Elvytystoiveet puhtina osakemarkkinalla, vaikka työllisyys sakkaa USA:ssa
Euroopan ja USA:n osakemarkkinalla riitti puhtia indeksitasolla viime viikollakin, sillä nousua nähtiin Helsinkiä lukuun ottamatta. Virinneet tukipakettiodotukset näkyvät nyt etenkin Wall Streetin kehityksessä, kun uusi kompromissiratkaisu näyttää saaneen varovaisen positiivisen vastaanoton kongressissa. Eräänä tarkistuspisteenä tukipaketin etenemiselle voidaan pitää tämän viikon loppua, jolloin kongressin on myös määrä päättää velkakaton nostamisesta. Tukipakettipäätöstä yritetään leipoa yhteen sen päätöksen kanssa.
Painetta elvytysneuvotteluille saatiin perjantaina talouslukujen suunnalta. USA:ssa uusien työpaikkojen määrän kasvu jäi selvästi odotuksista (+245 000 vs. Reutersin konsensusennuste 469 000), ja vaikka työttömyysaste laski, johtui se ”väärästä” syystä eli työhön osallistumisen laskusta. Yhä useampi kansalainen on tippunut työvoiman ulkopuolelle koronakriisin pitkittyessä, ja myös yli puoli vuotta työttöminä olleiden määrä on lähtenyt kasvuun. Palvelualat ovat olleet jälleen koronapandemian uuden aallon myötä suurimpia kärsijöitä työmarkkinalla, sillä uusien työpaikkojen määrä laski etenkin vapaa-ajan palveluissa (31 000 vs. 270 000 lokakuussa) ja muissa palveluissa (7000 vs. 44 000). Luvut heijastelevatkin viruksen uuden aallon pyyhkäisyä myös talouden yli. Osakemarkkinalla keskitytään kuitenkin jo täydellä painolla elvytykseen, sillä heikot työllisyysluvut nostavat todennäköisyyttä pikaisiin päätöksiin kongressissa.
Kiinan kauppatase rikkoo ennätyksiä
Kiinan talouden lukuja tarkastellessa näyttää siltä, että koronapandemia on lähinnä kaukainen ja epämiellyttävä muisto. Aamulla julkaistuista luvuista käy ilmi ulkomaankaupan reipas elpyminen loppuvuonna. Vienti kasvoi marraskuussa 21,1 % vuodentakaisesta ja tuontikin 4,5 %, kasvattaen samalla kauppataseen ylijäämän uusiin ennätykseen, 75,4 miljardiin dollariin. Alueittain vienti kasvoi sekä Eurooppaan että USA:han, ja suosituimpia vientituotteita ovat olleet varusteet pandemialta suojautumiseen sekä etätyötä helpottava elektroniikka.
Kiinan talouden vuosi on ollut lukujen valossa todella hyvä, ja maa on kahminut osuuksia myös maailmankaupassa lännen kärsiessä pandemiasta edelleen. Joulukuun ulkomaankaupan kysyntäkuvassa on kuitenkin epävarmuuksia toisen aallon edetessä, mutta sitä osaltaan paikkaa kotimaisen kysynnän elpyminen.