USA:ssa tuupattavana työttömyyden kivireki
Torstaina julkaistut luvut uusista työttömyyskorvaushakemuksista eivät muutosta talouden kokonaiskuvaan tuoneet. Työttömyyskorvaushakemusten määrä laskee, mutta hyvin kituliaasti. Työttömyysluvut ovat koronakriisin pahimmasta vaiheesta puolittuneet, mikä on positiivista, mutta tahti on viime viikkoina selvästi hidastunut. Työttömien toimeentuloa mutkistaa se, että liittovaltion myöntämä 600 dollarin viikoittainen lisä työttömyyskorvauksiin loppui heinäkuussa ja se korvattiin 300 dollarin tuella, jota ei kuitenkaan myönnetä kaikissa osavaltioissa ja jonka rahoitus on loppumassa tässä kuussa.
Lisäksi näyttää siltä, että suurimman taakan työttömyydestä kantavat alimmat tuloluokat. Kriisi iski etenkin aloille, joissa tuntipalkat ovat keskimääräistä alempia (vapaa-ajan palvelut, kuljetus). Luonnollisesti tämä heijastuu myös kulutukseen, mutta vähemmän kuin kriisin pahimmassa kurimuksessa olisi saattanut odottaa. USA:n yksityinen kulutus romahti Q2:lla talouden sulkeuduttua, mutta elpymisen merkkejäkin on sen jälkeen nähty kauppojen ja palveluiden avattua oviaan. Vähittäismyynti on toipunut jälleen kasvuun (elokuussa +2,0 % vuodentakaisesta), mutta kuluttajaluottamus ei ole elpynyt juurikaan.
Yhtenä selityksenä vaihteleville luvuille on USA:n räikeästi jakautunut yksityinen kulutus: lähes 40 % kulutuskysynnästä on nimittäin ylimmän tulokvintiilin (viidenneksen) hallussa, kun taas tulojen perusteella alin 20 % muodostaa alle 10 % kulutuksesta (ks. taulukko). Kulutuksen kasautuminen tuloluokkien yläpäähän vähentää työttömyyden vaikutuksia kokonaiskulutukseen, sillä työttömyys kohdistuu etenkin alempiin tuloluokkiin.
Varsinaisen dilemman kuluttajasektorin ja tulojen jakautuneisuus aiheuttaa paitsi yhteiskunnalle, myös rahapolitiikalle. Federal Reserven elvytystoimet ovat sataneet etenkin omistavan luokan laariin, eli hyödyttäneet jo valmiiksi varakkaampaa kansanosaa (aiheesta erillinen teksti täällä). Rahapolitiikalla on kuitenkin vain välillinen vaikutus reaalitalouteen, kuten työttömyyteen, ja kaikkia hyödyttävää politiikkaa on yhä vaikeampi tehdä. Finanssipolitiikalla voitaisiin saada nyt suoria työllisyysvaikutuksia aikaan, mutta liittovaltion rahahanat ovat sulkeutumassa torailevan kongressin vuoksi. Presidentti Mauno Koiviston sanonta ”Narulla ei voi työntää” on rahapolitiikan osalta jälleen ajankohtaisempi kuin koskaan, kun tuupattavana on työttömyyden kivireki.
