Esittelyssä Sammon liiketoiminta-alueet: Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa

Tiivistelmä
- Näkemyksemme mukaan Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa -segmentti on Sammon suurin ja arvonluonnin ytimessä, vastaten 44 prosenttia konsernin vakuutusmaksutuotoista vuonna 2024.
- Odotamme segmentin kasvavan erityisesti moottoriajoneuvovakuutusten ja kotivakuutusten alueilla, joissa Sampo on markkinajohtaja Pohjoismaissa.
- Arvioimme, että digitaalisten palveluiden kehittäminen ja asiakaspysyvyyden ylläpitäminen ovat keskeisiä tekijöitä segmentin tulevassa kasvussa ja kannattavuudessa.
- Näkemyksemme mukaan segmentin vahva taloudellinen suorituskyky tukee Sammon underwriting-tuloksen kasvua, mikä on ollut keskimäärin 5,5 prosentin vuosikasvussa vuodesta 2021 lähtien.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Sampo raportoi taloudellisesta kehityksestään neljällä segmentillä, jotka
perustuvat sen operatiivisiin liiketoiminta-alueisiin: Henkilöasiakkaat
Pohjoismaissa, Henkilöasiakkaat Isossa-Britanniassa, Pohjoismaiden
yritysasiakkaat ja Pohjoismaiden Suurasiakkaat. Tässä blogisarjassa
esittelemme kaikki segmenttimme. Ensimmäisenä vuorossa on
Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa.
Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa on konsernin suurin segmentti ja
arvonluonnin ytimessä. Vuonna 2024 segmentin vakuutusmaksutuotot olivat
3,7 miljardia euroa, mikä vastasi 44 prosenttia koko konsernista. Kaikkiaan
Sampo palvelee noin 3,7 miljoonaa kotitaloutta Ruotsissa, Tanskassa,
Norjassa ja Suomessa. Päivittäinen liiketoiminta tapahtuu konsernin
pääasiakasbrändin Ifin kautta sekä muiden brändien, kuten Topdanmarkin
ja erilaisten white label -yhteistyökumppanuuksien avulla.
Vakuutuslajeittain tarkasteltuna moottoriajoneuvovakuutukset ovat
segmentin suurin tuoteryhmä vastaten lähes puolta
vakuutusmaksutuotoista. Suomessa Sampo oli yksi ensimmäisistä
vahinkovakuuttajista, joka 1920-luvulla alkoi tarjota
moottoriajoneuvovakuutuksia. Siitä lähtien moottoriajoneuvovakuutukset
ovat olleet avaintuotteitamme, ja tänä päivänä Sampo on selkeä
markkinajohtaja noin 24 prosentin markkinaosuudella Pohjoismaissa.
Sammon asema on erityisen vahva uusien autojen vakuutuksissa, erityisesti
Ruotsissa, jossa meillä on autonvalmistajien kanssa solmittujen pitkien
yhteistyösopimusten ansiosta yli 70 prosentin markkinaosuus.
Vakuutusmaksutuottojen jakauma vakuutuslajeittain (2024)
Operatiiviset päämäärät
Sampo julkisti vuoden 2024 pääomamarkkinapäivässään taloudelliset
tavoitteet vuosille 2024–2026, joita tukevat eri segmenttien operatiiviset
päämäärät. Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa -segmentille on asetettu kolme
ulkoisesti viestittyä päämäärää. Lisäksi koko Pohjoismaiden liiketoimintaa
koskevassa kahdessa päämäärässä segmentillä on keskeinen rooli.
- Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa, asiakaspysyvyys: 89 % tai korkeampi
- Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa, bruttomaksutulon kasvu
kotivakuutuksissa: >5 % (keskimäärin ajanjaksolla) - Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa, digitaalinen myynti: >175 miljoonaa
euroa vuoteen 2026 mennessä (nostettu 160 miljoonasta Q1/2025) - Pohjoismaat, Bruttomaksutulon kasvu henkilövakuutuksissa: >7,5
prosenttia (keskimäärin ajanjaksolla) - Pohjoismaat, Sähköisten vahinkoilmoitusten osuus: >70 % vuoteen
2026 mennessä
Asiakaspysyvyys mittaa niiden kotitalouksien osuutta, jotka uusivat
vakuutuksensa vuosittain. Se on yksi tärkeimmistä tunnusluvuista sekä
vakuutusmaksutuottojen että -underwriting-tuloksen kannalta. Korkea
asiakaspysyvyys tarkoittaa vakaata ja ennustettavaa maksutulon kehitystä,
houkuttelevia ristiinmyyntimahdollisuuksia ja korkeampaa underwriting-
kannattavuutta, sillä olemassa olevien asiakkaiden säilyttäminen on
huomattavasti kustannustehokkaampaa kuin uusien hankkiminen
markkinointi- ja jakelukuluista johtuen. Lisäksi vakaa asiakaskanta tuo
tasapainoisen ja ennustettavan riskijakauman, kun taas äkillinen
asiakasvaihtuvuus voi häiritä riskien arviointia ja hinnoittelumalleja.
Korkean asiakaspysyvyyden saavuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Se
edellyttää erinomaista asiakaspalvelua – kilpailukykyisistä hinnoista
helppokäyttöisiin digitaalisiin palveluihin ja nopeaan ja reiluun
vahinkojenkäsittelyyn. Tässä Sampo on parhaimmillaan, mikä on heijastunut
asiakaspysyvyyden säilymiseen korkealla ja vakaalla 89–90 prosentin tasolla
viime vuosina.
Omaisuusvakuutukset, eritoten kotivakuutukset, ovat yksi alueista, joilla
konserni näkee houkuttelevia kasvumahdollisuuksia. Kasvua tukevat laaja
digitaalinen tarjonta, monipuoliset jakelukanavat ja uudet kumppanuudet.
Vaikka Pohjoismaiden asuntomarkkinoiden kehitys on viime aikoina ollut
vaisuhkoa korkeiden korkojen ja matalan kuluttajaluottamuksen vuoksi,
Sammon omaisuusvakuutusten kasvu on ollut tavoitteiden mukaista – 6
prosenttia vuonna 2024 ja myös vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla.
Toinen houkutteleva kasvualue segmentissä on henkilövakuutukset, kuten
tapaturma- ja terveysvakuutukset. Julkisen terveydenhuollon kuormituksen
kasvaessa vuosi vuodelta täydentävien yksityisten terveyspalvelujen kysyntä
on kasvanut. Sampo tavoittelee keskimäärin yli 7,5 prosentin vuotuista
kasvua henkilövakuutuksissa koko Pohjoismaiden tasolla. Henkilöasiakkaat
Pohjoismaissa -segmentissä henkilövakuutusten bruttomaksutulo kasvoi 11
prosenttia vuonna 2024 ja vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla.
Vakuutustuotteiden uusmyynnin osalta digitaaliset palvelumme ovat tärkein
jakelukanava, sillä yli 50 prosenttia myynnistä kertyy digitaalisista
kanavista. Kasvunvaraa kuitenkin riittää, erityisesti Tanskassa, jossa
vahinkovakuutussektorin digitalisaatio on jäänyt jälkeen muista
Pohjoismaista. Vuonna 2024 digitaalinen myynti kasvoi 10 prosenttia, ja
vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla se kiihtyi 12 prosenttiin. Kehitys etenee hyvin tavoitteemme mukaisesti, joka on saavuttaa yli 175 miljoonan
euron digitaalinen myynti vuoden 2026 loppuun mennessä.
Vaikka digitaaliset alustamme tarjoavat houkuttelevia
kasvumahdollisuuksia, myynti on vain yksi osa digitaalista koneistoamme,
joka mahdollistaa ensiluokkaisen asiakaspalvelun. Vahingon sattuessa on
ensiarvoisen tärkeää, että vahinkojenkäsittelyprosessi toimii
moitteettomasti. Tavoitteemme on, että yli 70 prosenttia vahingoista
ilmoitetaan sähköisesti koko pohjoismaisella tasolla vuoteen 2026
mennessä. Vahinkoilmoitusten tekeminen digitaalisten kanavien kautta
nopeuttaa käsittelyä, parantaa asiakastyytyväisyyttä ja parantaa
kustannustehokkuutta. Vahinkojen käsittely on yksi niistä osa-alueista,
joissa käytämme yhä enenevissä määrin tekoälyn apua esimerkiksi
ajoneuvovahinkojen korjausarvioinnissa. Segmentin (pois lukien
Topdanmark) osalta jo 64 prosenttia vahingoista ilmoitettiin sähköisesti
vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla.
Vakuutusteknisen tuloksen kasvu liikevaihdon kautta
Konsernin suurimpana segmenttinä Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa on ollut
keskeinen ajuri Sammon underwriting-tuloksen kasvussa. Kehitystä on
tukenut orgaaninen maksutulon kasvu.
Vuodesta 2021 lähtien segmentin bruttomaksutulo on kasvanut keskimäärin
5,5 prosenttia, ja kasvu on viime aikoina kiihtynyt. Vuoden 2025
ensimmäisellä puoliskolla kasvu oli 8,6 prosenttia. Tätä tukivat korkea ja
vakaa asiakaspysyvyys, korvausinflaation kattaneet hinnantarkistukset sekä
positiivinen kehitys sekä asiakasmäärissä että vakuutettujen kohteiden
määrässä.
Vertailukelpoinen bruttomaksutulon kasvu (2021-H1/2025)

Skaalaetujen ja digitaalisten ratkaisujen laajemman hyödyntämisen ansiosta
Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa nauttii korkeammista underwriting-
marginaaleista kuin konsernin yrityssegmentit, mikä näkyy matalampina
yhdistettyinä kulusuhteina. Lisäksi yhdistetyn kulusuhteen volatiliteetti on
yleensä pienempää, sillä yritysasiakasliiketoiminnat altistuvat satunnaisille
suurvahingoille. Sääolosuhteet kuitenkin voivat vaikuttaa merkittävästi
Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa -segmenttiin, erityisesti talvikvartaaleilla
(Q1 ja Q4). Esimerkiksi vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä
sääolosuhteet olivat hyvin leudot, kun taas vuoden 2024 vertailukaudella
koettiin haastavin talvi 10 vuoteen. Tämä johti 4,6 prosenttiyksikön
muutokseen yhdistetyssä kulusuhteessa raportointikausien välillä.
Yhdistetty kulusuhde (2021-H1/2025)

Kurinalaisen underwriting-toiminnan ja jatkuvien kustannustehokkuuden
parannusten yhdistelmä on mahdollistanut, että vahva maksutulon kasvu on
johtanut houkuttelevaan underwriting-tuloksen kasvuun. Vuonna 2024
segmentin underwriting-tulos kasvoi 6 prosenttia ja vuoden 2025
ensimmäisellä puoliskolla peräti 24 prosenttia, joskin osin suotuisan
vahinkoympäristön tukemana.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Henkilöasiakkaat Pohjoismaissa
-segmentti on Sammon arvonluonnin ytimessä. Hyödyntämällä digitaalisia
valmiuksiamme ja tarttumalla kasvumahdollisuuksiin, kurinalaista
underwriting-toimintaa unohtamatta, osakkeenomistajat voivat odottaa
segmentiltä vakaata ja ajan myötä kasvavaa tuloskehitystä.
Seuraavassa blogikirjoituksessa esittelemme Henkilöasiakkaat Isossa-
Britanniassa -segmentin, joka on konsernin nopeimmin kasvava segmentti.
Mirko Hurmerinta, sijoittajasuhdepäällikkö, Sampo Oyj
Miksi sijoittaa Sampoon? IR-blogi esittelee Sampoa sijoituskohteena ja
tarjoaa tietoa konsernin liiketoiminnoista ja markkinoista.
www.sampo.com/irblogi