Teknologian uusi vallankumous haastaa perinteiset talousmittarit

Teollisuuden neljäs vallankumous on täällä, ja haastaa nyt paitsi perinteiset teknologiat sekä tuotantoprosessit, myös tavat mitata tuottavuutta. Markkinoilla puhutaan paljon nyt teollisesta internetistä, digitalisaatiosta sekä alustataloudesta, ja niiden edustajien olemassaolon tärkeys on myös tunnustettu, onhan maailman arvokkaimpien brändien joukossa kärkipäässä tukku alustatalouden jättejä, kuten Apple, Google ja Facebook. Nopeasti ajateltuna digitalisaation tulon pitäisi olla tärkeä ajuri myös talouden tuottavuutta (esimerkiksi sitä, kuinka paljon yhdellä työtunnilla saadaan aikaiseksi tavaroita ja palveluita) ajatellen, sillä uudet alustat tekevät yritysten ja asiakkaiden välisestä interaktiosta entistä nopeampaa ja helpompaa matalin kustannuksin ja kasvavin skaalaeduin, ja tarjoavat aivan uusia mahdollisuuksia liiketoimintojen kehittämiselle, saati uusille liiketoiminnoille.

Lähde: OECD

Tuottavuuden kehitys ollut vaimeaa

Lähihistoriaa tarkastellessa tuottavuuskehitys on kuitenkin ollut lähes päinvastaista: esimerkiksi Yhdysvalloissa tuottavuuden kasvu on ollut vuoden 2011 jälkeen vain 0,5 % kun se vuosina 1949-73 ylsi 3,3 %:iin ja ennen kriisiä vuosina 2004-07 1,9 %:iin. Näiden välissä, ICT-vallankumouksen aikaan vuosina 1996-2003, tuottavuuden kasvu jopa tuplaantui.

Tuottavuuden kasvun hidastumiseen on haettu kolmenlaista eri selitystä: ensimmäisessä ja perinteisemmässä niistä tuottavuuden heikkoutta on perusteltu laskussa pääomaintensiteetissä, eli yksinkertaisesti yritysten investointihalukkuudessa koneisiin ja laitteisiin, ja samalla uusiin teknologioihin. Toisessa perustelussa on takana ns. Solow’n paradoksi, joka on saanut nimensä kuuluisan, talouskasvun lähteitä tutkivan taloustieteilijän mukaan. Sen mukaan teknologinen kehitys on ensin näkyvissä kaikkialla muualla paitsi tuottavuustilastoissa. Aikoinaan Solow viittasi tällä tietokoneiden tuloon, ja nykyään samaa sanontaa voisi soveltaa vaikkapa älypuhelimiin, tekoälyyn ja koneoppimiseen. Toisin sanoen, tuottavuustilastot eivät vielä tunnista uusia tuottavuuden lähteitä ja niiden tuomia etuja (mm. skaalautuvuus) ja siksi niitä aliarvioidaan tuottavuusennusteissa.

Kolmantena selityksenä tarjotaan uusien teknologioiden kohdistumista vain tietyille aloille. Uudet teknologiat ovat vallanneet alaa etenkin teknologiasektorilta, mediasektorilta ja rahoitussektorilta, joiden osuus BKT:sta ja työllisyydestä on suhteellisen pieni verrattuna esimerkiksi vähittäismyyntiin ja terveydenhuoltoon. Näin ollen tuottavuushyödyt eivät ole vielä heijastuneet tilastoihin.

Tulevaisuudennäkymä turhankin pessimistinen?

Tuottavuus on yksi pitkän aikavälin talouskasvun kulmakivistä, joten sen kehityksen perusteella tehdään myös pitkän aikavälin talouskasvuennusteet. Nykyisellään ennusteet tuottavuuskehitykselle noudattelevat pitkälti viime vuosien vaimeaa kehitystä, ja USA:ssa ennusteet seuraavan kymmenen vuoden ajalle jäävät 1,5 %:n kasvulukemiin. Merkillepantavaa on lisäksi se, että tuottavuusennusteita on viimeisen kymmenen vuoden aikana laskettu jopa yhdellä prosenttiyksiköllä, sillä vielä 2016 ennuste seuraavalle kymmenelle vuodelle oli 2,5 %:ssa. Euroalueella kehitys on pitkälti samansuuntaista, eli laskevaa.

Tuottavuuskehityksen kannalta olennaista on, kuinka nopeasti uusia teknologioita otetaan käyttöön myös talouskasvun kannalta merkittävillä sektoreilla. Tulevaisuudennäkymä saattaa olla turhankin pessimistinen, mikäli uudet teknologiat jatkavat leviämistään kansantaloudessa yhä suuremmille sektoreille ja niiden tuomat hyödyt nostavat arvonlisää jokaista tehtyä työtuntia kohden, eli lisäävät tuottavuutta. Nykyisellään tuottavuusennusteissa ei välttämättä oteta huomioon kaikkia digitalisaation vaikutuksia, mutta ne voivat tulevaisuudessa tasapainottaa esimerkiksi hidastuvan väestönkasvun kaltaisia ongelmia talousennusteissa. Näin ollen vuosituhannen taitteen tuoma tuottavuushyppäys on mahdollista toistaa.

Lähteenä tekstissä käytetty mm. EKP:n katsausta.