Vihreää jättiläistä yritetään horjuttaa

Nykymaailmassa, jossa talous ja kauppa on entistä sirpaloituneempaa, dollarinkin asemaa on alettu epäillä. Muun muassa Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde kirjoitti kesäkuussa, että nyt jos koskaan voisi olla aika “globaalille euron hetkelle”. Pureudun tässä katsauksessa dollarin asemaan globaalilla talousareenalla.

Dollarin asema vahva, mutta toisaalta haavoittuva

Keskustelu dollarin heikkouksista on vilkastunut Valkoisen talon pistettyä tuulemaan mm. tuontitullien muodossa. Keskeinen kysymys liittyy siihen, riittääkö usko dollariin, vaikka liittovaltio velkaantuu ennätysvauhtia ja talousjännitteet kasvavat Yhdysvaltain ja kauppakumppanien välillä. Tämä on heijastunut osaltaan dollari-indeksiin, joka on laskenut viime kuukausina.

Lukujen valossa dollarin puolustajilla ei pitäisi olla suurta hätää. Dollarin reservivaluuttaosuus on tasaisesti laskenut, mutta pysyy edelleen 60 %:n paikkeilla. Toiseksi suurin reservivaluutta euro ei ole toistaiseksi merkittävästi kasvattanut osuuttaan (osuus n. 20 %), ja euroalueellakin on omat valuvikansa rajoittamassa euron mahdollisuuksia. Kiinan juanissa taas on paljonkin potentiaalia, mutta reservivaluutan statusta on vaikea kasvattaa mm. ilman vapaita pääomaliikkeitä, joiden osalta maan hallinnolla on vielä tekemistä.

Erinomaisen ja edelleen ajankohtaisen esityksen dollarin asemasta antoi jo koronapandemian aikoihin Ray Dalio. Hänen mukaansa dollarin asema on reservivaluuttastatuksen johdosta vahva, mutta toisaalta hyvin haavoittuva. Dollarin pelastajana on nimenomaan sen kysyntä: koska dollareita käytetään laajasti reservi- ja maksuvaluuttana, sitä ei juuri kyseenalaisteta. Tämä johtuu siitä, että 1) USA:n velka on dollareissa, ei muussa valuutassa ja 2) USA:n keskuspankilla on yksinoikeus painaa lisää dollareita maailmalle ja ostaa velkaa. USA:lla riittää siis muskeleita niin kauan, kuin se voi printata ”maailmanrahaa” ilman vaihtoehtoja ja niin kauan kuin muu maailma dollareita käyttää.

Dalio kuitenkin muistuttaa, että samaan aikaan USA on hyvin haavoittuvainen talous. Se on vuosikymmenten saatossa menettänyt osuuttaan maailman BKT:sta ja tulee menettämään sitä ennusteiden mukaan lisää. USA:n kauppatase on ollut jo vuosia rajusti alijäämäinen, ja tämän kattaakseen maa velkaantuu ulkomaille. Yksi tapa havainnollistaa velkaantumisen vastakohtana olevia säästöjä on tarkkailla ulkomaisen valuutan reservejä. Näitä USA:lla ei juurikaan ole, kun taas Kiina on kasvattanut reservejään kovalla vauhdilla viimeisen vuosikymmenen ajan. Reserveistä ei siis ole mihin nojata, jos dollarin asema horjuu.

Luottamus kaikki kaikessa

Kuuma kysymys kuuluukin, horjuuko dollarin asema ja jos, niin milloin. Dalio kuvasi valuuttojen ja talouksien kulkua suurena syklinä. Tiivistettynä se alkaa sodanjälkeisenä uutena maailmanjärjestyksenä, jota leimaa 1) ensin korkea tuottavuus, velkojen tehokas kohdentaminen, yhteiskunnan vaurastuminen mutta samalla eriarvoisuuden lisääntyminen, joka johtaa 2) ylikulutukseen, spekulaatioon ja ylivelkaantumiseen sekä maksujen laiminlyönteihin, joka johtaa 3) keskuspankkien korkojen laskuun ja lisävelkaan, joka johtaa 4) talouden ongelmiin ja eriarvoistumisen tuomiin yhteiskunnallisiin konflikteihin, joka johtaa 5) rahan printtaamiseen, velkojen uudelleenjärjestelyyn ja hyvinvoinnin uudelleenjakautumiseen verotuksen kautta, joka lopulta johtaa taloudellisiin ja poliittisiin haavoittuvuuksiin, jotka päätyvät uuden maailmanjärjestyksen luoviin konflikteihin. Dalion mukaan USA on jo tämän syklin ehtoopuolella. Hän kuitenkin muistuttaa, että syklit ovat todella pitkiä ja USA on todistanut pitkän historiansa aikana olevansa yksi talouden kestävistä supervalloista. Dollaripinkan päällä istujilla ei liene syytä huoleen niin kauan kuin luottamus USA:n taloutta ja rahajärjestelmää kohtaan pysyy horjumattomana ja aidot vaihtoehdot puuttuvat.

Lähteenä tekstissä on käytetty Ray Dalion kirjaa The Changing World Order.