Kuuluisa korkosääntö puoltaa euroalueelle korkeampaa korkotasoa kuin Yhdysvaltoihin

Osakemarkkinoilla hinnoitellaan jo ohjauskoron laskuja ensi vuodelle. Kuuluisan Taylorin korkosäännön mukaan ohjauskoron pitäisi euroalueella yltää selvästi Yhdysvaltain tason yläpuolelle ja olla kummallakin talousalueella selvästi nykytasoa ylempänä. Noihin lukemiin tuskin tullaan yltämään, mutta ne kertovat osaltaan siitä, kuinka suuresti talousympäristö on euroalueellakin muuttunut.

Lähde: Bloomberg

Mikä Taylorin sääntö?

Taylorin sääntö on laajalti akateemisessa keskustelussa tunnettu rahapolitiikkasääntö. Se yksinkertaisesti kuvaa, mikä olisi optimaalinen ohjauskorko kussakin taloustilanteessa, kun muuttujina ovat inflaatio ja taloudellinen aktiviteetti. Sääntöön perustuvan rahapolitiikan tiedetään olevan positiivinen asia, sillä se tuo keskuspankkien päätöksentekoon johdonmukaisuutta ja tehokkuutta. Taylorin sääntöön ”kirjoitetaan sisään” keskuspankkien politiikkatavoitteet (EKP:lla hintavakaus, Federal Reservellä hintavakaus- ja työllisyystavoite), ja sen perusteella lasketaan kussakin talousympäristössä vallitseva optimaalinen korkotaso.

John Taylorin vuonna 1993 kehittämä sääntö on helpon lähestymistapansa vuoksi laajalti tunnettu, ja sen perusteella olen itsekin laskenut korkotasoja taloustieteen kursseilla. Yksinkertaisuus on myös säännön suurin kompastuskivi, sillä keskuspankkien rahapolitiikassa on otettava huomioon muitakin tekijöitä kuin mitä rahapolitiikkasäännössä on sisällä. Esimerkiksi nykytilanteen lisäksi katseita kiinnitetään myös tulevaisuuteen (ennusteiden merkitys) sekä mm. rahoitusvakauteen, ja Taylorinkin sääntöä on muokattu ennusteisiin pohjautuvaksi. Sääntöihin perustuvan rahapolitiikan lisäksi voi päätöksenteossa olla ja onkin siis harkintaan perustuvia elementtejä. Lisäksi keskuspankkien reaktiofunktiot, eli se mikä paino esimerkiksi hintavakaudelle rahapolitiikkaa tehdessä annetaan, voivat muuttua yli ajan. Esimerkiksi koronakriisi lisäsi tarveharkintaisen rahapolitiikan ja nopeiden toimien tarvetta. Sääntö ei myöskään huomioi rahapolitiikan tehokkuutta, eli toisin sanoen sitä, millä voimalla jo tehdyt toimet välittyvät talouteen.

Onko Taylorin sääntö oikeassa?

Edellä mainituista tekijöistä ja yksinkertaisuudestaan johtuen Taylorin sääntö ei kerro koko totuutta optimaalisesta rahapolitiikasta. Se on kuitenkin jo kolme vuosikymmentä ollut tärkeä osa rahapolitiikkatutkimusta ja monien keskuspankkien työkalupakkia. Keskuspankit saivat kritiikkiä osakseen siitä, että korkeaan inflaatioon reagoitiin täysin jälkijunassa, ja näille ajatuksille Taylorin sääntö antaa tukea, kuten myös ajatuksille siitä, että nollakorkoympäristö ei aina ole se optimaalisuuden kannalta se paras vaihtoehto.

Kattava johdanto Taylorin sääntöön löytyy suomenkielisenä täältä Kansantaloudellisen aikakauskirjan artikkelista.