Sijoittajien katseet kääntyivät korkorahastoista osakerahastoihin
Suomen Sijoitustutkimuksen julkaiseman Rahastoraportin mukaan kotimaisista sijoitusrahastoista lunastettiin lokakuussa pääomia nettona yhteensä noin 144 MEUR:n edestä (09/2023: +408 MEUR). Myös arvonmuutokset olivat vaihtoehtorahastoja lukuun ottamatta selvästi negatiiviset kaikissa rahastoluokissa, joten yhteenlasketut rahastopääomat laskivat vajaalla 3,2 mrd. eurolla (-2,2 % edelliskuukaudesta). Vuoden alusta sijoitusrahastojen hallinnoimat pääomat ovat kasvaneet noin 4 %:lla.
Pääomia virtasi korkorahastoista osakerahastoihin
Lokakuussa sijoittajat siirsivät pääomia pois pitkän koron rahastoista osakerahastoihin, joiden nettomerkinnät olivat noin 438 MEUR positiiviset. Samalla pitkän koron rahastoihin kohdistuivat suurimmat noin 593 MEUR:n nettolunastukset.
Osakerahastojen lisäksi nettomerkinnöiltään positiiviset rahastoluokat olivat vain lyhyen koron rahastot, joihin virtasi uutta pääomaa noin 22 MEUR:n edestä. Yhdistelmärahastoissa pääomia lunastettiin noin 20 MEUR. Vaihtoehtorahastojen puolella kuukausi oli vaikea erityisesti kiinteistörahastoille, joista lunastukset jatkuivat edelleen (-31 MEUR). Kokonaismääriltään lunastukset kiinteistörahastoista ovat säilyneet varsin maltillisina, mutta tämä selittyy osittain rahastoihin tehdyillä sääntömuutoksilla, jotka ovat kasvattaneet lunastusaikoja useissa rahastoissa. Odotettavissa onkin, että myös loppuvuonna kiinteistörahastojen pääomissa on painetta alaspäin. Vaikutukset rahastoyhtiöittäin voivat kuitenkin erota suurestikin mm. asiakaskunnasta ja rahastosalkun kiinteistöluokista riippuen. Olemme aiemmin kommentoineet aihetta videolla, joka on katsottavissa täällä.
Helsingin pörssin varainhoitajien kuukausi sujui alavireisesti
Seuraamiemme yhtiöiden osalta kuukausi sujui pääosin yllätyksettömästi. Huomautamme, että tässä katsauksessa kommentoimme vain niitä seurannassamme olevia yhtiöitä, jotka raportoivat ajantasaisia kuukausitilastojaan Rahastoraportilla. Näin ollen Taaleri, Titanium ja CapMan (jolla on vain yksi raportoitava pienehkö rahasto) jäävät tarkastelun ulkopuolelle.
Alexandria keräsi rahastoihinsa kuukausitasolla aiempaa vaisummat nettomerkinnät, kun uusmyynti jäi kuukauden aikana nollan tuntumaan. Yhtiön kiinteistörahastoista lunastettiin pääomia noin 5 MEUR:n edestä, mutta muiden rahastojen uusmyynti paikkasi tämän. Alexandrian kumulatiiviset nettomerkinnät kuluvana vuonna ovat kuitenkin jo yli 60 MEUR, mikä vastaa lähes 8 %:n kasvua edellisvuoden lopun pääomiin nähden.
Aktian kuukausi sujui edelleen suhteellisen vaisusti ja yhtiön rahastoista lunastettiin varoja nettona noin 18 MEUR. Valtaosa lunastuksista kohdistui lyhyen ja pitkän koron rahastoihin. Koko vuoden osalta Aktian nettomerkinnät ovat olleet noin 63 MEUR miinuksella, mikä alleviivaa yhtiön haasteita uusmyyntinsä kanssa, etenkin kun yhtiö on tunnettu vahvana korkovarainhoitajana.
Evlin kuukausi sujui myös alavireisesti, kun yhtiön nettomyynti jäi 89 MEUR pakkaselle. Lunastukset kohdistuivat kuitenkin lähes yksinomaan matalan palkkiotason rahamarkkinarahastoon. Kuluvana vuonna yhtiön rahastopääomat ovat kasvaneet noin 6 % lokakuun loppuun mennessä, joka on mielestämme hyvä suoritus ja heijastelee yhtiön vahvaa asemaa perinteisessä varainhoidossa.
Muiden seuraamiemme yhtiöiden osalta lokakuu kehitys ei tarjonnut oleellisia yllätyksiä. Muistutamme sijoittajia, että rahastopääomien kehitystä tulisi yksittäisten kuukausien lisäksi seurata myös pidemmällä aikavälillä. Sijoitusrahastopääomien merkitys myös vaihtelee yhtiöittäin merkittävästi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille