USA:n inflaatio: Juuri se oikea
Yhdysvaltain keskiviikkona julkaistut inflaatioluvut olivat juuri tähän hetkeen oikeita. Toteutuneet luvut osuivat melko täsmällisesti markkinaennusteisiin ja näyttivät inflaation hidastumista laajalla rintamalla. Pohjahintoja kuvaavassa indeksissä nousu oli hitainta vuoden 2021 jälkeen (vuodentakaisesta 3,2 %, kuukauden takaisesta 0,2 %) ja siinä vihdoin lähestytään 3 %:n tasoa. Pieni pettymys saatiin asumisen luvuista, jotka maltillisemman heinäkuun jälkeen jälleen nousivat (kk-tasolla 0,4 %). Tämä tunnistetaan myös keskuspankissa, sillä Jerome Powell sanoi Bloombergin mukaan kesäkuussa, että vie useita vuosia, jotta pandemian aikaiset vuokrankorotukset näkyvät kuluttajahintaluvuissa. Ongelma on kuitenkin lähinnä tilastollinen, sillä Fedin tarkkaan seuraamissa PCE-hintaluvuissa asumisella on pienempi paino.
Lähde: Bloomberg
Hyviä uutisia saatiin sitä vastoin myös inflaation ”supercore”-luvuista, jossa palvelujen hinnoista siivotaan vielä asuminen pois. Ne ovat olleet pysyneet sitkeästi korkealla, mutta näyttävät nyt normalisoitumisen merkkejä. Kuukausitasolla nousu on jäänyt 0,2 %:iin tai alle huhtikuun jälkeen, mikä on kyllin matala taso inflaatiopeikon kukistamiseen ja heijastuu hiljalleen myös vuositason lukuihin. USA:n talous on vaihtamassa pienemmälle vaihteelle ja se näkyy nyt luvuissa.
Inflaatiolukujen lankulle osuminen ei aiheuttanut merkittävää liikettä korko-odotuksissa. Koronlaskua syyskuussa on pidetty käytännössä varmana jo jonkin aikaa. Heinäkuun työllisyysluvut ja viime viikon markkinapaniikki lisäsi odotuksia 50 korkopisteen laskusta, mutta nyt todennäköisimpänä pidetään jälleen 25 korkopisteen laskua. Vuoden jokaisessa jäljellä olevassa kokouksessa pitäisi tapahtua ja ensi vuonna ohjauskoron laskujen jatkua, se näyttää nyt olevan tarinan kulku. Yhdysvaltain taloutta käsiteltiin myös tuoreessa makrovideossa.
Luetuimmat artikkelit




