Inflaatiotangoon tarvitaan kaksi: kiristävän rahapolitiikan lisäksi kiristävää talouspolitiikkaa

Lauantaina päättynyt kaksipäiväinen keskuspankkipäättäjien kokoontuminen Jackson Holessa ei tarjonnut merkittävää uutta tietoa rahapolitiikkanäkymien saralla. Federal Reserven pääjohtaja Jerome Powell toisti laajalti seuratussa puheenvuorossaan, että koronnostoja jatketaan pidempään eikä hän sulkenut pois 75 korkopisteen nostoakaan syyskuun korkokokouksessa. Heinäkuun hieman helpottaneet inflaatiolukemat eivät ole johdon näkemystä rahapolitiikasta muuttaneet, ja Powellin mukaan inflaatiolukemat jäivät Fedin ennakoimista.

Pientä positiivista kehitystä on kuitenkin havaittavissa etenkin raaka-ainehintojen osalta. Öljyn hinta on laskenut jo 20 % huipuiltaan ja ruuan hintapaineetkin ovat kääntymässä (ks. kuvio). Tämä tuskin kääntää vielä keskuspankkiireja elvyttämään, ja koronnostot ovat odotettavissa kaikissa kolmessa suuressa: Federal Reservessä, EKP:ssa ja Englannin keskuspankissa syyskuussa.

Mahdoton tehtävä ilman talouspolitiikkaa

Jackson Holen konferenssissa keskuspankkiirien puheenvuorot ovat tärkeitä, mutta esitysvuorossa oli etenkin tällä kertaa mielenkiintoisia tutkimuspapereita. Yhdessä (nimeltään Reassessing Constraints on Policy: Fiscal Constraints) tuotiin osuvasti esiin yhtä ajankohtaista ja etenkin täkäläisessä poliittisessa keskustelussa tyystin unohdettua dilemmaa: keskuspankit voivat yrittää inflaation taltuttamista, mutta eivät onnistu siinä ilman talouspolitiikan apua. Koronaelvytyksessä rahaa jaettiin avokätisesti kotitalouksien ja yrityssektorin tueksi ja julkisen velan annettiin kasvaa, mutta sen jälkeen ei ole tehty juurikaan toimia julkisten alijäämien vähentämiseksi. Päinvastoin, täälläkin käydään nyt keskustelua lähinnä siitä, kuinka esimerkiksi kohdennetuilla tuilla ja veroalella voidaan tukea kotitalouksia (ja samalla kulutusta) energiakriisin uhan alla. Tämä ei poista inflaatiopaineita, sillä tutkimuksen kirjoittajien mukaan noin puolet Yhdysvaltain inflaation kiihtymisestä selittyy juuri fiskaalielvytyksen lisäämisellä.

Fiskaalistagflaatiota ilmassa

Kirjoittajat tuovatkin esiin termin fiskaalistagflaatiosta, jossa inflaatio karkaa rahapoliittisten päättäjien käsistä ja bkt:n kasvu hidastuu merkittävästi. Lyhyellä aikavälillä rahapolitiikan kiristystoimilla voidaan onnistua hidastamaan inflaatiota kokonaiskysynnän selvän laskun myötä, mutta inflaation trendi on kuitenkin kiihtyvä, ellei valtion menoja tasapainoteta samanaikaisesti. Fiskaalistagflaatio ei siis ole keskuspankkien ongelma vaan perimmiltään luottamuksen puutetta siihen, ettei talouspolitiikassa tehdä ”omaa osuutta” ja tasapainoteta taloutta.

Tämänkaltaisessa tilanteessa juuri nyt ollaan. Yhdysvalloissa ja euroalueella julkiset alijäämät pysyvät tänäkin vuonna ennusteiden myötä korkeina, USA:ssa 3,9 %:ssa bkt:sta ja euroalueella 3,8 %:ssa bkt:sta. Taantuma on nyt niin suuri uhka poliittisille päättäjille, että talouspoliittisessa keskustelussa tukitoimia valmistellaan urakalla ja alijäämien annetaan taas paisua. Tutkimuksen mukaan lääke olisi aivan väärä, ja päinvastoin pahentaisi inflaatiota pitkällä aikavälillä. Sen sijaan tehokas parannuskeino olisi seuraava: kriittistä olisi pystyä osoittamaan uskottava suunnitelma julkisen talouden tasapainottamiseksi joko veronkorotuksin tai julkisia menoja vähentämällä. Ei kovin houkutteleva vaihtoehto, etenkään kun äänestäjäkunta kipuilee laskevan ostovoiman ja kasvaneiden laskujen kanssa.