USA:n talouskasvuluvut hyvät, mutta eivät pelastaneet alavireistä tunnelmaa
Viime viikolla laskeuduttiin Euroopan ja USA:n osakemarkkinalla vahvasti punaiselle. Helsingin pääindeksi painui viikon aikana 2,1 %, Eurostoxx 2,5 % ja S&P 500 3,9 %. Pörssien alakulo on nyt tarttunut myös USA:han, jossa indeksejä ovat painaneet mm. teknologiajättien tulospettymykset. Lisäksi aiemmin mainitsemamme riskit markkinalle (korkojen nousu, kauppasota, suhdannehuipun taakse jääminen, kehittyvien talouksien jännitteet) ovat edelleen vahvasti läsnä. Se näkyi myös EKP:n torstaisessa korkokokouksessa, jossa etenkin Italian poliittinen tilanne nousi puheenaiheeksi. Analyysi torstain kokouksesta on luettavissa täällä.
Pientä lievitystä hermoiluun talouskasvun kestävyydestä toivat perjantaina julkaistut USA:n alustavat Q3-talouskasvuluvut. Bruttokansantuotteen kasvu heikkeni Q2:n erittäin vahvasta 4,2 %:n lukemasta vuodentakaiseen verrattuna, mutta oli markkinaodotuksia vahvempaa (3,5 % vs. Reutersin konsensus 3,3 %). Kuten alla olevasta kuviosta näkyy, huomattavan kontribuution talouskasvuun toivat kasvaneet varastot, kun taas nettovienti (vienti-tuonti) oli sitä supistava tekijä. Mikä tärkeintä, kuluttajakysyntä kasvoi edelleen vahvaa vauhtia (4,0 %) ja toi merkittävän lisän talouskasvuun aikaisempien kvartaalien tapaan. Näin ollen amerikkalainen kuluttaja on edelleen avainasemassa koko maailmantaloudenkin näkökulmasta.
Markkinalla pieneksi helpotukseksi tulkittiin myös BKT-lukujen yhteydessä julkaistut inflaatioluvut, joita keskuspankki Federal Reservekin tarkkaan seuraa. PCE (Personal Consumer Expenditures) -pohjainflaatio hidastui Q3:lla (1,6 % vs. 2,1 %), mikä lievitti odotuksia Fedin korkojen nousun suhteen. Tosin yhden luvun varaan ei kannata nojata, mutta yleisestikin inflaatioluvut näyttävät tulleen hieman alas kesästä. USA:n ollessa lukujen nojalla täystyöllisyydessä markkinalla on seurattu tarkkaan Fedin duaalimandaatin inflaatiotavoitetta, sillä hintojen nousu on tullut selvästi työmarkkinan perässä. Perjantaisten lukujen perusteella huoli talouden ylikuumenemisesta ja hintojen nopeasta noususta väistyivät taka-alalle, mikä osaltaan loivensi osakemarkkinan laskua. Mielestämme epävarmuustekijöitä on kuitenkin nyt markkinalla paljon, mikä lisää heilahtelua. Lisäksi makrokuvaa varjostaa se, että Valkoisen talon veroalen vaikutusten odotetaan laimentuvan ensi vuoden puolella, joten euroalueen tavoin talouskasvun huippu lienee USA:ssakin takana.
