Pohjoismainen IT-palvelusektori Q2’25: Vaikeaa läpi maantieteiden
Tiivistelmä
- Näkemyksemme mukaan Pohjoismainen IT-palvelusektori kohtaa merkittäviä haasteita, sillä orgaaninen liikevaihdon kehitys on kääntynyt laskuun ja kannattavuudet ovat heikentyneet Q2:lla. Tämä heijastuu erityisesti Suomen ja Ruotsin markkinoilla, joissa tilanne on edelleen vaikea.
- Arvioimme, että Tanska on ainoa valopilkku Pohjoismaissa, vaikka sielläkin useilla yhtiöillä on haasteita. Tanskalaiset yhtiöt, kuten Trifork ja Netcompany, ovat kuitenkin suoriutuneet keskimäärin parhaiten.
- Odotamme, että IT-palvelusektorin markkinatilanne pysyy haastavana, sillä liikevaihdon lasku ja tiukka kilpailutilanne painavat kannattavuuksia. Yhtiöiden on tärkeää stabiloida liikevaihto parantaakseen kannattavuutta, mutta näkyvyys lähitulevaisuuteen on edelleen sumuinen.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Muissa Pohjoismaissa orgaaninen liikevaihdon kehitys kääntyi laskuun, ja kannattavuudet heikkenivät Q2:lla. Näin myös 20-säännöllä tarkasteltuna IT-palvelumarkkinan tilanne näyttää yhä selvästi haastavalta, kun vain yksi yhtiö ylsi hyvään ja kaksi tyydyttävään suoritukseen. Tarkemmin maantieteellisesti tarkasteltuna tanskalaiset yhtiöt ylsivät sektorin sisällä parhaimpiin suorituksiin. Suomessa ja Ruotsissa markkinatilanne on edelleen vaikeampi, ja Norjassa tilanne vaikuttaa myös hieman heikentyneen, kun tarkastellaan yhtiöiden suorituksia. Tanskassakaan tilanne ei kuitenkaan ole selkeä, sillä useammalla yhtiöllä oli haasteita myös siellä. Julkaisimme aikaisemmin Suomen listatun IT-palvelusektorin Q2-yhteenvedon.
20-Sääntö (Rule of 20), Q2'25

Rule of 20 = Orgaaninen kasvu -% + EBITA-%
Lähde: Inderes
Rule of 20 kuvaa heikkoa markkinatilannetta läpi Pohjoismaiden
Lanseerasimme viime vuonna IT-palvelusektorille oman ”20-Säännön” (Rule of 20), joka mielestämme toimii hyvin tai jopa parhaana yksittäisenä parametrina mittaamaan sektorin ja erityisesti yhtiöiden operatiivista suoritusta, varsinkin yli syklin katsottaessa. Nykyinen markkinatilanne on edellistä 10 vuotta haastavampi, ja 20-Säännössä erinomainen taso on vaikeampi saavuttaa, kun taas historiassa useampi yhtiö ylsi erinomaiseen suoritukseen.
Vaikeaa markkinatilannetta Q2:lla kuvastaa se, että Pohjoismaissa vain yksi listatuista IT-palvelusektorin yhtiöistä pääsi hyvään suoritukseen ja vain kaksi tyydyttävään suoritukseen 20-säännöllä mitattuna. Sektorin parhaaseen suoritukseen ylsivät Exsitec (17 %), kestosuorittaja Netcompany (13 %) ja Bouvet (10 %), mikä on syklien yli katsovassa haarukassamme kuitenkin hyvä tai tyydyttävä suoritus. Loppujen sektorin yhtiöiden suoritusta voidaan pitää heikkona tai hyvin heikkona.
Tanska ainoa valopilkku, mutta juutitkaan eivät ole täysin kuivilla
Tässä katsauksessa olemme ottaneet mukaan 14 pohjoismaista listattua IT-palveluyhtiötä, jotka toimivat samoilla palvelualueilla seuraamiemme suomalaisten yhtiöiden kanssa. Poistimme Addnoden vertailujoukosta, koska se lukeutuu selkeästi ohjelmistoyhtiöiden joukkoon. Muiden pohjoismaisten yhtiöiden orgaaninen työpäiväoikaistu mediaanikasvu oli hieman negatiivista (-0,8 %), ja heikkeni matalimmille tasoille kahden vuoden seurantamme aikana. Kasvu muissa Pohjoismaissa oli kuitenkin suomalaisia (-3,4 %) yhtiöitä parempaa.
Pohjoismainen listattu IT-palvelusektori, orgaaninen liikevaihdon kehitys (mediaani)

Lähde: Inderes
Tanskassa oli kaksi sekä Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa oli yksi työpäivä vähemmän kuin vertailukaudella. Yhden työpäivän vaikutus liikevaihtoon on noin +1,6 %. Käyttämämme työpäiväoikaisu on melko karkea, koska se ei huomioi eri yhtiöiden eri maantieteellisiltä alueilta tulevaa liikevaihtoa. Tämä ei kuitenkaan ole merkittävä ongelma, koska kaikilla yhtiöillä kotimarkkina on kokoluokaltaan isoin. Koontitaulukko yhtiöistä löytyy katsauksen lopusta.
Pienen otannan takia on vaikea vetää maantieteellisesti syvällisempiä johtopäätöksiä. Voisi kuitenkin mielestämme sanoa, että tanskalaiset yhtiöt (4 yhtiötä) pärjäsivät joukosta keskimäärin parhaiten. Tanskalaistenkaan yhtiöiden kehityksestä ei voi vetää suurempia johtopäätöksiä, koska useammilla yhtiöillä (mm. Netcompany ja KnowIT) Tanskan liiketoiminnan kehitys oli melko heikkoa. Ruotsalaisten ja norjalaisten yhtiöiden kehitys oli Suomen tavoin heikkoa. Norjassa trendi heikkeni selkeämmin, kun aiemmin norjalaisten yhtiöiden trendi on ollut suhteellisesti positiivinen. Tämä oli ensimmäinen kvartaali, kun norjalaisen Bouvetin, joka on yhtiöjoukon kookkaimpia yhtiöitä, liikevaihdon kehitys kääntyi negatiiviseksi (työpäiväoikaistuna -2 %) sitten vuoden 2016. Yhtiön kehitys on ollut poikkeuksellisen vahvaa myös viime vuosien läpi.
Kaikissa neljässä maassa toimiva Knowit kommentoi Pohjoismaiden markkinoiden kehittyvän eri suuntiin. Yhtiö on luottavainen Norjan markkinaan julkisen sektorin ansiosta. Suomen markkinan Knowit näkee kohtuullisen vakaana, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa yhtiöllä on enemmän haasteita.
Yhtiökohtaisesti liikevaihdon kehityksen hajonta oli suurta. Parhaiten pärjäsivät tanskalaiset Trifork ja Netcompany. Heikoiten suoriutuivat suomalainen Vincit sekä ruotsalaiset B3 Consulting ja KnowIT.
Q2'25 työpäivä oikaistu orgaaninen kasvu-%

Lähde: Inderes
Kannattavuudet heikkenivät liikevaihdon laskun ajamana
Muiden pohjoismaisten yhtiöiden kannattavuudet heikkenivät hieman keskimäärin, ja kannattavuuksissa oli merkittävää vaihtelua yhtiöiden välillä. Yhtiöjoukosta vain kolme yhtiötä onnistui parantamaan kannattavuutta suhteessa viime vuoteen. Yhtiöiden mediaani oli 6,7 % (Q2’24: 7,5 %). Suomessakin kannattavuustasot heikkenivät vertailukaudesta ja tasot olivat pohjoismaisia verrokkeja matalammat (keskiarvo 3,8 % ja mediaani 3,7 %). Monet yhtiöt tekivät tehokkuustoimenpiteitä, mutta laskevat liikevaihdot ja tiukka kilpailutilanne painoivat kannattavuuksia. Myös vertailukautta vähemmällä työpäivämäärällä oli pieni negatiivinen vaikutus kannattavuuteen. Huomion arvoista on, että vaikka Tanskassa liikevaihtokehitys oli kohtuullista, niin kannattavuustasot laskivat sielläkin. Tanskan jättiläisen Netcompanyn bruttokate laski varsin selvästi Tanskan segmentissä, jonka taustalla osaltaan oli edellä mainitut syyt sekä laskuttavien työntekijöiden siirto tuotekehitykseen. Mielestämme tämä kertoo kuitenkin omaa tarinaansa siitä, että myöskään Tanskassa markkinatilanne ei ole erityisen hohdokas. Kannattavuuksia vertaillessa on hyvä huomioida yhtiöjoukon rajattu lukumäärä ja yhtiöiden erilaiset liiketoimintaprofiilit, joihin ei tarkemmin tässä katsauksessa pureuduttu. Osalla yhtiöistä on enemmän tuote- ja jatkuvaa liiketoimintaa, mikä tukee kannattavuutta.
Q2'25 EBITA-%

Pohjoismainen listattu IT-palvelusektori, oik. EBITA-% (mediaani)

Lähde: Inderes
IT-palvelusektorilla on laaja-alaisesti haastava kierre menossa, kun liikevaihdot laskevat ja tehostamistoimenpiteet tulevat ”luonnollisesti” jälkikäteen, mikä tekee kannattavuuden hallinnasta haastavaa. Näin yhtiöiden olisi tärkeää saada liikevaihto stabiloitua ja siten kannattavuus taas paremmalle tasolle. Valitettavasti näkyvyys lähitulevaisuuteen on kuitenkin sumuinen, eikä selvää käännettä parempaan ole vielä näköpiirissä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille