli keskuspankin, on syytä vilkaista peiliin syyllistä etsiessään, sillä ongelmia perustellaan myös Fedin taseen normalisoinnilla. Kuten hyvin tiedämme, Fed käänsi valtavien arvopaperien osto-ohjelmien jälkeen kurssiaan ja luopui omistuksistaan etenkin 2018 aikana. Eli keskuspankki hääräsi panttilainaamon ulkopuolella: ensin se oli valmis ostamaan ”kaiken” käteisellä ja sitten siirtyi aktiiviseksi myyjäksi. Jälkimmäinen kyllästi amerikkalaispankkien taseet pitkäaikaisilla velkakirjoilla ja samalla keskuspankki ”imi” järjestelmästä käteistä, mikä aiheutti ongelmia etenkin repo-markkinan tärkeiden toimijoiden eli suurten pankkien taseissa. Niillä ei ollutkaan ylimääräisiä reservejä lainata eteenpäin, koska minimireservitkin oli ylläpidettävä, joten henkilökunnan ei ollut järkeä edes tulla panttilainaamon tiskin taakse.
Miksi repo-markkina oireili? Tähän löytyy kolme selitystä: Fedin tarpeeksi pitkään jatkunut taseen supistaminen ja toisaalta 2019 loppuvuoteen kohdistunut käteisen tarve, kun rahoitusinstituutioiden täytyi tasata tilejään ja lisätä puskureita. Viimeisimpänä tekijänä on koronakriisin aiheuttama sokki talouteen ja sen toimijoihin, mikä kiristi likviditeettitilannetta erityisesti maaliskuun puolivälissä. Tämä kaikki lisää jonoa pankkilainaamon tiskillä.
Fed reagoi repo-markkinan ongelmiin nopeasti eikä poistunut turvaajan paikalta tiskin takaa ennen kuin jono tasaantui. Tätä selittivät vuosiin 2019-2020 kohdistuvat erittäin suuret etukäteen ilmoitetut repo-operaatiot. Keskuspankki myönsi niiden myötä, että tasetta lähdettiin pienentämään liiankin nopeasti, ja nyt paikkaa tätä virhettä.
Toisaalta toimet herättävät perustavanlaatuisen kysymyksen keskuspankkien elvytyksen sivuvaikutuksista. Onko tervettä, että markkina ei selviydy enää pystyssä omin voimin, vaan tarvitaanko keskuspankkia vastedeskin apuun? Ja kuinka tämä rajaa keskuspankin liikkumavaraa, kun se joskus tulevaisuudessa haluaa vähentää velkakirjaomistuksiaan, eli normalisoida rahapolitiikkaansa? Näihin kysymyksiin saadaan vastaus vasta vuosien mittaan. Sitä ennen rahapolitiikka tulee varmasti vielä liikkumaan yhä vieraammille vesille.
Teksti julkaistu 5.5.2020 ja muokattu 12.10.2022