USA:n ja Kiinan välisessä kauppasodassa välirauhan aika
Viime viikon pörssikehitys oli vahvasti eriytynyttä. Osakkeet olivat laajassa nousussa USA:ssa ja laajemminkin Euroopassa, mutta Helsingissä koko viikon saldo painui lievästi miinukselle. Atlantin tuolla puolen nousu oli erityisen vahvaa, sillä S&P 500:lle ja Nasdaqille viikko oli paras nousuviikko lähes seitsemään vuoteen. Helpotusta on luvassa myös tälle viikolle, sillä USA ja Kiina saivat aikaan välirauhan kauppasodassa, mikä vähentää epävarmuutta loppuvuoden kaupankäyntiä ajatellen.
Lisäksi korko-odotuksiin tuli pientä helpotusta, kun Fedin puheenjohtaja Jerome Powell piti puheen rahapolitiikasta, mikä tulkittiin aavistuksen aikaisempaa kyyhkymäisemmäksi. Kuitenkin joulukuun koronnostoa 2,25-2,5 %:iin pidetään entistä varmempana, sillä futuurimarkkinan (Fed Watch) laskema todennäköisyys on jo 82,7 %, kun se kuukausi sitten oli 71,7 %. Tosin ensi vuoden tahdin osalta odotukset ovat hieman laskeneet, ja nyt todennäköisempänä pidetään sitä, että nostoja olisi jäljellä 1 tai 2. Näkemys ensi vuodesta on tukenut markkinaa viime aikoina.
Katseet kohdistuivat viikonloppuna G20-maiden huippukokoukseen Argentiinan Buenos Airesissa, jossa odotettiin kuumeisesti etenkin sopua USA:n ja Kiinan välisissä kauppaneuvotteluissa. Välirauha neuvotteluissa saatiinkin aikaan, sillä Valkoinen talo ilmoitti, että tuontitullien korotukset 10:stä 25 %:iin kiinalaistuotteille eivät tule vuodenvaihteessa voimaan. Sen sijaan neuvottelut jatkuvat lähikuukausina Kiinan ja USA:n välillä tullien osittaisesta poistosta. Tosin Valkoisen talon ehtona on, että kiinalaiset sitoutuvat ostamaan amerikkalaistuotteita ja takaovi tullikorotuksille on edelleen avoinna, mikäli ehdot eivät täyty. Kuitenkin viikonloppuinen sopu on merkki siitä, että USA ja Kiina voivat löytää yhteisen sävelen neuvotteluissa ja kestävämpikin lopputulos voi olla mahdollinen. Soutamista ja huopaamista kauppaneuvotteluissa on kuitenkin todennäköisesti vielä tulossa ennen kuin pysyvä sopu löydetään.
Paljon on viime aikoina puhuttu elvyttävän rahapolitiikan loppumisesta globaalisti, ja euroalueellakin ollaan hitaasti valmistelemassa rahapolitiikan kiristämistä. EKP:n on määrä lopettaa vuodenvaihteessa nettomääräiset velkakirjaostot. Tämä on jo pitkälti hinnoiteltu sisälle osakemarkkinalle, joten merkittäviä yllätyksiä ei pitäisi sen osalta olla luvassa. Ensimmäinen koronnosto on näillä näkymin vuorossa vasta ensi vuoden lopulla, eikä viime viikolla julkaistujen inflaatiolukujen perusteella ole mitään kiirettä kiristää tahtia rahapolitiikan suhteen. Marraskuun alustavan estimaatin mukaan euroalueen inflaatio hidastui 2,0 %:iin lokakuun 2,2 %:sta. Ruuan ja energian volatiilit hinnat poissulkeva pohjainflaatio hidastui puolestaan 1,0 %:iin, eli minkäänlaista merkkiä inflaatiopaineiden kasvusta ei vieläkään ole.
