Miten pankit luovat rahaa?

Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka rahaa luodaan. Väyliä on kaksi: pankkijärjestelmä ja keskuspankit.

Väyliä on kaksi: osaltaan rahan luontiin vaikuttavat pankit, jotka lainaavat rahaa kotitalouksille ja yrityksille. Toisaalta keskeinen toimija rahan luojana on keskuspankki. Rahanluonti taloudessa tapahtuu siis näiden kahden toimijan kautta. On hyvä ymmärtää, että talousjärjestelmässämme kaikki raha on velkaa: toisen rahallinen omaisuus on aina vastuu toiselle. Esimerkiksi pankkitalletus on tosiasiassa pankin velka tallettajalle, yksityinen sektori on velkaa pankeille, jne. Siten rahaa ja velkaa voi pitää synonyymeina.

Miten pankit ”luovat” rahaa?

Pankeilla on tärkeä rooli rahanluojana. Pankkien luotonlaajennus tarkoittaa sitä, että pankeilla on velvoite säilyttää vain osa saamistaan talletuksista reservinä, eli joko käteisenä tai talletuksina keskuspankkiin. Loput saamistaan talletuksista pankki voi lainata eteenpäin, esimerkiksi kotitalouksille ja yrityksille.

Otetaan yksinkertainen esimerkki: kotitalous ottaa pankista Y lainaa 100 euroa ostaakseen asunnon (esimerkkimme on tosiaan kuvitteellinen). Asunnon myyjä saa 100 euroa ja tallettaa sen pankkiin X, jolloin pankki pitää itsellään talletuksista osan (esim. 1 %) ja lainaa jälleen 99 euroa yritykselle C. Yritys C tekee lainalla saman suuruisen koneinvestoinnit, jonka myyjä tallettaa vastaavat 99 euroa omaan pankkiinsa, joka jälleen pitää osan reserveinään ja lainaa osan rahoista eteenpäin. Eli: toisen talletus on aina toisen velkaa kuten yllä todettu.

Jos pankin pitäisi pitää 100 % talletuksista sisällään, se ei saisi lainata muuta kuin omaa rahaansa eteenpäin. Täten pankkien omavaraisuutta säätelemällä voidaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon pankit voi tosiasiassa lainata rahaa eteenpäin taloudessa. Pankkien reservivaatimuksia säädellään, ja vuodesta 2012 lähtien vähimmäisvarantovaatimus mm. yli yön -lainoille on ollut euroalueen pankeille 1 %.

Tämän rahanluontiprosessin kertautuessa rahamäärä taloudessa kasvaa. Prosessi edellyttää sitä, että kuluttajat ja yritykset laittavat ”rahan töihin”, eli käyttävät sitä kulutukseen ja investointeihin. Tähän olennaisesti puolestaan vaikuttaa taloustilanne, joka määrittää, onko kotitalouksilla kulutushaluja ja yrityksillä investointisuunnitelmia. Toisin sanoen rahamäärä taloudessa ei paisu pelkästään rahamääriä siirtelemällä tililtä toiselle vaan kotitalouksien, yritysten tai valtioiden täytyy nostaa lainaa ja pankkien toisaalta olla halukkaita myöntämään sitä riskinsietokykynsä mukaisesti.

Mitä keskuspankit tekevät?

Keskuspankkien tehtävänä on pitää yllä luottamusta rahan arvoon osaltaan säätelemällä sen tarjontaa taloudessa. Kuten varmaan jo tähän mennessä lukija on huomannut, rahalle ei ole mitään arvoa itsessään vaan se on puhdas arvon säilyttämisen ja vaihdannan väline. Täten rahan arvo pohjautuu luottamukselle.

Tätä toimintaa keskuspankki harjoittaa rahapolitiikallaan: se lainaa liikepankeille varojaan ja toisaalta ottaa vastaan liikepankkien talletuksia. Itse asiassa keskuspankkiraha koostuu setelistöstä ja pankkien talletuksista keskuspankkiin, joten jokainen euromääräinen kolikko ja seteli on keskuspankin velkaa meille. 20 euron seteliä voikin ajatella myös velkakirjaksi, jolla on oikeus ostaa tavaroita ja palveluita keskuspankin takaamalla mandaatilla.

Miksi keskuspankki on pankkien pankki?

Keskuspankkeja kutsutaan pankkien pankiksi, koska sillä on tärkeä rooli liikepankkien rahamäärien säätelijänä. Tässä keskeisessä roolissa on ohjauskorko: ohjauskorkoa laskemalla keskuspankkirahoituksesta edullisempaa, ja liikepankeilla on suurempi kiinnostus lainata rahaa keskuspankilta. Kun liikepankki lainaa varoja keskuspankilta, rahan määrä kasvaa taloudessa. Vastaavasti ohjauskorkoa nostamalla rahan määrä vähenee.

Pankit eivät siis voi itse luoda rahaa ”tyhjästä”, kuten monesti kuulee sanottavan, vaan raha on lähtöisin keskuspankista ja pankit lainaa sitä edelleen tosiasialliseen kulutukseen tai investointeihin: tälläkin on rahalla on siis tosiasiallinen vastine olemassa ”reaalimaailmassa”, kuten tykätään sanoa.

Ongelmana keskuspankkirahassa on se, että tyypillisesti korkopolitiikalla voi vaikuttaa rahan määrään taloudessa vain välillisesti, sillä talletuspankkien lainanannolla määritellään se, kuinka paljon rahaa lopulta ”valuu” reaalitalouteen luotonlaajennuksen kautta sen sijaan, että niitä makuutetaan pankkien reserveinä. Narua on siis helpompi vetää (kotitalouksien ja yritysten ottaa lainaa omasta halustaan) kuin työntää (keskuspankki yrittää puskea rahaa velkaisille kotitalouksille ja yrityksille).

Voiko keskuspankki printata rahaa loputtomasti?

Keskuspankkirahan valjastamisesta suoraan kansantalouden käyttöönkin on puhuttu helikopteriraha-käsitteen yhteydessä. Yksi äärimmäinen esimerkki tästä olisi, että keskuspankki jakaisi kansalaisille vastikkeetta rahaa kulutusta lisätäkseen. Tämä tarkoittaisi sitä, että jonkin kauniina päivänä meidän kaikkien tili olisi karttunut esimerkiksi muutamalla tonnilla. Helikopterirahassa rahaa kirjaimellisesti sataisi taivaalta, ja liikepankit ohitettaisiin rahan luojina. Tosin helikopterirahaan liittyy niin suuria riskejä, että sen käyttöä ei ole edes harkittu.

Rahamäärä paisuisi nopeasti johtaen rajuun inflaatioon kuluitushyödykeissä. Pahimmassa tapauksessa luottamus siihen, että rahan ostovoima säilyy, häviää kokonaan (luottamus on kaikki kaikessa!). Tällöin raha, jonka arvoa pitää yllä sen niukkuus ja luottamus siihen, että sillä voi ostaa itselleen tavaroita ja palveluita, menettäisi kokonaan arvonsa.

Summa summarum, nykyaikana rahan luonti tapahtuu pitkälti liikepankeissa lainanannon kautta. Keskuspankki voi vaikuttaa välillisesti liikepankkien rahan tarjontaan, mutta raha ei liiku taloudessa ilman kysyntää. Tähän ovat avainasemassa kuluttajat ja yritykset, jotka kulutus- ja investointiaikeillaan pitävät rahan liikkeellä ja kansantalouden rattaat pyörimässä.