Mitä ihmettä analyysiyhtiö myöntää virheitään?
Blogisarjani viimeinen teksti käsittelee jälleen rahoitusalalle vierasta käyttäytymistä, jossa virheitä tunnustetaan avoimesti. Aiemmat tekstini kertoivat videotuotannostamme, chatbotista, IPO-yhtiöiden myyntisuosituksista sekä Vietnamin taisteluista.
Aloitetaan faktoista. Teemme jatkuvasti virhearvioita. Jos me analyytikot suunnittelisimme lentokoneita tai ydinvoimaloita, olisimme kaikki nyt vankilassa. Taistelemme satojen tai tuhansien markkinatoimijoiden konsensusta vastaan väittämällä, että markkinan asettama hinta osakkeelle on väärä. Tässä pelissä on mahdotonta olla aina oikeassa, siinä voi ainoastaan olla muita useammin oikeassa. Jos olemme muita fiksumpia ja arvioimme tuottoja ja riskejä muita paremmin, voitamme markkinat keskimääräistä useammin. Mitä huonommin seurattu ja tutkittu yhtiö, periaatteessa sitä helpompaa on voittaa markkinat.
Koska virheiden tekeminen (pieleen menevät suositukset ja arviot) on normaali osa työtämme, niin ei ole mielestäni mitään järkeä lakaista virheitä maton alle. Rahoitusala on tunnettu siitä, että heikosti menestynyt rahasto tapetaan ja herätetään sen jälkeen henkiin uudella brändillä, jolloin samaa vanhaa tuotetta voidaan myydä uusissa kuorissa. Meidän mahdoton paeta virheitämme, koska fiksu yleisömme huomaa ne kuitenkin. Siispä myönnämme virheemme ja olemme sisäisesti lanseeranneet ”itseruoskinnan kulttuurin”. Sen tavoitteena on välttää selittelyä sekä kertoa avoimesti mikä meni arviossa pieleen, mitä voimme siitä itse oppia ja mitä sijoittaja voi oppia. Haluamme opettaa yhteisömme ymmärtämään, että sijoittamisessa virheitä tapahtuu väistämättä. Olennaista on tehdä niitä vähemmän kuin muut ja oppia niistä. Julkinen itseruoskinta on joskus kääntänyt jopa rajunkin epäonnistumisen analyysissä viestinnälliseksi voitoksemme.
Meitä tiiminä on ylistetty maailman parhaiksi yhden yhtiön yhdellä hetkellä annetun suosituksen perusteella ja haukuttu luusereiksi toisen yhtiön perusteella. Yksittäiseen otokseen perustuva lähestyminen on kuitenkin vaarallinen. Se on vähän kuin arvioisi ilmastonmuutoksen edistymistä tämän päivän sään perusteella. Kokonaisuus on tärkeämpi. Jos vuoden aikana olemme 100 yhtiön seurannasta oikeassa 60-70 yhtiössä, olemme onnistuneet erinomaisesti. Suositusten tarkkuutta seuraamme analyytikoita arvioivassa Starmine-vertailussa, joka laskee suositusten sijoittajille tuomaa ylituottoa.
Työmme kiehtova ominaispiirre on myös aikaulottuvuus. Analyytikko voi olla erittäin pitkän ajan väärässä vain todetakseen olleensa lopulta oikeassa. Ajoitus äärimmäisen vaikea elementti työssämme. Analyytikon näkemys yhtiön tulevaisuudesta ja osakkeen hinnoittelusta saattaa olla täysin oikea, mutta markkinavoimien takia osake saattaa kehittyä pitkän aikaa päinvastaiseen suuntaan kuin analyytikon arvio. Analyytikon pitää pystyä haistamaan ajoitus ja joskus jopa antaa suositus, joka sotii omaa arvonmääritysmallia vastaan. Tämän ovat tunteneet ne yli 10 Orion-analyytikkoa (Inderes mukaan lukien), jotka ovat suositelleet myymään Orionin osaketta vain todistaakseen sen kohoamisen 30 eurosta lähelle 60 euron tasoa. Olen itse luottavainen, että nämä analyytikot ovat lopulta oikeassa siitä, mikä Orionin käypä arvo on. Mutta jos he ovat olleet jo kaksi vuotta väärässä, miksi uskoisin heitä? Kysymyksen voi myös kääntää niin, että mitä jos markkinat ovatkin olleet kaksi vuotta väärässä?
Tehokkaisiin markkinoihin sokeasti uskovat väittävät, että työmme on tarpeetonta ja markkinat ovat aina oikeassa. Olen puolueellinen puolustamaan omaa työpaikkaani. Mielestäni homma menee niin, että markkinat eivät ole tehokkaita, vaan ansiostamme markkinat ovat tehokkaampia. Haluamme korjata hinnoitteluvirheet markkinoilta Martela kerrallaan. Joskus tulee huteja, mutta parhaimmillaan niistä oppii analyytikko, tiimi ja koko yhteisömme.
Kiitos kaikille ”mitä ihmettä” -blogieni lukijoille ja kiitos myös hyvästä palautteesta! Kauppalehdelle erityiskiitokset artikkelista liittyen Vietnam-blogiimme! Toivottavasti ne ovat avanneet suuntaamme ja antaneet teille ideoita!
