EKP:n korkopäätös torstaina: Tarkenee

Marianne PalmuEkonomisti

Euroopan keskuspankin torstaisesta korkopäätöksestä odotetaan talletuskoron laskua 25 korkopisteellä. Ensimmäisten laskujen jälkeen rahoitusmarkkinalla alkaa syksystä huolimatta taas tarjeta, sillä lainakysyntä on piristynyt.

Korko-odotukset EKP:n loppuvuoden toimien suhteen ovat viimeisen kuukauden aikana ottaneet jälleen askeleen kohti laskevien korkojen ympäristöä. Esimerkiksi Refinitivin teettämässä ekonomistikyselyssä 90 % vastaajista odotti koron laskua torstain kokouksessa, kun kuukausi sitten osuus oli vain 12 %. Myös joulukuussa odotetaan ohjauskoron laskua ja ensi vuonna neljää laskua, jolloin ohjauskorko olisi vuoden lopussa 2 %:n paikkeilla. Muutoksen taustalla ovat EKP:n tavoitetason tuntumaan laskeneet inflaatiolukemat, negatiiviset talousyllätykset ja siten heikentynyt talouskasvunäkymä. Siitä johtuen eurotalouden ensi vuoden talouskasvuennusteet ovat vajonneet lähelle 1 %:n tasoa, eli kasvuihmettä ei odoteta.

Blomma Konsensus

Positiivisiakin uutisia korkokokoukseen valmistautuessa löytyy. Nähtävillä nimittäin on ensimmäisiä merkkejä siitä, että euroalueen lainananto on piristymässä, eli rahapolitiikan muutokset alkavat hiljalleen näkyä reaalitaloudessa. EKP:n tuoreessa pankkikyselyssä erityisesti kotitalouksien luottojen kysyntä toipui Q3:lla voimakkaasti ja yritysten kysynnässäkin nähtiin selvää piristymistä (ks. kuvio). Tämän pitäisi heijastua myös lainanantolukuihin tulevina kuukausina. Euroalueen sisäinen kysyntä on ollut vaimeaa ja epävarmuus korkealla, mutta positiivisiakin aineksia on tarjolla: kotitalouksien palkat kasvavat nyt nopeammin kuin inflaatio, työttömyys on alhaisella tasolla ja korkoefekti kääntyy suotuisaksi. Ensi vuonna voidaan siksi etenkin etelämpänä nähdä vaihteeksi positiivisiakin kasvuyllätyksiä.

Kuvio. Kotitalouksien ja yritysten lainakysyntä, muutos edellisestä kvartaalista.

Credit Demand

Lähde: TS Lombard

Ez Lainat

Syyslomien vuoksi torstai-iltapäivänä ei ole luvassa korkopäätöksen liveseurantaa Sijoitusfoorumilla. Makrokommentti julkaistaan kuitenkin inderes.fissä illan mittaan. Makrokommentin inspiraationa tänään JVG.