EKP:n johtajaruletti sai alkusysäyksen maanantaina

Euroopan keskuspankin johdossa on edessä muutosten aika, sillä johtokunnan kuudesta tärkeästä paikasta neljä tulee jakoon kuluvan ja ensi vuoden aikana. Esimakua johtajavaihdoksista saatiin jo eilen, kun euroalueen valtionvarainministerit ratifioivat esityksen Espanjan nykyisen valtionvarainministerin Luis de Guindosin valinnasta EKP:n varapääjohtajaksi toukokuussa virkakautensa päättävän portugalilaisen Vitor Constâncion tilalle. De Guindosin valinta sai osakseen myös vastustusta, sillä poliitikon valinta keskuspankin johtoon ilman aikaisempaa kokemusta keskuspankkiuralta voi uhata EKP:n poliittista itsenäisyyttä. Tyypillinen keskuspankkiiri on näet akateemisesti ansioitunut taloustieteilijä, jolla on vahva tausta keskuspankkialalta.

De Guindosilta puuttuvat molemmat taustat, mutta espanjalaispoliitikolla on kuitenkin meriittinsä pankkimaailmasta, sillä hän on ennen valtionvarainministeriyttään ehtinyt työskennellä johtotehtävissä mm. Lehman Brothersilla ja Nomura Securitiesilla. Lisäksi de Guindosilla on kokemusta etenkin kriisijohtamisesta, sillä onhan hän toiminut valtiovarainministerinä aina vuodesta 2011 lähtien, eli käytännössä koko eurokriisin ajan. Espanja oli yksi kriisin keskeisiä kärsijöitä, mutta onnistunut nostamaan taloutensa yhdeksi euroalueen nopeimmin kasvavista. De Guindosin asettuminen haukka-kyyhky-asteikolle tulevissa keskuspankkitehtävissään on vielä epävarmaa, mutta hänen tulevat puheet antanevat tästä suuntaa.

EKP:n varapääjohtajan valinnan lisäksi ensi vuonna keskuspankin pääjohtaja, pääekonomisti ja yksi johtokunnan jäsen vaihtuvat virkakauden päättyessä. Kaikki neljä nykyistä keskuspankin johtokuntaan kuuluvaa jäsentä ovat pitkälti kevyemmän rahapolitiikan linjan kannattajia, joten EKP:lla on todennäköisesti edessään sävymuutos konservatiivisempaan suuntaan. Suurin mielenkiinto tietenkin keskittyy siihen, kuka ottaa pääjohtajan paikan italialaisen Mario Draghin kauden päättyessä 31,10.2019. Johtokunnan paikat on yleensä jaettu suurimpien euroalueen jäsenmaiden kesken niin, että sekä eteläiset maat (nykyisessä johtokunnassa Espanja, Italia) että pohjoiset maat (Saksa, Ranska) ovat saaneet edustuksensa johtokuntaan. Nyt kun espanjalainen ollaan valitsemassa EKP:n varapääjohtajaksi, on hyvin mahdollista, että ensi vuonna pääjohtajaksi nousee pohjoisen, eli esimerkiksi Saksan, edustaja. Valintaa puoltaisi sekin, että Saksa on suurin jäsenmaa, mutta sillä ei vielä ole ollut pääjohtajan paikkaa. Sen sijaan kysymysmerkkinä johtajaspekulaatioissa on, kuka saksalaisedustajista olisi sopiva keskuspankin johtoon.

Nykyinen Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann olisi luonteva valinta asemansa ja uransa perusteella, mutta hänen rasitteenaan voi olla aikaisempi vahva kritiikki keskuspankin rahapolitiikkaa ja etenkin arvopaperiostoja vastaan.

Selvästi omaan leiriin asettuminen on antanut kuvan huonosta tiimipelaajasta, mikä ei ole hyvä ominaisuus konsensusta hakevalle pääjohtajalle. Weidmann on kuitenkin selvästi pehmentänyt linjaansa viime aikoina ja tullut selvästi lähemmäs konsensusta keskuspankin sisällä, mikä vahvistaa hänen asemiaan johtajaspekulaatioissa. Joka tapauksessa keskuspankin pääjohtajan paikan osoittaminen Saksalle olisi selvä askel kohti ”haukkamaisempaa” rahapolitiikkaa, sillä konservatiivinen keskuspankkiperinne on siellä hyvin vahvaa.