OmaSp CMD: Markkinaosuuden kasvua haetaan henkilökohtaisella palvelulla
Tiivistelmä
- OmaSp:n liiketoimintamalli keskittyy henkilökohtaiseen palveluun, mikä erottaa sen kilpailijoista, mutta luo myös kustannuksia, jotka vaativat korkeampia palkkiotasoja.
- Yhtiö tavoittelee kasvua erityisesti palkkiotuotoissa ja näkee potentiaalia nykyisten asiakkaidensa varallisuuden sijoittamisessa sekä luottokorttipalkkioissa.
- Luottoriskien hallinta on keskeistä kannattavuuden parantamiseksi, ja OmaSp on panostanut prosessien kehittämiseen, vaikka riskitaso on edelleen verrokkeja korkeampi.
- Henkilöstömäärän kasvu tasaantuu, ja tehostamistoimet keskittyvät automaatioon ja tekoälyyn, mutta voitonjaosta ei saatu uutta tietoa pääomamarkkinapäivässä.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
OmaSp järjesti eilen historiansa ensimmäisen pääomamarkkinapäivän. Mitään järisyttävää päivän anti ei yhtiötä seuranneille tarjonnut, sillä varsinainen strategia julkaistiin jo tammikuussa. Johdon esitykset kuitenkin valottivat hieman tarkemmin pankin toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi sekä liiketoiminnan kasvattamiseksi. Tässä kommentissa käsittelemme keskeisiä havaintojamme strategiasta. OmaSp:n uusia taloudellisia tavoitteita olemme käsitelleet jo aiemmin täällä. Toimitusjohtajan CMD-haastattelu on puolestaan katsottavissa täällä.
Markkinaosuuden kasvua tavoitellaan henkilökohtaisella palvelulla
OmaSp:n liiketoimintamalli painottuu laadukkaaseen henkilökohtaiseen palveluun. Yhtiö itse kertoi tunnistaneensa tyytymättömyyden kasvua markkinalla, kun kilpailijat ovat karsineet konttoriverkostoaan sekä supistaneet asiakaspalveluidensa henkilöstöä ja aukioloaikoja.
OmaSp:n laajat aukioloajat sekä nopea tavoitettavuus muodostavat samalla kustannuksia, joten yhtiön on tärkeää saada palveluistaan myös keskimääräistä korkeampaa palkkiotasoa joko korkomarginaalin tai palkkiotuottojen muodossa. Vaikka pidämme strategiaa lähtökohtaisesti järkevänä OmaSp:n pyrkiessä erottautumaan kilpailijoistaan, on epäselvää, kuinka paljon Suomesta löytyy luottoriskiltään järkevää asiakaskuntaa, joka on samalla valmis maksamaan paremmasta palvelusta. Tämä muodostaa nähdäksemme liiketoimintamallin keskeisen epävarmuustekijän sekä rajaa kasvupotentiaalia. Toisaalta OmaSp:n markkinaosuus on nykyisellään maltillinen (~2 %), mikä nostaa nähdäksemme kasvutavoitteiden realistisuutta. Yhtiön johto myös uskoo, etteivät OmaSp:n kannalta houkuttelevat asiakkaat ole sidoksissa maantieteellisiin alueisiin, jolloin kasvua olisi mahdollista saada erottuvalla palvelumallilla myös kasvukeskuksista, joissa kilpailu asiakkaista on yleisesti hyvin kireää. Paikallisen läsnäolon lisäksi yhtiö on kehittänyt uusia tapoja tavoittaa asiakkaita niissä tilanteissa, joissa nämä tarvitsevat luontaisesti pankin palveluita. Yksi esimerkki tästä on yhteistyö Bo LKV:n kanssa, jossa OmaSp tarjoaa helpon kanavan asuntolainan hakemiseksi. Yritysasiakkaissa OmaSp painottaa yrittäjävetoisia pk-yrityksiä, jotka sen mukaan hyötyvät eniten OmaSp:n palvelumallista.
Luotonannon lisäksi OmaSp tavoittelee selvää kasvua palkkiotuotoissa, jotka tällä hetkellä muodostavat muuta pankkisektoria selvästi pienemmän osan yhtiön ansainnasta. Varainhoidossa yhtiö ei vaikuttanut kiinnostuneelta laajentumaan yritysostolla, vaan hakee ensisijaisesti kasvua nykyisessä asiakaskunnassaan myyntiin panostamalla. OmaSp:n analyysin mukaan sen olemassa olevien asiakkaiden varallisuudesta keskimääräistä matalampi osuus on sijoitettuna rahastoihin tai muihin vastaaviin tuotteisiin. Lisäksi OmaSp näkee kasvupotentiaalia luottokorttipalkkioissaan.
Luottoriskien hallinnassa täytyy onnistua
Pelkkä lainakannan kasvu ei tietysti riitä kannattavuuden parantamiseksi, vaan OmaSp:n tulee myös onnistua kasvuun liittyvien luottoriskien hallinnassa. Vaikka edellisen kasvusyklin haavoja paikkaillaan yhä, on OmaSp panostanut viime vuosina reilusti sisäisiin prosesseihinsa. Käytännössä tämä on tarkoittanut muun muassa luotonantopolitiikan selkeyttämistä, vakuusarvioinnin laadun parantamista, luottoriskien seurannan kehittämistä sekä isompien luottopäätösten keskittämistä erilliselle luottokomitealle.
Samalla on huomioitava, että viimeisen kahden kvartaalin tasot (~0,4–0,5 % lainakannasta) ovat jo johdon näkemyksen mukaan pankin asiakaskunnan jakauma huomioiden varsin tavanomaiset. Tämä on selvästi verrokkien yläpuolella, mikä alleviivaa OmaSp:n luotonannon keskimääräistä korkeampaa riskitasoa. Tältäkin kantilta tarkasteltuna yhtiön on hyvin tärkeää saada palveluistaan toimialaa keskimääräistä korkeampaa palkkiotasoa.
Suuremmat kulupanostukset ovat takana päin
Henkilöstömääränsä OmaSp ei odota enää kasvavan viime vuosien tapaan, kun suuremmat panostukset sisäisiin prosesseihin ovat takana päin. Jatkossa arvioimmekin henkilöstömäärän kasvun kehittyvän karkeasti linjassa liiketoiminnan kokoluokkaan. Potentiaalia toiminnan tehostamiseksi yhtiö on tunnistanut erityisesti hallinnollisissa rutiinitöissä automaatiota ja tekoälyä hyödyntämällä. Tehostustoimien johto ei kuitenkaan näe johtavan henkilöstömäärän vähennyksiin, vaan resursseja on tarkoitus allokoida enemmän palvelun laadun parantamiseen sekä kasvun tukemiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa asiakaspalvelua sekä myyntiä.
Selvää on kuitenkin, ettei yhtiön hyvin kunnianhimoisiin kannattavuustavoitteisiin ole mahdollista yltää ilman tuottojen kasvua. Näin ollen tuottojen kasvu sekä luottoriskien onnistunut hallinta ovat nähdäksemme kulutehokkuuden parantamistoimia tärkeämmässä roolissa strategiakaudella.
Voitonjaosta ei saatu lisätietoa
Voitonjaon näkymän osalta pääomamarkkinapäivä ei tarjonnut uutta tietoa. OmaSp:n tase on hyvin pääomitettu (CET1-taso 18,5 % vs. 9,3 % pääomavaade), mutta johdon kommenttien perusteella hallitus vaikuttaa huomioivan viime vuosien haasteita päätöksenteossaan. Näin ollen nopeaa ja merkittävää muutosta voitonjaon määrään tuskin on luvassa. Arviomme kuitenkin edelleen, että voitonjako tulee asteittain kasvamaan strategiakaudella, sillä muutoin jatkuvasti vahvistuva tase tekee tavoitellun oman pääoman tuotosta hyvin vaikeaa.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
