Korkorahastot kiinnostivat syyskuussa yhä sijoittajia
Suomen Sijoitustutkimuksen julkaiseman Rahastoraportin mukaan kotimaisiin sijoitusrahastoihin tehtiin syyskuussa nettomerkintöjä yhteensä noin 408 MEUR:n edestä (8/2023: +378 MEUR). Arvonmuutokset olivat kuitenkin kuukauden aikana lievästi pakkasella, joten yhteenlasketut rahastopääomat jäivät edelliskuukauden tasolle. Vuoden alusta sijoitusrahastojen hallinnoimat pääomat ovat kasvaneet noin 6 %.
Korkorahastot keräsivät jälleen valtaosan nettomerkinnöistä
Rahastoluokista sijoittajien suosiossa säilyivät korkorahastot, joista eritysesti lyhyen koron rahastoihin virtasi reilusti nettomerkintöjä (+326 MEUR). Pitkän koron rahastoista puolestaan lunastettiin nettona varoja noin 94 MEUR:n edestä. Korkorahastojen tapaan osakerahastot olivat selvästi plussan puolella (+167 MEUR).
Vaihtoehtorahastojen puolella kuukausi oli vaikea erityisesti kiinteistörahastoille, joista lunastukset jatkuivat (-16 MEUR). Kokonaismääriltään lunastukset kiinteistörahastoista ovat säilyneet varsin maltillisina, mutta tämä selittyy osittain rahastoihin tehdyillä sääntömuutoksilla, jotka ovat kasvattaneet lunastusaikoja useissa rahastoissa. Odotettavissa onkin, että myös loppuvuonna kiinteistörahastojen pääomissa on painetta lähinnä alaspäin. Vaikutukset rahastoyhtiöittäin voivat kuitenkin erota suurestikin mm. asiakaskunnasta ja rahastosalkun kiinteistöluokista riippuen. Olemme aiemmin kommentoineet aihetta videolla, joka on katsottavissa täällä.
Seuraamiemme yhtiöiden osalta kuukausi sujui pääosin yllätyksettömästi. Huomautamme, että tässä katsauksessa kommentoimme vain niitä seurannassamme olevia yhtiöitä, jotka raportoivat ajantasaisia kuukausitilastojaan Rahastoraportilla. Näin ollen Taaleri, Titanium ja CapMan (jolla on vain yksi raportoitava pienehkö rahasto) jäävät tarkastelun ulkopuolelle.
Alexandria keräsi jälleen rahastoihinsa kuukausitasolla vahvat nettomerkinnät, kun uutta rahaa virtasi yhtiön rahastoihin 8 MEUR:n edestä. Alexandrian kumulatiiviset nettomerkinnät kuluvana vuonna ovat jo yli 60 MEUR, mikä vastaa lähes 8 %:n kasvua edellisvuoden lopun pääomiin nähden.
Aktian kuukausi sujui vaisusti ja yhtiön rahastoista lunastettiin varoja nettona noin 115 MEUR. Valtaosa lunastuksista kohdistui pitkän koron rahastoihin. Tätä voidaan pitää selvästi negatiivisena seikkana, sillä aiemmin yhtiön vahvuudeksi luettavien korkorahastojen kysyntä on ollut vaisua läpi vuoden, vaikka koko markkinan tasolla korkorahastojen kysynnässä on nähty selvää piristymistä.
Evlin myynti jatkoi edelliskuukauden tapaan positiivisessa vireessä, kun yhtiön nettomerkinnät olivat 45 MEUR:n verran positiiviset. Nettomerkintöjä suuntautui eniten korkorahastoihin. Evlin uusmyynti on piristynyt selvästi edellisvuodesta, ja myös rahastojen arvonkehitys on ollut positiivista. Kuluvana vuonna yhtiön rahastopääomat ovat kasvaneet noin 9 % syyskuun loppuun mennessä.
eQ:n uusmyynti jäi kuukauden aikana nollan tuntumaan. Yhtiöille tärkeät kiinteistörahastot olivat nettomerkintöjen osalta lievästi plussalla. Lunastusikkuna ei kuitenkaan ollut kummankaan osalta auki, joten kuukausi ei tarjonnut kovinkaan hyvää kuvaa rahastojen kysyntätilanteesta.
United Bankersin myynti sujui katsauskaudella verrattain kelvollisesti, ja yhtiö keräsi rahastoihinsa 25 MEUR uusia varoja. Metsärahasto oli selvästi plussalla, mutta Pohjoismaiset Liikekiinteistöt -rahastosta lunastettiin varoja. Suomi Kiinteistöt -rahasto ei ollut lunastuksille auki kuukauden aikana. Valtaosa nettomerkinnöistä suuntautui maltillisen palkkiotason lyhyen koron rahastoihin, mikä hieman vaimensi uusmyynnin positiivista vaikutusta yhtiön palkkiotuottoihin.
Muiden seuraamiemme yhtiöiden osalta syyskuun kehitys ei tarjonnut oleellisia yllätyksiä. Muistutamme sijoittajia, että rahastopääomien kehitystä tulisi yksittäisten kuukausien lisäksi seurata myös pidemmällä aikavälillä. Sijoitusrahastopääomien merkitys myös vaihtelee yhtiöittäin merkittävästi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille