Euroalueen inflaatiodilemma vaikuttaa pysyvältä
Viime viikolla saavutettiin eräs virstanpylväs kehittyneiden markkinoiden hintakehityksessä, kun USA:n pohjainflaatio, eli inflaatio, josta on poistettu volatiilit energian ja ruuan hinnat, kiihtyi ensimmäistä kertaa kahteen prosenttiin vuoden 2012 jälkeen. Maan keskuspankille Federal Reservelle pohjahintojenkin elpyminen on merkki elpyvästä taloudesta ja vahvistaa samalla odotuksia siitä, että Fed on vakaasti matkalla kohti kiristyvää rahapolitiikkaa, jonka osalta seuraava koronnosto olisi vuorossa jo syyskuun lopun kokouksessa.
Siinä missä hintojen nousu perustelee vahvana jatkuneen työllisyyskehityksen ohella Fedin päätöksiä, euroalueella uinutaan edelleen heikon inflaation ympäristössä. Kaikkia hintoja kuvaava indeksi on noussut hädin tuskin EKP:n kahden prosentin tavoitteeseen, ja pohjahintojen nousu puoleen USA:n vauhdista (noin prosentti) (ks. kuvio alla). Syitä heikkoon inflaatioon on etsitty niin verkkokaupan tuomista muutoksista hintojen muodostumiseen kuin heikosta tuottavuuskehityksestäkin, ja ne ovatkin käypiä perusteluja finanssikriisin jälkeiselle heikon inflaation ajalle.
Euroalueen inflaatiodilemmaa on pohdittu myös IMF:n äskettäin julkaistussa tutkimuspaperissa, jossa on tarjolla uusia avauksia inflaatiokeskusteluun. Sen mukaan euroalueen kaksoistaantuma on selkeä yksittäinen tekijä heikon inflaatiokehityksen takana. Kuten yllä olevasta kuviostakin on huomattavissa, euroalueen ja USA:n inflaatiokehitys alkoi erkaantua vuonna 2012, jolloin finanssikriisiä seurannut velkakriisi oli pahimmillaan. Kaksoistaantuma lisäsi kysyntävajetta taloudessa ja viivästytti inflaatiokehitystä. Raportissa mainitaan tärkeänä tekijänä myös työmarkkinoiden erot euroalueen ja USA:n välillä. Euroalueella palkkasopimukset ovat 1) pitkiä ja työnantajissa on 2) suhteellisesti enemmän pk-yrityksiä, jotka tarkkailevat palkkasopimuksissa ennemmin mennyttä kuin odotettua hintakehitystä. Lisäksi yrityksillä on 3) heikommin hinnoitteluvoimaa. Kaikki nämä tekijät lisäävät jäykkyyttä palkka- ja sitä kautta inflaatiokehitykseen. Työmarkkinan lisäksi yhtenä tekijänä mainittakoon heikentynyt yhteys valuuttakurssin ja tuontihintojen inflaation välillä. Efektiivisen, eli kauppapainotetun, valuuttakurssin ja inflaation välillä on perinteisesti ollut negatiivinen korrelaatio: kun valuuttakurssi on heikentynyt, se on tyypillisesti nostanut tuontihintoja ja tätä kautta kuluttajahintoja. Viime vuosina valuuttakurssin heilahtelut ovat heijastuneet tuontihintoihin jonkin verran aiempaa heikommin, mikä on vähentänyt ulkomaankaupasta heijastuneita inflaatiopaineita (ks. kuvio alla).
Heikko inflaatio pakottaa elvyttämään
Edellä mainittujen tekijöiden perusteella näyttää siltä, ettei euroalueen inflaatio kiihdy vielä lähiaikoina. Vaikka esimerkiksi Saksassa on jo nähty tuleville vuosille merkkejä palkkainflaation kiihtymisestä, Etelä-Euroopassa työmarkkinan rakenteellinen vaje on suurta eikä vielä riitä ruokkimaan merkittävästi palkkainflaatiota. Maltilliset odotukset näkyvät myös EKP:n omissa inflaatioennusteissa, sillä kuluttajahintojen nousu on vielä vuonna 2020 1,7 % eli hieman alle keskipitkän aikavälin tavoitteen. Vaikuttaakin siltä, että hitaasta inflaatiosta on tulossa vuosien sijaan vuosikymmenen kestävä ongelma, mikä on viemässä EKP:ta aikaisemmassa makrokatsauksessa mainitsemaamme elvytysansaan.
