Kotimaiset rahastopääomat puhkaisivat haamurajan erinomaisen vuoden päätteeksi
Tiivistelmä
- Kotimaisiin sijoitusrahastoihin tehtiin joulukuussa nettomerkintöjä yli miljardilla eurolla, ja koko vuoden nettomerkinnät olivat yli viisi miljardia euroa plussalla.
- Korkotuotteet olivat vuoden myynnin keskiössä, ja markkinasentimentti parani jatkuvasti, mikä vaikutti positiivisesti uusmyyntiin.
- Evli erottui edukseen lähes 1700 MEUR:n nettomerkinnöillä, kun taas eQ:n ja United Bankersin nettomerkinnät jäivät vaisuiksi kiinteistörahastojen lunastusten vuoksi.
- Kotimaiset rahastopääomat ylittivät ensi kertaa historiassa 200 miljardin euron rajan, mikä korostaa vahvaa sijoitusvuotta.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Suomen Sijoitustutkimuksen julkaiseman Rahastoraportin perusteella kotimaisiin sijoitusrahastoihin tehtiin joulukuussa nettomerkintöjä yli miljardilla eurolla. Myynti veti sekä osakkeissa että koroissa, ja myös toimijoiden välillä myynti jakautui laajalle rintamalle. Koko vuoden osalta nettomerkinnät ovat yli viisi miljardia plussalla, ja koko vuosi olikin myynnillisesti erinomainen. Vuoden myynti keskittyi pääosin korkotuotteisiin, mikä ei ole yllättävää korkojen ollessa jälleen relevantti omaisuusluokka. Kokonaisuutena markkinasentimentti on parantunut jatkuvasti pitkin vuotta, mikä korreloi suoraan uusmyynnin kanssa. Myös arvonmuutokset olivat joulukuussa lievästi positiiviset ja myös koko vuoden osalta arvonmuutokset olivat vahvan sijoitusvuoden myötä vahvasti plussalla. Tämän seurauksena kotimaiset rahastopääomat nousivat ensi kertaa historiassa yli 200 miljardin haamurajan.
Kotimaisten sijoitusrahastojen pääomat (mrd. euroa)

Kotimaisten sijoitusrahastojen nettomerkinnät (AUM)
Listatuilla varainhoitajilla kehitys vaihtelevaa
Seuraamiemme yhtiöiden osalta joulukuu, kuten myös koko vuosi, sujui vaihtelevasti. Vaihtoehtoiset rahastot ja etenkin kiinteistöt olivat läpi vuoden suurissa ongelmissa, kun taas perinteiseen varainhoitoon keskittyneet toimijat ovat pärjänneet pääosin hyvin. Huomautamme, että tässä katsauksessa kommentoimme vain niitä seurannassamme olevia yhtiöitä, jotka raportoivat ajantasaisia kuukausitilastojaan Rahastoraportilla. Näin ollen Taaleri, Mandatum ja CapMan jäävät tarkastelun ulkopuolelle. Titaniumin myyntiä kommentoimme erillisellä kommentilla, kun se raportoi rahastojensa myynnit (Rahastoraportin luvuissa on kuukauden viive Titaniumin osalta).
Aktian nettomerkinnät olivat joulukuussa 8 MEUR plussalla, ja koko vuoden osalta nettomerkinnät jäivät reilu 100 MEUR pakkaselle. Koko vuoden osalta Aktian suoritus onkin hyvin heikko, etenkin kun huomioidaan yhtiön korkopainotteinen tuotetarjonta sekä osaaminen.
Alexandrian nettomerkinnät olivat 2 MEUR plussalla joulukuussa. Koko vuoden osalta nettomerkinnät olivat 37 MEUR plussalla, mikä on vaisuhko suoritus suhteessa yhtiön potentiaaliin. Huomautamme, että Alexandrian strukturoitujen tuotteiden myynti on vetänyt läpi vuoden ennätyshyvin, mikä kompensoi rahastomyynnin vaisuutta. Lisäksi yhtiö on siirtänyt organisaation paukkuja enemmän täyden valtakirjan varainhoidon myyntiin, ja tämä todennäköisesti heijastuu myös negatiivisesti rahastojen myyntiin.
eQ:lla nettomerkinnät olivat reilut 30 MEUR pakkasella joulukuussa johtuen Yhteiskuntakiinteistörahaston lunastuksista. Yhtiö kertoi maksavansa 40 % Yhteiskuntakiinteistöjen H2’24 lunastusikkunan lunastuksista. Määrä on noin 24 MEUR, eli H2’24 lunastukset ovat noin 60 MEUR. Määrä on jälleen hieman odotuksiamme suurempi ja lunastustahti taittuu kiusallisen hitaasti. eQ:lla on Yhteiskuntakiinteistörahastossa rästissä H2’24 jäljellä olevan 60 %:n osuuden lisäksi H1’25 lunastusikkunan lunastukset (lykätty nyt tammikuussa). Liikekiinteistöt-rahastossa on puolestaan rästissä lunastukset H2’23-H1’25 väliseltä ajalta. Odotamme rästissä olevien lunastusten olevan kooltaan vielä merkittävät. Vaikka eQ:n private equityn myynti on vetänyt olosuhteisiin nähden hyvin, on koko vuoden 2025 myynti jäämässä hyvin vaisuksi kiinteistörahastojen lunastukset huomioiden.
Evlin loppuvuoden myynti jatkoi erinomaista kehitystään ja nettomerkinnät kohosivat yli 100 MEUR:oon. Koko vuoden osalta nettomerkinnät olivat hurjalla lähes 1700 MEUR:n tasolla, ja Evli on kiistatta sektorin suurimpia onnistujia 2025 osalta. Huomautamme, että huomattava osa nettomerkinnöistä selittyy uusilla Enhanced Index -tuotteilla, mihin yhtiö on siirtänyt omaisuudenhoidosta ETF:ssä ollutta varallisuutta (Enhanced tuotteiden myynti ~1,2 mrd). Näin ollen kyseessä ei ole uutta pääomaa, mutta omien Enhanced tuotteiden palkkiotaso on kuitenkin merkittävästi ETF:iä parempi, ja näin ollen tällä on selkeä positiivinen vaikutus palkkiokertymään.
United Bankersin merkinnät jäivät joulukuussa vaisuksi ja rahastoista lunastettiin pääomia 35 MEUR:lla. UB:n tärkein yksittäinen tuote, UB Metsä, keräsi ensi kertaa moneen vuoteen pienet lunastukset (~10 MEUR), mutta samalla se kirjasi vahvat tuotot Q4:ltä, ja tämä tarkoittaa reippaita tuottopalkkioita koko H2:lta. Koko vuoden osalta UB:n rahastojen nettomerkinnät jäivät vajaaseen 80 MEUR:oon, joka on vaatimaton taso yhtiön myyntikoneen potentiaaliin nähden. Positiivista on kuitenkin se, että myynti parani selvästi H2:lla vaisusta alkuvuodesta.
Muistutamme sijoittajia, että rahastopääomien kehitystä tulisi yksittäisten kuukausien lisäksi seurata myös pidemmällä aikavälillä. Sijoitusrahastopääomien merkitys myös vaihtelee yhtiöittäin merkittävästi.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille