Nousuviikko takana, Yhdysvaltain työllisyysluvuista jäitä hattuun
Viime viikko oli sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa nousuviikko. Sijoittajat mutustelivat tarinaa laskevista koroista ja talouden pehmeästä laskeutumisesta. Laukalle lähteneille odotuksille ohjauskorkojen nopeasta laskusta tosin perjantaina julkaistut vahvat työllisyysluvut toivat hieman jäitä hattuun, ja ennuste ensimmäisestä ohjauskoron laskusta siirtyi maaliskuusta toukokuulle. Edelleen ensi vuodelle povataan FedWatchin mukaan yli 1 %-yksikön ohjauskoron laskuja, missä on dramaattinen muutos kuukauden takaiseen. Tällä viikolla korkosignaalit välkkyvät taas kirkkaina, kun Federal Reserve julkaisee korkopäätöksensä keskiviikkona ja EKP torstaina.
Perjantaina julkaistujen työllisyyslukujen mukaan Yhdysvaltain työmarkkinalla on edelleen kaikki päällisin puolin hyvin, minkä perusteella hartaasti varrottu taantuma antaisi edelleenkin odottaa itseään. Uusien maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrä kasvoi 199 000:lla marraskuussa, ja työttömyysaste tippui 3,7 %:iin lokakuun 3,9 %:sta. Sahmin sääntöä pidetään vedenpitävänä taantumaindikaattorina USA:ssa (aiheesta lisää täällä), mutta sen mukaista työttömyysasteen nousu ei vielä ole nähty. Myöskään pitkäaikaistyöttömien määrä ei ole noussut hälyttävän korkeaksi, ja odotukset työllisyyskehityksestä ovat kuluttajaluottamuskyselyissä hieman tasaantuneet. Palkatkin nousevat edelleen 4 %:n vauhdilla vuodentakaisesta, mikä tarkoittaa kireyksiä työmarkkinalla. Palkkojen kehitys seuraa ainakin jossakin suhteessa palvelualojen inflaatiota, joten lisää viilenemistä lukuihin on todennäköisesti luvassa lähikuukausina.
Työllisyysluvuista ei kannata vetää liian pitkälle vieviä johtopäätöksiä, sillä lakot vääristivät lukuja hieman. TS Lombardin mukaan yksityisen sektorin työpaikkojen ”lakkokorjattu” luku oli raportoidun 150 000:n sijaan 103 000, kun otetaan huomioon työvoimaan palaavat lakkoilijat. Tämä on hieman parempi lukema kuin lokakuussa (tarkistettu alaspäin 99 000:een), mutta kertookin pehmenevän työmarkkinan tarinaa. Toki se on Federal Reservelle varmasti mieleinen, sillä luvut antavat vahvistusta sille, että ”odotetaan, odotetaan” -mentaliteettia voidaan pitää hetki yllä ja varmistua, että inflaatio hidastuu odotetusti.
Tällä viikolla julkaistavia tärkeitä makrolukuja:
Ti 12.12.
12.00 Saksa: Zew-luottamusindeksi , joulu , ennuste (Reuters) 8,8 /edellinen 9,8
12.00 Saksa: Zew, nykyinen tilanne , joulu , ennuste (Reuters) -75,5 /edellinen -79,8
15.30 USA: Pohjakuluttajahinnat MM (%) , marras , ennuste (Reuters) 0,3 /edellinen 0,2
15.30 USA: Pohjakuluttajahinnat YY (%) , marras , ennuste (Reuters) 4,0 /edellinen 4,0
15.30 USA: Kuluttajahinnat MM (%) , marras , ennuste (Reuters) 0,0 /edellinen 0,0
15.30 USA: Kuluttajahinnat YY (%) , marras , ennuste (Reuters) 3,1 /edellinen 3,2
Ke 13.12.
12.00 Euroalue: Teollisuustuotanto MM (%) , loka , ennuste (Reuters) -0,3 /edellinen -1,1
12.00 Euroalue: Teollisuustuotanto YY (%) , loka , ennuste (Reuters) -4,5 /edellinen -6,9
15.30 USA: Tuottajahinnat YY (%) , marras , ennuste (Reuters) 1,0 /edellinen 1,3
15.30 USA: Tuottajahinnat MM (%) , marras , ennuste (Reuters) 0,1 /edellinen -0,5
15.30 USA: Pohjatuottajahinnat YY (%) , marras , ennuste (Reuters) 2,3 /edellinen 2,4
15.30 USA: Pohjatuottajahinnat MM (%) , marras , ennuste (Reuters) 0,2 /edellinen 0,0
21.00 USA: Federal Reserven ohjauskorko (%) , ennuste (Reuters) 5.25-5.5 /edellinen 5.25-5.5
To 14.12.
15.15 Euroalue: EKP:n ohjauskorko (%) , joulu , ennuste (Reuters) 4,5 /edellinen 4,5
15.15 Euroalue: EKP:n talletuskorko (%) , joulu , ennuste (Reuters) 4,0 /edellinen 4,0
15.30 USA: Tuontihinnat (%) , marras , ennuste (Reuters) -0,8 /edellinen -0,8
15.30 USA: Tuontihinnat, YY (%) marras , ennuste (Reuters) - /edellinen -2,0
15.30 USA: Uudet työt. korvaushakemukset, ennuste (Reuters) 221 000 /edellinen 220 000
15.30 USA: Jatkuvat työt. korvaushakemukset, ennuste (Reuters) - /edellinen 1 861 000
15.30 USA: Vähittäismyynti MM (%) marras , ennuste (Reuters) -0,1 /edellinen -0,1
15.30 USA: Vähittäismyynti (pl. Autot) marras , ennuste (Reuters) -0,1 /edellinen 0,1
15.30 USA: Vähittäismyynti (%) marras , ennuste (Reuters) 0,2 /edellinen 0,2
17.00 USA: Yritysvarastot MM (%) loka , ennuste (Reuters) 0,0 /edellinen 0,4
Pe 15.12.
04.00 Kiina: Investoinnit, YY (%) marras , ennuste (Reuters) 3,0 /edellinen 2,9
04.00 Kiina: Teollisuustuotanto, YY (%) marras , ennuste (Reuters) 5,7 /edellinen 4,6
04.00 Kiina: Vähittäismyynti YY (%) marras , ennuste (Reuters) 12,5 /edellinen 7,6
10.30 Saksa: Teollisuuden ostopäällikköindeksi, alustava joulu , ennuste (Reuters) 43,3 /edellinen 42,6
10.30 Saksa: Palveluiden ostopäällikköindeksi, alustava joulu , ennuste (Reuters) 49,8 /edellinen 49,6
10.30 Saksa: Yhdistetty ostopäällikköindeksi, alustava joulu , ennuste (Reuters) 48,3 /edellinen 47,8
11.00 Euroalue: Teollisuuden ostopäällikköindeksi, alustava joulu , ennuste (Reuters) 44,5 /edellinen 44,2
11.00 Euroalue: Palveluiden ostopäällikköindeksi, alustava joulu , ennuste (Reuters) 49,0 /edellinen 48,7
11.00 Euroalue: Yhdistetty ostopäällikköindeksi, alustava joulu , ennuste (Reuters) 48,0 /edellinen 47,6
15.30 USA: Empire Manufacturing-indeksi joulu , ennuste (Reuters) 2,0 /edellinen 9,1
16.15 USA: Teollisuustuotanto MM (%) marras , ennuste (Reuters) 0,3 /edellinen -0,6
16.15 USA: Kapasiteetin käyttöaste marras , ennuste (Reuters) 79,2 /edellinen 78,9