Tämä sisältö on tekoälyn tuottamaa videon transkriptin pohjalta. Voit antaa siitä palautetta Inderesin foorumilla. Anna siihen liittyvää palautetta Inderesin foorumilla.
Huomio: Tämä on koneellisesti luotu transkripti ja se saattaa sisältää epätarkkuuksia.
Tervetuloa Inderes-TV:hen. Nexstimiltä saatiin tänään päivitystä liiketoiminnasta H1-raportin muodossa, ja meillä on tänään studiossa haastattelussa toimitusjohtaja Mikko Karvinen. Tervetuloa haastatteluun, Mikko. Kiitos. Aloitetaan siihen perinteisellä kysymyksellä. Eli mitkä olivat teidän pääkohdat H1:llä?
Joo, kiitos. Meillä H1 oli kasvun kausi. Eli ensinnäkin liikevaihto kasvoi 16 %, ja se oli voimakkaasti tutkimus- ja neurotiedeliiketoimintavetoista tällä kertaa. Se kasvu. Eli tämä osa meidän liiketoiminnasta kasvoi 144 % edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Meidän diagnostiikka- ja terapialiiketoiminta oli suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna.
Ja sitten merkittäviä muita asioita. No, rahoituskierrosmielessä meillä oli tuota. Nostettiin uutta pääomaa H1:llä, eli saatiin uusi ranskalainen sijoittaja Eifel Investments sijoittamaan, ja sitten Brainlab, joka on meidän saksalainen kumppani, lisäsi myös hieman omaa osuuttaan Nexstimissä. Eli viiden miljoonan euron rahoituskierros, ja ne tukevat sitten taas tätä meidän kasvua tästä eteenpäin ja vahvistivat meidän omavaraisuusastetta melko mukavasti. Nyt ollaan yli 60 prosentissa kesäkuun lopussa, kun vuosi päätettiin siellä suunnilleen puolet siitä, 30:ssä.
Tuossa webcastissa asiasta tulikin jo vähän, mutta kysytään nyt tässä vielä. Kun asia on kyllä herättänyt kysymyksiä, niin minkä takia nostitte rahoitusta, että mikä teillä on? Kuitenkin kohtalaisen vahva tase?
Oli se, mutta kuitenkin omavaraisuusaste ensinnäkin 30 %:n tienoilla on siinä äärirajoilla, eli kasvuyhtiöilläkin se vaikeuttaa. Tietyllä tavalla se olisi vaikeuttanut meidän toimintaa, koska meidän kasvu pitkällä aikavälillä on tämä 20 % tavoite, ja pyritään siihen pääsemään keskimäärin, niin ihan käyttöpääomatavoitteet, meidän panostus meidän tuotteeseen. Koko ajan me panostetaan myös näihin uusiin moduuleihin ja tuotteen ylläpitoon. Eli tavallaan tämän kasvun mahdollistaminen, vaikkakin kumppanireittien kautta, vaatii pääomaa, ja sitten se auttaa.
Kun meillä tämä omavaraisuusaste nousee tuonne 60:een, niin monella eri taholla, että on se sitten sopimusvalmistajan suuntaan, kun me tilataan isompia eriä laitteita, joudutaan maksamaan komponenttitoimittajille ja niin edelleen. Se kerrannaisvaikutus on. Eli nyt strategiaan nähden, että jos mennään tasaisen kasvun polkua tai kasvun polkua, niin koko ajan se käyttöpääoman määrä samalla lisääntyy. Ja me oltiin aika. Me oltiin ihan kohtuuhyvässä tilanteessa, mutta pidemmän päälle olisi kyllä tullut vaikeuksia sitten ehkä ilman tätä pääomalisäystä.
No, ainakin suhteessa meidän ennusteisiin tämän raportin yllättävä erä oli tämä Sinapticalta tullut vajaan miljoonan tuloutus tuloslaskelmassa, niin kerrotko vähän mistä tässä oli kyse ja mikä erä tämä täsmällisesti oli?
Joo, siellä oli 0,8 miljoonaa euroa. Tosiaan tuloutusta, lisenssitulomuotoa, ja tämä liittyy tähän yksinoikeussopimukseen, mikä meillä on tällä hetkellä. Sinaptican kanssa, eli nyt tänä vuonna. Tai ne on viime vuodesta H2 alkaen jo, mutta tänä vuonna on käynnissä jakso, jolloin me olemme yksinoikeudella Sinapticalle. Navigoidun TMS:n toimittaja. Eli tällä hetkellä me emme kaupallisessa mielessä näe mitään tulevaisuutta muiden toimijoiden kanssa.
Ja jos ja kun Sinaptica-yhteistyö sitten etenee niin, että päästään seuraaviin vaiheisiin, niin sitten voi olla muita tulomuotoja. Mutta nyt me tuloutetaan sitä maksua, joka meille on toimitettu. Osa käteisenä, puoli miljoonaa viime vuonna, ja nyt sitten vaihtovelkakirjalainana miljoona, niin sitä tuloutetaan tässä yksinoikeussopimusjaksolla, joka käytännössä alkoi viime vuoden heinäkuussa ja nyt päättyy sitten tämän vuoden loppuun, eli sinä aikana se tuloutetaan.
Miksi sitten tuloutettiin nyt tämän verran, on se, että tuossa vuodenvaihteessa, kun me tätä yksinoikeussopimuksen suurinta maksua, tätä miljoonan vaihtovelkakirjalainasijoitusta, tehtiin Sinapticaan. Niin me arvioitiin siinä vaiheessa sitä riskiä eri tavalla. Eli silloin Sinaptican rahoituskierros oli kesken. Nyt he ovat saaneet vahvistusta tässä matkan varrella, ja siellä on heidänkin uutisten mukaan tullut vahvempi rahoitusasema. Niin me päätettiin, että nyt on sopiva hetki sitten myös tulouttaa sitä tämän vuoden osuutta ja viime vuonna tulouttamatta jäänyttä. Tämä siivitti aika hyvin tätä kasvua tällä hetkellä, ja me pyritään nyt tietenkin siihen, että Sinaptican kanssa yhteistyö jatkuisi entistä monipuolisemmin vielä jatkossa.
No se olikin seuraava kysymys, että miten kuvaisit tätä Sinaptica-yhteistyön kehitystä tässä nyt H1:llä?
Me ollaan pyritty aika minimaaliseen viestintään itsenäisesti Sinapticalta, mutta totta kai siinä omassakin teidän katsauksessa sen verran kommentoin. Mikä nyt on syytä tietää, on että me käytiin tuo yksinoikeussopimuksen tila jo läpi. Se on tärkeä asia ymmärtää, siihen liittyvät maksut. Ja sitten tämä seuraava asia on, että nyt heillä on vaiheen 2 tutkimustietoa. Todella lupaavaa tutkimustietoa tähän Alzheimerin hoitoon, ja se perustuu vaiheen 2 tutkimukseen 12 kuukauden seurantajaksolla. Mutta tämä vaiheen 3 tai seuraavat tutkimusvaiheet ovat heillä nyt sitten näköpiirissä.
Ja näihin me ollaan sitten yhteistyössä Sinaptican kanssa valmisteltu laitetta, ja se on. Se on niin kuin sanotaan näin, että meillä liittyy. Meillä on valmius siihen, että he pystyisivät laitemielessä käynnistämään seuraavia vaiheita. Ja paitsi että on tuotettu tämmöinen laite, niin siinä on tehty validointitestauksia. Näihin liittyy tämmöisiä tutkimussuunnitelmallisia asioita, eettisiä lupia, muita viranomaisasioita, jotka täytyy hoitaa kuntoon. Ja mun käsitykseni mukaan nyt on se tilanne Sinapticalla, että he työskentelevät näiden asioiden parissa, ja sitten seuraavaksi päästäisiin siihen vaiheeseen, että he käynnistävät näitä jatkotutkimuksia, jos se on myös Nexstimin laite, ja Ken Mariash, heidän toimitusjohtajansa, mielestäni ansiokkaasti pitää tuolla. Erilaisia esityksiä, niitä on julkisesti saatavilla. Niitä on hyvin jaettu myös teidän foorumissa käsittääkseni, niitä linkkejä.
Ja siellähän hän mainitsee, että tämä vuoden 2026 loppu on tärkeä heillä siinä, että he pyrkivät silloin käynnistämään nämä tutkimukset. Ja meidän näkemys on, että Nexstimistä se ei ainakaan jää kiinni, etteikö he saa niitä alkuun.
Sitten toinen tärkeä yhteistyö, tai ehkä tärkein yhteistyö ainakin lyhyellä aikavälillä, on Brainlabin kanssa. Niin miten kuvaisit sitä? Ja sitten tietysti kaikki janoavat tietoa, että miltä myyntiputki näyttää. Nyt se on erityisesti H2:n asia. Tai näin ainakin olettaisin. Niin miten? Miten teillä sujuu tämä ja kehittyy tämä yhteistyö?
Joo, nämä liittyvät hyvin voimakkaasti kyllä toisiinsa. Ja meidän diagnostiikkaliiketoiminnassa tämä pääasiallinen jakelukumppani tällä hetkellä on Brainlab, joka on tämä saksalainen yhtiö, jolla on yksinoikeus meidän neurokirurgian alueen diagnostiikkamyyntiin. Ja se transitio on nyt meneillään hyvin voimakkaasti juuri nyt. Eli meillä oli vielä tässä H1:n aikana Nexstim. Teki joitakin suorakauppoja vielä. Sellaisilla alueilla, joissa Brainlabilla on nyt edustajia, ja nyt se transitio on niin, että se on siirtynyt kaikilla, voisi sanoa, päämarkkinoilla Brainlabille. Yhteistyö sujuu markkinointimielessä ja näissä tuotemäärissä suunnitellusti.
Mutta tulevaisuuden osalta tietenkin on aina niin, että ennen kuin on tilauksia, niin ei varmaksi tiedetä, miten asiat kehittyvät. Mutta tuossahan oli hyvää kehitystä, että meillähän jäi tilauskantaan 7 laitteistoa. Yleisesti ottaen toimittamatta vielä 30.6. tilanteessa, ja sen jälkeenhän me vastaanotettiin yksi iso tilaus vielä, että jos ajatellaan, niin me lähdetään tähän juuri tällä hetkellä elokuun puolessavälissä katsottuna. Me lähdetään tähän H2:seen vahvemmassa asemassa kuin ikinä. Eli meillä on ollut kasvuvuosi puolikas alla, ja sitten meillä on laitteita tilattuna toimittamatta enemmän kuin koskaan. Eli tällä hetkellä, ja se siivittää sitä pipelinen kehitystä, niin me käydään koko ajan heidän myyntitiimin kanssa arviota siitä, että miten eri markkinat toimivat.
Yhdysvallat ja Eurooppa ovat siinä mielessä helpompia regulaatiomielessä, että meillä on kutonen jo hyväksyttynä. Brainlabilla on paljon markkinoita, missä he ovat jo läsnä, missä meillä vielä ei ole hyväksyntää. Se on tietynlainen pullonkaula nyt alkuun. Joten täytyy muistaa, että tämä on 9 vuoden sopimus, josta kaksi vuotta on vasta mennyt. Japanin regulaatio on esimerkiksi aloitettu prosessina. Heillä on voimakas mielenkiinto Kiinan suuntaan paitsi tämän BCI:n kautta, niin myös heidän asiakaskunnassaan. Paljon sairaaloita on kiinnostuneita tästä BCI-näkökulmasta Kiinassa. Se on meille mielenkiintoinen myös. Meillä ei ole hyväksyntää vielä Kiinassa meidän laitteelle, paitsi Hongkongissa.
Ja sitten jos ajatellaan vaikka Etelä-Amerikkaa. Sieltä on tullut. Nyt se on ollut hyvin mielenkiintoista. Eli Etelä-Amerikassa Brainlabilla on liiketoimintaa, meillä ei toistaiseksi. Eli tämmöiset vaativat sitten sitä, että me tehdään nyt jo sitä myynti- tai markkinointityötä kertomalla, että on tämmöisiä laitteistoja olemassa ja niitä käytetään tutkimuksiin tai kliiniseen käyttöön muualla, mutta se varsinainen regulaatiohyväksyntäpolku. Niin vähän sitä, mutta kyllä me ollaan siinä mielessä yhteistyössä, että ne odotukset mitä tälle vuodelle on, niin kyllä näyttäisi täyttyvän. Ja ihan jo sillä tavalla, että mitä meillä nyt on. Tilauksia kasassa.
Mutta totta kai meillä on vielä paljon vuotta jäljellä, että täytyy tilauksia saada ja toimituksia vielä paljon aikaan. Mutta ihan hyvältä näyttää tämä pipeline. En tiedä, vastasinko tarpeeksi siitä.
Joo, tästä on ollut puhetta, että sopimussyistä ei voi täsmällisiä numeroita.
Se on vähän tässä vaiheessa ainakin, että tämä on hyvin herkässä vaiheessa, ja Brainlab toimii erittäin kilpaillulla alueella myös. Ja heillä on. En lähde heidän pääasiassa amerikkalaisia kilpailijoitaan luettelemaan, mutta heillä on syynsä siihen, ja me arvostetaan tätä. Ja kuten mainitsin webinaarissakin, niin kuitenkin me tarjotaan niin paljon läpinäkyvyyttä kuin voidaan. Pyritään aina tilaukset lehdistötiedottamaan, ja sitten toinen on, että tarjotaan neljä kertaa vuodessa näkymä siihen, paljonko diagnostiikkalaitteita menee. Ja tämä on se, mitä me voidaan nyt tehdä.
Tuossa edellisessä haastattelussa puhuttiin siitä, että teillä on näitä leasing-sopimuksia. On hieman vähemmän, ja sitten näitä päänpaikantimia. Niissä siirrytään niistä kertakäyttöisistä paikantimista lisensointimalleihin. Tämä tuo pikkaisen painetta sinne. Jatkuvaan liikevaihtoon. Niin pystyisitkö kuvaamaan vähän tätä dynamiikkaa ja aikataulua, että millä nämä vaikuttavat? Tavallaan kuinka kauan nämä leasing-sopimukset tuovat painetta, ja mikä on toisaalta aikataulu tähän päänpaikantimien lisenssikonversioon liittyen.
Joo, nämä leasing-sopimukset ovat tässä vähentyneet, ja me ollaan varmaan vielä sillä aikajaksolla, että ne jonkin verran tästä saattavat vielä vähentyä, mutta toisaalta ne ovat ehkä menneet nyt sille asteelle, että se on. Se on aika harvinainen sopimusmuoto enää meillä. Me tehtiin kyllä ihan hiljattainkin uusi leasing. Sopimuksia on tehty, mutta ne ovat aika valikoituja, että saattaa olla, että meillä jotkut asiakkaat pyrkivät esimerkiksi sillä tavalla, että jos niillä on olemassa oleva leasing-sopimus, niin ne pyrkivät sitä vielä jatkamaan. Eli tavallaan että. Mutta. Varsinaisia uusia leasing-sopimusasiakkaita ei ole nyt niin paljon, että ostokäyttäytyminen on. Onpa jopa meidän yhtiön hämmästykseksi siirtynyt aika paljon enemmän siihen, että ostetaan laite ja ollaan valmiit maksamaan myös laitteiston ostosta hieman enemmän.
Sillä voi olla erilaisia. Meillä on esimerkiksi tullut rahoitusyhtiöitä nyt väliin. Eli tietyllä tavalla nämä rahoitusyhtiöt ostavat sen laitteen, ja sitten se saattaa näkyä leasingmaksuna sinne loppuasiakkaalle. Mutta me emme ota nyt tätä rahoitusriskiä siinä. Mikä on hyvä. Ja sitten toinen on, että kun sairaaloilla maailmanlaajuisesti, mukaan lukien Yhdysvallat, budjetit alkavat olemaan kovassa syynissä, niin ne pyrkivät varmistamaan sen, että ostamalla sen laitteen ikään kuin se saadaan pitkäksi aikaa käyttöön, koska sitten näistä leasing-sopimuksista voisi tulla se epämukava tilanne sairaalalle, että joku vuosi niitä alettaisiin karsimaan, joten ymmärrän tämän logiikan.
No me ollaan siirretty nyt tulopuolta näkymään niin, että terapiassa laitteistomyynti kasvoi, ja sitten taas tämä pienimuotoisesti laski. Sitten taas tämä. Tämä päänpaikantimissa on se tilanne, että NBS 6 -laitteistossa, tässä meidän uusimmassa terapialaitteistossa, voi valita sen lisenssin, että käyttää monikäyttöisiä, ja siihen on alettu. Nyt moni valitsee sen vaihtoehdon, ja se tulee tarkoittamaan sitä, että päänpaikantimien myynnit kertakäyttöisenä vähitellen, se on nyt se alasajo menossa, ja sitä tarvitsee varmaan mallintaa vielä kuitenkin useita vuosia.
Näkisin, että se ei tule välttämättä kiihtymään enää tästä, mutta se täytyy ottaa huomioon, koska sitten kun mennään NBS 5:stä NBS 6:een, niin näyttäisi olevan, että suuri osa asiakkaista valitsee tämän monikäyttöisen päänpaikantimen. Siihenkin tulee kyllä lisenssimaksut. Näille laitteille tarvitaan huoltosopimukset ja niin edelleen. Mutta kyllä se sillä tavalla jonkun verran luo painetta sinne jatkuvaan tuloon. Ja sitten se varmaan asettuu taas semmoiselle kasvupolulle, kun se on sillä tavalla, että ei ole enää kertakäyttöisiä paikantimia laajasti käytössä, ja sitten uutta laitetta ostettaessa otetaan huoltosopimuksia ja lisenssejä päälle, niin sitten ne taas alkavat kasvattamaan sitä kantaa.
Tämä tutkimussegmentti on teille aika tuore raportoitava segmentti, ja siellä sellainen havainto, että siellä tuo jatkuva liikevaihto on nyt sitten viime kesästä vuodenvaihteeseen ja nyt tähän raporttiin ollut nousujohteinen aika. Aika jyrkälläkin kulmalla. Niin minkälaisia tekijöitä? Mistä se muodostuu? Tämä sen puoleen. Onko se jollain tavalla? Eroaako se tästä muusta jatkuvasta liikevaihdosta?
Siellä on tehty semmoisia, että sanotaan, että meidän jatkuvan liikevaihdon määritelmä on sellainen, että ensinnäkin otetaan puhdas laitteistomyynti pois. Eli kun me myydään uusi laite, niin se ei ole jatkuvaa liikevaihtoa, se kertaluonteinen osa. Sitten nämä lisenssointitulot, mitä katsottiin, niin nehän on eritelty, ja sitten se ei ollut tämmöistä. Mitään maksua liittyen vaikka tämmöisiin oikeuksiin tai muihin. Mutta sitten jos me tehdään mitään muuta, eli tutkimustoiminnassa.
No ensinnäkin siellä käytetään vielä päänpaikantimia myös, että monesti ne laitteet elävät pidempään tutkimuskäytössä. Sitten toinen asia on se, että me tehdään tämmöisiä. Voisi sanoa vähän enemmän projektiluonteisia asioita asiakkaille, joita tuota tehdään. Jotain semmoisia muutoksia vaikka laitteisiin, joita nyt ei oikeastaan voi sanoa, että ne tehdään jälkikäteen tai ne tehdään siinä laitteiston. Ne eivät ole varsinaista laitteistomyyntiä, niin tämmöisiä menee jatkuvina erinä. Sitten on keloja, trial-keloja. Sitten se volyymi on vielä kuitenkin kohtuu pientä verrattuna muihin. Niin sitten tämmöiset, mitä mä mainitsin, näitä eriä.
Jos niitä sattuu jollekin raportointikaudelle tulemaan muutamia, niin näkyy tuollainen leasing-käyttö siellä puolella. Niin sitäkin on, koska ne haluavat ikään kuin välttää sen tilanteen, että jos ne saavat meiltä vaikka jonkun laitteen, joskus käytetytkin kelpaavat tutkimuskäyttöön, niin sitten voi olla, että ne eivät osta niitä laitteita. Me veloitetaan vaan jotain. Sekin voi olla se jokin. On ehkä yksi syy tuohon noin, mutta tuossa nuo varmaan ovat. Vielä ei ole niin kuin, suurin osa tutkimusliiketoiminnan kasvustahan johtui muista eristä. Mutta joo, kyllä se on ihan positiivinen asia, että sielläkin tämä jatkuva on kuitenkin merkittävämpi erä. Ehkä sitten tulevaisuudessa.
Henkilöstömäärä teillä kasvoi jonkun verran, niin millaisia alueita vahvistitte?
Kyllä me vahvistettiin aika paljon sitä asiakassuuntautuneisuutta, mutta tällä hetkellä kun me katsotaan, niin ehkä voimakkain paine meillä kohdistuu nimenomaan, jos ajatellaan asiakaspuoleen siten, että kaikki mitä tehdään, on se sitten myynti- ja markkinointityössä. Varsinaisesti niin ei ole tarvittu tämän jakelijayhteistyön osalta. Mutta sitten jos me ollaan tuotetuki esimerkiksi, eli meillä on yhä suurempi osa asiakkaita, joita tarvitsee tukea sitten regulaatiossa eli regulaatiomielessä, niin me tarvitaan. On tarvittu ja lisätty just tämä pullonkaulailmiö. Eli meillä on uusia markkinoita, missä pitää regulaatiota katsoa.
Tuotekehitykseen ei ole viime aikoina, mutta sinnekin on. Sanotaan, että se siellä on. Suurin tiimi meillä edelleen on kuitenkin tuotekehitys, ja siellä sitten on ollut lisäystarpeita myös sitä mukaa, että on erilaisia vaiheita, että tehdäänkö nyt uutta moduulia vai testataanko jotain asiaa voimakkaammin ja muuta. Että ei kuitenkaan lukumääräisesti ihan hirveän monesta ollut kysymys, mutta sen verran on, että ihan puhtaasti myynti ja markkinointi taisi olla sellainen alue, mihin ei nyt kohdistunut uusia rekryjä, mutta sitten kaikkiin muihin tuli ikään kuin tukeakseen sitä skaalautuvuutta.
Ehkä vielä toimintaympäristöstä sitten loppuun kysymys. Onko jotain havaintoja terapiassa, diagnostiikassa tai tutkimuspuolella? Mitkä ovat sellaisia, mistä sijoittajan olisi hyvä tietää muutoksia toimintakentässä?
Joo, voidaan aloittaa tietyistä. Mennään vaikka ensin siitä kaikista eniten kasvaneesta alueesta meille tällä raportilla. Eli sieltä tutkimus- ja neurotiedepuolelta. Semmoinen on ehkä hyvä, että me ollaan valittu strategisesti niin, että tämä nimenomaan tämä TMS. EEG, eli tämä navigoitu TMS + tämä aivosähkökäyrämittaus, niin semmoinen kombinaatio on.
Näyttäisi olevan kovaa kysyntää, varsinkin tämän aivokäyttöliittymän eli BCI:n, Brain-Computer Interfacen kautta, niin nyt on tullut ehkä enemmän näkyviin se mahdollisuus, että TMS-EEG-laitteistolla saadaan arvokasta tietoa aivoista, koska näissä BCI-tapauksissa sehän on hirveän laaja kenttä. Ensinnäkin se BCI, että mikä on mitäkin, niin nyt se on kuuma alue, mutta tyypillisesti aivoihin implantoidaan jotain, ja tällä tavalla autetaan potilasta, joka nyt on esimerkiksi. Vaikka näissä tyypillisissä caseissa on jonkunasteista halvaantumista, puhekyvyn menetystä ja niin edelleen, ehkä kognitiivisesti voi olla jotain vaikeuksia. Niin se, että pystytään yhä tarkemmin ennen kuin tehdään mitään invasiivista eli jotain laitetaan aivoihin, varsinkaan pysyvästi, niin pystytään kartoittamaan ne alueet, että minne se menee. Tavallaan saadaan validointia, että okei, täällä on motorista toimintaa käteen liittyen. Vaikka jos käsi on halvaantunut, tai täällä on puhealueen toimintoja, se auttaa. Ja sitten myös siinä, että se pystytään tekemään turvallisemmin. Sitten se leikkaus, että ei ainakaan heikennetä tilaa.
Tämä on tuntunut olevan, ja siinä on nyt semmoinen, että halusin sen tuoda omassakin raportissa esiin. Ja tässä meidän esityksessä vielä, että se on semmoinen uusi kenttä, joka on vahvistunut paljon sitä myötä myös, että Kiina otti tämän, kun täällä on muutama semmoinen kilpajuoksu ehkä meneillään näillä suurvalloilla, niin tuntuu että tämä on yksi semmoinen heijaste, tämä BCI, että se tuli tuonne Kiinan valtion viisivuotissuunnitelmaan hiljattain ja se on saanut semmoista kiinnostusta paitsi Aasiassa. Eli nyt tämä Kiina. Meilläkin niistä kiinnostusta on jo ollut. Ja sitten tämä kilpailu siihen. Eli kun tiedetään, että se saattaa ehkä ohjata nyt kiinalaisia tutkijoita ja sairaaloita ja tiedeyhteisöjä, niin myös sitten länsimaiset toimijat BCI-alueella, joita tällä hetkellä on vielä enemmän kuin Kiinassa tunnettuja, niin ne ovat alkaneet heräämään, että mä näkisin, että TMS. EEG-laitteella, integroidulla sellaisella, joka tuottaa yhä parempaa dataa ja helpommin, niin sille on kysyntää.
Ja me ollaan nyt siinä ihan kärkijoukossa sitä kehittämässä parhaiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Ovat ne sitten EEG-laitevalmistajia, kuten esimerkiksi Bittium, sitten g.tec, joiden kanssa on tehty yhteistyötä, ja BrainAmp. Tai sitten ovat ne näitä Sinaptican tyyppisiä toimijoita tai Milanon yliopisto, joka tutkii koomaa ja niin edelleen. Niin tämä. Tämä näyttää herättävän nyt enemmän mielenkiintoa, ja se voi olla sellainen hyvä ajuri meidän neurotiedeliiketoiminnalle.
No aika isoja alueita, että vähän aikaa menee, mutta diagnostiikan puolella mä sanoisin, että ehkä tuo mitä mä sanoin, että Brainlab auttaa nyt meitä saamaan paljon enemmän näkyvyyttä neurokirurgeille kuin ikinä. Samalla he kilpailevat myös erittäin kilpaillussa ympäristössä, eli siellä on heitä paljon isompia amerikkalaisia yhtiöitä, jotka toimittavat laitteistoja ja ohjelmistoja neurokirurgeille. Ja mä näkisin, että se siivittää sitten sitä. Mikä on. Meidän ainutlaatuinen asia on, että toistaiseksi näillä isommilla kilpailijoilla ei ole tämäntyyppistä prekirurgista kartoitusta osana heidän myyntitarjoomaansa, joten se tarjoaa Brainlabille tällaisen erittäin hyvän hetken, jolloin he voivat tarjota sitä uniikisti, ja se auttaa meitä. Aika näyttää sitten, että kiinnostuvatko nämä muutkin kilpailijat sitten tästä alueesta.
Terapian puolella niitä indikaatioita on meillä jo aika paljon. Mä olen tosi iloinen, että H1:n aikana me saatiin uusia hyväksyntöjä sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Vähän kerraten silleen, että Euroopassa saatiin siis postoperatiivinen motorinen kuntoutus CE-merkintä, ja sitten me saatiin Yhdysvalloissa OCD:lle FDA-hyväksyntä ja sitten myös meidän NBT-laitteelle. Saatiin sitten vielä nuorten eli 15–21-vuotiaiden masennuksen hoitoon. Nämä ovat ehkä semmoisia, että vaihtoehtoiset hoitotavat, ovat ne sitten masennuksessa, OCD:ssä tai. Motorisessa kuntoutuksessa tai kroonisessa kivussa, niin ne ovat niin laajoja markkinoita. Mutta sanotaan, että vaihtoehtoiset hoitotavat. Niille on kysyntää ja ne kasvavat keskimäärin vähän, raporteista katsoen noin 10 %, vähän alle, vuosittain. Tämä markkina.
Ja niin kuin näkee, niin Nexstim on tässä mukana tässä kasvussa. Se tulee yksittäisten kauppojen kautta, yksittäisten klinikoiden kautta, ja sitten myös tämmöinen yleinen tietoisuus siitä, että miten navigoitua TMS:ää voidaan hyödyntää, on lisääntynyt. Me tiedotettiin tuossa hiljattain. Kotimaassa myytiin yksityiselle puolelle taas yksi laite. Täällä on nyt jo kaksi tarjoajaa Suomessa yksityisellä puolella, Terveystalo ja Mehiläinen, jotka tarjoavat TMS-hoitoja masennuksen hoitoon ja kipuun. Meillä on. Meillä on julkisella puolella. Kaikissa suomalaisissa yliopistosairaaloissa on meidän laite terapiakäyttöön. Eli sitä saatavuutta on jo, mutta se on vielä kuitenkin niin kuin, oli se sitten masennuksen hoidosta tai kroonisesta kivusta nimenomaan täällä Suomessa esimerkiksi, niin se on vielä kuitenkin vähäistä verrattuna sitten näihin lääke- tai muihin hoitomuotoihin. Eli näkisin, että positiivinen markkinakehitys on myös siellä, ja tarve on iso. Mielenterveyden, varsinkin mielenterveyden häiriöihin, tarjota vaihtoehtoisia hoitokeinoja.
Kiitoksia oikein paljon haastattelusta ja tsemppiä loppuvuoteen!
Kiitos, Antti.
Nexstimin Q2-raportin yllätys oli Sinapticalta tuloutuneet vajaan miljoonan euron lisenssimaksut. Näiden vetämänä kasvu oli alkuvuonna vahvalla tasolla ja myös kannattavuus odotettua parempi. Nexstimin toimitusjohtaja Mikko Karvinen kommentoi analyytikko Antti Siltasen haastattelussa.
Aiheet:
00:00 Aloitus
00:13 Alkuvuoden pääkohdat
01:18 Taseen vahvistaminen
02:44 Sinaptican lisenssimaksujen tuloutus
04:54 Sinaptica-yhteistyön kehitys
06:47 Brainlab-yhteistyön kehitys & myyntiputki
11:08 Leasing-sopimukset
14:26 Tutkimus-segmentin jatkuva liikevaihto
16:46 Henkilöstömäärän kasvu
18:19 Markkinatilanne