Sittenkin 10 %:n tullit
Summary
- Yhdysvallat asetti 10 %:n lisätullin maahan tuoduille tuotteille, mikä vastaa presidentti Trumpin alkuperäistä ilmoitusta, mutta 15 %:n korotus peruttiin.
- Uudet tullit perustuvat kauppalain pykälään 122, joka sallii enintään 150 päivän väliaikaiset tullit, ja niitä perustellaan Yhdysvaltain 1,2 biljoonan dollarin tavarakaupan alijäämällä.
- Tullikeskustelu on ollut epävakaata, ja lisätietoa odotetaan Trumpin kansakunnan tilaa käsittelevästä puheesta; Japani ja EU ovat ilmaisseet huolensa uusista tullijärjestelyistä.
- Valkoisen talon arvaamattomuus ja 150 päivän aikaikkuna lisäävät epävarmuutta kansainvälisessä kaupassa.
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Yhdysvaltain kauppapolitiikassa nähtiin jälleen uusi käänne. Tiistaista alkaen maahan tuoduille tuotteille asetettiin 10 prosentin lisätulli, pois lukien erinäiset poikkeukset sopimuksissa. Taso vastaa presidentti Donald Trumpin alkuperäistä ilmoitusta tullikorotuksista, eli myöhempi uhkaus viikonlopulta 15 %:n tulleista lopulta peruttiin.
Tullihässäkän taustalla on Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätös, joka kumosi Valkoisen talon kansallisen hätätilan perusteella asetetut tullit laittomina. Nyt ilmoitettu uusi 10 prosentin taso nojaa kauppalain pykälään 122, joka sallii enintään 150 päivän väliaikaiset tullit. Hallinto perustelee toimia Yhdysvaltain 1,2 biljoonan dollarin tavarakaupan alijäämällä.
Tullikeskustelussa on poukkoiltu viime aikoina sinne tänne ja nytkin epäselväksi jää, miksi 15 prosentin korotus lopulta siirtyi. Trump avasi tullipolitiikkaansa keskiviikon vastaisena yönä pitämässään lähes parituntisessa kansakunnan tila -puheessaan. Siinä hän kuvaili päätöstä aiempien tullien kumoamisesta valitettavana, mutta kertoi, että nyt asetettujen tullien tarkoituksena on korvata tuloveroja valtion budjetissa. Kuten ao. kuvasta näkyy, pelkällä tullipolitiikalla ei ainakaan ole tähän mennessä katettu menovajeita eikä sitä odoteta ennusteissakaan. Trumpin puheesta kuitenkin heijastui se, että tullit ovat korkeimman oikeuden linjauksesta huolimatta vahvasti jäämässä Valkoisen talon kauppapolitiikan välineeksi.
Lähde: WSJ
Maanantaina Trump varoitti Yhdysvaltain kauppakumppaneita perääntymästä aiemmin neuvotelluista kauppasopimuksista Yhdysvaltojen kanssa samalla uhaten, että hän tekisi vastaiskun vielä korkeampien tullien muodossa, kertoo mm. Reuters. Japani on jo pyytänyt Yhdysvaltoja varmistamaan, että sen kohtelu uuden tuontitullijärjestelmän mukaisesti olisi yhtä suotuisa kuin nykyisessä sopimuksessa. Euroopan unioni, Britannia ja Taiwan ilmaisivat kaikki haluavansa pitää kiinni omista sopimuksistaan.
Tullikeskustelussa aikaikkuna on nyt siis typistynyt kärjistettynä korkeintaan 150 päivään, mikä osaltaan lisää epävarmuutta. Tämäkin osoittaa, että arvaamattomuus leimaa Valkoisen talon toimintaa vahvasti edelleen.
