”Don’t cry for me, Argentina” – Toimisiko Milein aggressiivinen politiikka meillä?
Presidentti Javier Milei on saanut aikaan pienimuotoisen ihmeen Argentiinan taloudessa. Häntä kutsutaan lempinimellä ”motosierra” eli moottorisaha aggressiivisten menoleikkaustensa vuoksi. Toimisiko Milein malli muuallakin?
Milei valittiin presidentiksi vuoden 2023 lopussa. Ainutlaatuisella "anarkokapitalistisella" brändillään hän lupasi leikata julkisia menoja, jäädyttää investoinnit, sulkea useita valtion virastoja, yksityistää valtionyhtiöitä, purkaa sääntelyä massiivisesti ja jopa dollarisoida rahoitusjärjestelmän ja lakkauttaa keskuspankin. Tosin kaksi viimeistä lupausta hylättiin pian virkaan astumisen jälkeen ja Argentiina on sen sijaan antanut valuuttansa devalvoitua vähitellen nimellisarvoltaan.
Yleinen konsensus valtavirran taloustieteilijöiden keskuudessa oli, että Milein "shokkiterapia" johtaisi vakavaan talouskriisiin. Ja sopeutuminen on todellakin ollut tuskallista. BKT supistui lähes 4 % hänen hallintonsa ensimmäisten kuuden kuukauden aikana, työttömyys nousi 2 prosenttiyksikköä ja köyhyysaste nousi yli 50 prosenttiin. Sen jälkeen Argentiinan taloustilanne on näyttänyt kuitenkin paranevan ja konsensus Milein politiikasta on muuttumassa. Inflaatio on hidastunut, hallitus on kirjannut ensimmäisen budjettiylijäämänsä 14 vuoteen, Argentiinalla on ennätyksellinen kaupan ylijäämä ja nähtävissä on jopa alustavia merkkejä talouden elpymisestä.
Argentiinan käänne on tehnyt Mileista kulttihahmon nykyajan oikeistopopulistien keskuudessa. Osa haluaisi hänen politiikkaansa sovellettavan kaikkialla – ja se lienee inspiraationa myös Elon Muskin uudelle valtion tehokkuusosastolle (DOGE). Mutta vaikka Argentiinan presidentti ansaitsee tunnustusta poliittisesta käänteestään, on epätodennäköistä, että hänen shokkiterapiansa olisi sopiva malli kehittyneille maille. On syytä muistaa, että Argentiinan lähtökohta oli hyvin vaikea, ja maa oli hyperinflaation partaalla hintojen noustessa yli 200 % vuodessa. Suuri osa Milein säästötoimista on tullut siitä, että valtion menoja on pidetty nimellisarvoltaan ennallaan ja julkiset investoinnit on jäädytetty, mikä on nopeasti johtanut massiiviseen finanssipoliittiseen vakauttamiseen reaalisesti. Tämän kaltainen politiikka ei toimisi kehittyneissä talouksissa, joissa inflaatio on paljon hitaampi (mikä tekee reaalisesta sopeutumisesta vaikeampaa) ja joissa taloustilanne ei ole niin epätoivoinen, että kansa sietäisi suurta sopeutusta.
Itse asiassa on hyvin vähän kehittyneiden maiden populisteja, jotka ehdottavat selvää budjetin kiristämistä. Pikemminkin päinvastoin: Yhdysvalloissa julkisten alijäämien ennustetaan pysyvän korkeina, ja Saksassakin on aloitettu keskustelu velkajarrusta luopumiselle. Milein populistista otetta ei siis kannata soveltaa kaikkialle, ja sen pitkäaikaisia vaikutuksia ei luonnollisestikaan vielä tiedetä.
Makrokatsauksen otsikkoinspiraationa tällä kertaa Madonna.
