Vaikutat käyttävän laajaa näyttöä, haluatko laajentaa myös videosoittimen näkymän?
Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa videon transkriptin pohjalta. Voit antaa siitä palautetta Inderesin foorumilla. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Huomio: Tämä on koneellisesti luotu transkripti ja se saattaa sisältää epätarkkuuksia.
Alisa Pankki julkaisi tänään ensimmäisen puolivuotiskatsauksensa. Haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Aki Gynther. Tervetuloa haastatteluun! Kiitoksia. Olet inderes-TV:ssä uusi kasvo, pankin tuore toimitusjohtaja. Kerrotko alkuun vähän itsestäsi ja taustastasi?
Kiitoksia. Mahtavaa olla täällä. Kai sitä voi tässä vaiheessa sanoa itseään tämmöiseksi finanssialan konkariksi. Mulla on ollut kiitollinen mahdollisuus toimia erilaisissa tehtävissä tässä vuosien varrella. On ollut taloudessa, riskienvalvonnassa, liiketoimintajohdossa ja asiakkuuksista vastaavanakin. Työuran varrella erilaisissa erikokoisissa organisaatioissa on päässyt rakentamaan uutta ihan alusta alkaen. Ja sitten on ollut isossa EKP:n valvottavassa, että on myös sitä kautta päässyt näkemään hyvin erilaista finanssipuolen tekemistä.
Se, mikä on yhdistänyt tätä omaa työuraa aika paljon, niin kaksi asiaa oikeastaan tulee sieltä. Toinen on tietynlainen muutos. Niin kuin sanoin, olen ollut joko rakentamassa ihan uutta tai sitten vahvasti viemässä eteenpäin tietynlaista isoa suunnanmuutosta. Toinen, mikä on aina ollut vahvasti mukana, on ollut data ja numerot. Ja tietenkin nyt kun katsotaan tätä nykyhetkeä, niin aika vahvasti alkavat kietoutua yhteen. Kaikessa tekemisessä on jatkuvaa muutosta, ja aina pitää olla hyvin selkeä siinä, missä mennään numeroiden ja datan osalta. Tämä on ehkä sellainen iso kuva omassa työurassa ja ehkä yksi syy, miksi myös olen täällä tänään puhumassakin. Muuten vapaa-ajalla pyrin pitämään vähän vaihtelevalla menestyksellä itsestäni eri tavalla hyvää huolta. Ja viimeisinä tässä ollaan vaimon kanssa aloitettu, ehkä viritetty uudelleen, golfharrastusta. Että ehkä kannattaa varoa täällä eteläisen Suomen kentillä sitten, että mistä päin se pallo tulevaisuudessa viuhuu.
Siihen saa mukavasti käytettyä vapaa-aikaa, ja toimitusjohtajalla tunnetusti paljon on.
Joo, pitää paikkansa. Katsotaan, mistä sitä löytyy.
Sitten mennään seuraavaksi. Alisa Pankin puolivuotiskuulumisiin. Mitä nostaisit itse tuosta ensimmäisestä osasta, H1:stä, esille? Mitä olennaisia tapahtumia, kohokohtia, pettymyksiä?
Joo, kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen meidän alkuvuoden tekemiseen. Toimintaamme toteutettiin ja vietiin strategiaa ihan suunnitelman mukaisesti eteenpäin. Tulokseen ei tietenkään tässä vaiheessa voi olla tyytyväinen, ei koskaan kun tekee tappiota. Mutta. Kun katsoo meidän keskeisiä osa-alueita nimenomaan pk-yritysten kasvun rahoittajana, niin kyllä me siinä onnistuttiin, varsinkin tämän meidän laskurahoituksen osalta tosi hyvin, että volyymit kasvoivat viime vuodesta yli 20 pinnaa. Se kertoo mun mielestä hyvin sitä, että asiakkaiden suunnassa tämä meidän tuote on otettu hyvin vastaan, ja että myös me ollaan päästy tuomaan itseämme oikeissa paikoissa oikealla tavalla esille. Samanaikaisesti me ollaan ajettu tätä henkilöasiakasliiketoimintaa alas ihan systemaattisesti ja kolmanneksi ehkä rakennettu ja vahvistettu tätä meidän perustaa sille, että me voidaan oikeasti skaalautua niin täällä Suomessa isommaksi kuin tulevaisuudessa kansainvälisestikin.
Laskurahoituspalvelut tietysti. Teidän keihäänkärkenne tällä hetkellä, ja siellä sanoit, että kasvu on tullut volyymeissä noin 20 prosenttia vertailukauteen nähden, niin avaatko vähän sitä, miksi ja kuinka paljon tässä on täysin uutta asiakasta? Ja toisaalta kuinka paljon siellä on sitten jo olemassa olleiden asiakkaiden limiittien käyttöasteiden nousua? Tästä on kuitenkin edelleen toimitusjohtajan kanssa keskusteltu paljon, että talous on jarruttanut myöskin vanhojen olemassa olevien asiakkaiden aktiviteetteja. Niin miten? Miten tämä piristynyt kysyntä nyt sitten jakautuu näihin?
Se jakautuu sekä että. Meillä on tullut tosi hyvin alkuvuoden aikana uusia asiakkaita, ja se sama meno on jatkunut ihan tässä kesälläkin. Mutta toki myös olemassa olevilla vanhoilla asiakkailla käyttöasteet ovat siellä kasvaneet. Jos verrataan vaikka viime vuoden vastaaviin ajankohtiin, niin meidän käyttöasteet tällä hetkellä ovat 5,7 prosenttiyksikköä korkeammat kuin ne olivat vuosi sitten. Mikä on hyvä, niin tämä kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. Joo.
Käydään vielä vähän tarkemmin läpi näitä teidän uusia jakelukanavia. Nämä kuitenkin kohtuu merkittävän kokoisia, näin voisi sanoa. Aloitetaan vaikka tästä yhteistyöstä Nordean kanssa. Miten se on lähtenyt liikkeelle? Onko se vastannut odotuksia tähän mennessä? Miltä ehkä sitten lähitulevaisuus näyttää?
Nordean kanssa on lähtenyt hyvin liikkeelle, ja itse asiassa kun katsoo Nordean kautta tullutta myyntiä ja toisaalta laskutusvolyymia, niin Nordea on noussut jo tällä hetkellä suunnilleen kolmanneksi. Tai sanotaan jaetulle kolmannelle sijalle, että menee erittäin hyvään suuntaan tällä hetkellä, ja koko ajan yhteistyö paranee ja kehittyy. Tässä näen, että aina voidaan totta kai parempaan, ja sinne tähdätäänkin. Kyllähän tämän pitää olla win-win-win-tilanne. Tämän pitää olla hyvä asiakkaalle. Tämän pitää olla hyvä Nordealle. Tämän pitää olla hyvä meille.
Sanoit, että kolmantena. Onko ykkösenä siis edelleen Procountor-yhteistyö, mistä ykkösenä on edelleen meidän omat kanavat. Hyvältä kyllä, ja Procountor sitten kyllä. Kyllä. Mites sitten tämä? Tuo uusi Visma Netvisor -kumppanuus. Miten potentiaalisena tämän näette? Tätähän tietysti alkoi vasta noin kuukausi sitten. Kaksi kuukautta sitten. Suurin piirtein. Niin niin. Odotatteko, että tästä tulee yhtä merkittävä kuin Visman toisesta ohjelmistosta Procountorista? Miten tämä suhteutuu Nordeaan? Jos vähän kuvailisi, että minkälainen potentiaali tässä on.
Joo, kyllä me itse asiassa odotetaan ihan vastaavanlaista kuin Finagon Procountorilta, niin odotetaan ihan vastaavanlaista menestystä käytännössä kuin heidän kanssaan. Ja totta kai nyt on kuukausi takana, että tulokset varsinaisesti alkavat näkyä sitten tuossa ehkä loppuvuoden aikana kunnolla. Että miten se yhteistyö on lähtenyt tässä menemään, ja varsinaisesti ensi vuonna voidaan puhua isoista luvuista. Mutta kyllä meillä vahva tahtotila puolin ja toisin sekä meillä että Vismalla on saada tästä yhteistyöstä menestyksekäs. Aivan.
Sitten te kerroitte tässä raportilla, että kehitätte uutta rahoitustuotetta vastaamaan paremmin yritysasiakkaiden tarpeisiin, niin kerrotko vähän tarkemmin, että mistä tässä on kysymys? Juu, meillä on siis olemassa oleva yrityslaina, jota me tarjotaan asiakkaille tälläkin hetkellä. Se ei välttämättä ole ihan, voisiko sanoa, meidän muuhun toimintaan nähden yhtä moderni. Eli puhutaan kahdesta asiasta: paremmasta asiakashinnoittelusta, eli sitä kautta vastaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Ja toinen on se, että se on prosessuaalisesti huomattavan paljon nopeampi. Eli haetaan sekä hinnoittelun kautta että nopeuden kautta sitä parannusta siihen meidän tuotteeseen. Ei voi sanoa, että se on täysin uusi tuote. Se on enemmänkin nykyisen tuotteen jatkokehitys.
Okei, sitten tässä uudessa strategiassanne tai liiketoimintamallissa tarjoatte myös laskurahoituksen ohella peruspankkipalveluita yritysten käyttöön. Laskurahoituksessa totta kai peruspankkipalveluita yritysten käyttöön. Kävin katsomassa. Verkkosivuilla lukee, että tällä hetkellä asiakkuuden avaamisessa saattaa mennä kaksi kuukautta aikaa. Niin, mikä tässä mättää? Onko positiivinen ongelma? Kysyntä on niin kovaa. Vai onko siellä prosesseissa edelleen sen verran jähmeyttä, että se rajoittaa tätä asiakkaiden tavallaan mukaan ottamista, on kuitenkin jonkunlainen pullonkaula myös kasvun osalta.
No joo, pitää paikkansa. Ja tietenkin ensinnäkin täytyy sanoa pahoittelut kaikille asiakkaille, jotka ovat joutuneet tässä odottamaan. Tämä on tietysti positiivinen ongelma, mutta tietenkin jos asiat tällöin jatkuisivat, niin se voi kääntyä jossakin vaiheessa negatiiviseksi mainehaitaksikin. Kyllähän se nyt selvää on, että keskeinen iso asia skaalautuvuuden näkökulmasta on se, että tämmöinen onboarding pitää saada erittäin hyväksi ja tehokkaaksi niin asiakkaan näkökulmasta kuin tietysti meidänkin näkökulmasta. Ja se on yksi keskeisimpiä kehityskohteita, mikä meillä tällä hetkellä on, on nimenomaan tämä onboarding. Sen verran vielä tarkennan tuossa, että tämä koskee nimenomaan tiliasiakkaita. Eli. Eli käytännössä jos katsotaan laskurahoitusasiakkaita, sitä meidän ydintuotetta, niin heidän kohdallaan tällaista ei ole. No hyvä. Täsmennyksenä heti, tietysti tarvitsevat rahoitusta yleensä aika nopeasti. Kyllä, juuri näin.
Käytkö vielä tarkemmin, että mikä siellä tällä hetkellä onboardingissa tätä viivettä aiheuttaa? No yleisesti ottaen, jos katsotaan nykysääntelyn näkökulmasta sitä asiaa, niin erilaiset asiakkaan tuntemiseen liittyvät tarkastukset ja muut, niin nämä ovat tällaisia prosesseja. Mitä meidän ja tietenkin ehkä muidenkin finanssitoimijoiden pitää jatkuvasti kehittää. Ja nyt kun tätä kysyntää on tullut enemmän, niin ollaan huomattu, että meidän prosessit eivät tältä osin ole ihan up to date, ja teemme tätä kehitystyötä täällä onboardingissa.
Sitten tehostustoimien myötä on onnistuttu kulutasoa laskemaan jonkun verran. Niin, kerrotko vähän tarkemmin, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, mistä kulueristä olette löytäneet säästökohteita? Ja toisaalta, voivatko sijoittajat odottaa vielä tämän jatkuvan tulevaisuudessa? Joo.
No ensinnäkin, me tuossa pidettiin vuoden alussa muutosneuvottelut, missä meidän organisaatiota hieman uudelleenjärjesteltiin, ja sen myötä muutama työsuhdekin päättyi siinä. Ja toki näillä tulee olemaan sitten kustannussäästönäkökulmastakin vaikutuksia, jotka näkyvät sitten loppuvuoden aikana voimakkaammin. Toinen iso asia, mikä tulee näkymään tässä myöhemmässä vaiheessa, on tietysti se, että kun me ollaan ajettu henkilöasiakasliiketoimintaa alas ja myyty kulutusluottokantaa, niin meillä on kuitenkin jäänyt ne asiakkuudet sinne. Ja niin pitkään kuin on asiakkuuksia, niin niihin liittyy jälleen kerran tämä mainitsemani sääntelynmukaisuus, ja se tarkoittaa, että vaikka asiakkaan tuntemiseen liittyvät asiat pitää hoitaa, ja se tarkoittaa myös kustannusten pysymistä siinä. Ja kun tavallaan näistä henkilöasiakaspuolelta päästään luopumaan suurimmassa mittakaavassa, niin nämäkin kustannukset meiltä sitten poistuvat, ja sitä kautta nämä säästöt tulevat näkymään täysimääräisemmin vasta tuolla vuoden lopulla, ensi vuoden alkupuolella.
Ja jos mietitään yleistä potentiaalia näkökulmasta, niin tämä on tietenkin yksi iso asia. Tämä toinen on tähän onboardingiin liittyvä asia, eli tavallaan meidän keskeisten prosessien läpikäyminen. Me ollaan hyvin paljon keskitytty tähän mennessä siihen, että meidän laskurahoitusprosessi on oikeasti erittäin hyvä, kun katsotaan asiakkaan näkökulmasta, mutta suhteessa ihan markkinaan yleisestikin. Nyt käydään läpi kaikkia muitakin prosesseja. Kyllä me nähdään potentiaalia ihan laajasti meidän prosessien tehostamisessa ja sitä kautta sen skaalautuvuuden varmistamisessa, mikä tulee sitten näkymään myös tuolla kulupuolella.
Jos katsotaan vielä loppuun lyhyen aikavälin tulosnäkymää, te edelleen ohjeistatte, että loppuvuosi olisi tuloksen osalta voitollinen, niin miten tämä teidän laskelmissa sitten jakautuu kasvun ja toisaalta kulusäästöjen välille? Sekä että. Eli totta kai me katsotaan, että tämä kasvu, mitä alkuvuonna on saavutettu, ja huomioiden tämä, mitä tässä lyhyesti mainitsin, jo kesällä on jatkunut poikkeuksellisen vahvana tämä kysyntä, niin kyllä me nähdään, että se tulee tapahtumaan sekä tuottojen kasvun kautta. Mutta myös nämä aiemmin mainitsemani kulusäästöt alkavat realisoitua voimakkaammin myös loppuvuoden aikana. Että kyllä se tulee molemmista suunnista. Tämä meidän ohjeistuksen muuttumattomuus. Kiitoksia paljon haastattelusta ja oikein mukavaa kesän jatkoa! Kiitoksia samoin.
Alisa Pankin strategian kannalta keskeinen laskurahoituksen volyymikehitys oli alkuvuoden osalta rohkaisevaa. Toimitusjohtaja Aki Gynther kertoo lisää alkuvuoden kehityksestä analyytikko Kasper Mellaksen haastattelussa.
Aiheet:
(00:00) Aloitus
(00:08) Uusi toimitusjohtaja esittäytyy
(02:03) Alkuvuoden pääkohdat
(03:15) Kasvua lainarahoituksessa
(04:14) Kumppanitoiminta
(06:15) Uusi rahoitustuote
(07:05) Viive onboarding-prosessissa
(09:00) Kulusäästöt ja tehostustoimet
(11:02) Loppuvuoden tulosnäkymä