Taloustieteen myytinmurtajat: Hinta-palkka-kierre kuulostaa pahemmalta kuin onkaan

Inflaatio on hidastunut, mutta palkkojen nousu kummittelee edelleen keskuspankkiirien huolenaiheena. Yhdysvalloissa palkkojen nousu kiihtyi toukokuussa 4,1 %:iin vuodentakaisesta, ja euroalueellakin Q1:n lukemat olivat odotettua korkeammat. Monessa yhteydessä on puhuttu vahingollisesta hinta-palkka-spiraalista, jossa nousseet hinnat ruokkivat palkkojen nousua ja palkat puolestaan inflaatiopaineita edelleen. Mutta onko sellaista oikeasti olemassa?

Hinta-palkka-kierrettä on pidetty taloustieteessä perusasiana, ja sen vahingollisuuden ovat keskuspankitkin ottaneet mantrakseen. Sanayhdistelmä vilahtelee suhteellisen usein esimerkiksi EKP:n riskiskenaarioissa, ja on mainittu esimerkiksi tässä pääekonomisti Philip Lanen haastattelussa tammikuulta. Ehkä riskiä on jopa yliarvioitu, sillä tuore tutkimus ei anna kovin suurta tukea teorian paikkansapitävyydelle.

TS Lombardin artikkelissa nostettiin jo viime vuonna esiin IMF:n tutkimus hinta-palkka-kierteestä ja havainnollistettiin sen tuloksia. Teorian taustalla ovat vahvasti 1970-luvun kokemukset, joiden mukaan vahvat ammattiliitot saivat korkean inflaation olosuhteissa neuvoteltua rajut palkankorotukset huolimatta talouden heikentyneestä tilanteesta. Tämä johti lopulta talouden stagflaatioon, eli yhtaikaiseen korkeaan inflaatioon ja taantumaan. Sen lisäksi näytöt korkeiden palkkojen ja inflaation spiraalista ovat olleet vähäisiä, vaikka tutkimusajanjakso oli laaja (1960-luvulta lähtien). Potentiaalinen spiraali määriteltiin tilanteena, jossa palkat ja hinnat nousivat samanaikaisesti vähintään kolme perättäistä kvartaalia neljästä. IMF:n identifioimasta 100 ajanjaksosta tällaisia ehtoja täyttyi harvoin: palkkojen ja hintojen nousu taittui nopeasti suuressa osassa tapauksia. Ja vaikka ehdot täyttyivätkin, hinta-palkka-spiraalit olivat lyhytaikaisia (ks. kuvio).

Lähde: TS Lombard

Samankaltaisia tuloksia on saatu Chicagon Fedin tutkimuksesta, jossa keskityttiin palkkojen ja Fedin kiinnostuksen keskiössä olevan inflation ytimen, eli palvelujen inflaation (pl. asuminen) suhteeseen. Siinä spiraali jää pitkälti puolitiehen: inflaatio kyllä ennakoi palkkojen nousua, mutta palkat ovat kehno inflaation ennustaja. Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, että palvelujen tuottajat ennakoivat kustannusten kasvua ja muuttavat hintojaan ennen kuin hitaammin muuttuvat palkkakustannukset ehtivät niihin vaikuttaa.

Vaikka hinta-palkka-spiraali vilahtelee edelleen siellä täällä, todellisuus näyttää, että se on kovin harvinainen ilmiö. Pikemminkin viime vuosina maailmantaloudessa oli ajureina, jotka olivat molempien, hintojen ja palkkojen, nousun takana: julkisten menojen kova kasvu, tuotannon pullonkaulat ja pula työvoimasta.