Vaikutat käyttävän laajaa näyttöä, haluatko laajentaa myös videosoittimen näkymän?
HYPOn Asuntomarkkinakatsaus 1/2026

– Suomen Hypoteekkiyhdistys
Asuntojen hinnat ovat laskeneet yhtäjaksoisesti jo 3,5 vuoden ajan eli yhtä pitkään kuin 1990-luvun laman pahimpaan aikaan. Hintakäänne näyttää yhä siirtyvän vuoden loppupuolelle eli tälle vuodelle Hypo ennustaa yleisesti pientä laskua. ”Keskihinnat laskevat vielä alkuvuonna. Alkuvuosi oli odotuksia heikompi asuntokaupalle, mutta ostajien ja myyjien hintanäkemykset ovat lähentyneet”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen sanoo.
Hypon näkemys asuntomarkkinoista
- Asuntomarkkinoiden shokista toivutaan viiveellä – kauppa elpyy ja hintapohjia haetaan tänä vuonna
- Hintahuipulle päästään vasta ensi vuosikymmenellä – kauppa keskittyy kasvukeskuksiin
- Perhekoon kasvu ja opiskelijoiden asumistukien muutokset hidastavat asuntojen kysynnän kasvua
- Asuntorakentamisen hankaluudet jatkuvat vieläkin – sijoittajakysyntäkin kohdistuu vanhaan kantaan
- Korot pysyvät kahden päällä, vaikka odotukset tulevasta poukkoilevat politiikan myllerryksessä
Mahdollisuudet
- Venäjä vetäytyy Ukrainasta, kauppasota kammetaan ja Iranin kriisi jää lyhyeksi – luottamus palaa
- Asuntojen hinnat mahdollistavat muuttoliikkeen ja asuntokauppoja solmitaan oman elämän tarpeisiin
- Energiakriisit ovat ohi ja uusi tarjonta laskee asumismenoja – ympäristö ja kuluttajat kiittävät
- Syntyvyys toipuu ja työperäinen maahanmuutto pitää pintansa – optimistiset ennusteet ovat oikeassa
- Rakentaminen toipuu ja asuntotarjonta auttaa kaupunkiasunnon etsijöitä myös vuosien päästä
Riskit
- Korot kohoavat, inflaatio kiihtyy, kauppasodat eskaloituvat ja tullimaksut tuovat stagflaation
- Suuret asuntosijoittajat ja rakennusyhtiöt kaatuvat – uudet asunto-osakeyhtiöt ajautuvat vaikeuksiin
- Taantuma pahenee, työttömyyden kasvu ei vaan taitu ja taloudellinen ahdinko kasvaa kodeissa
- Väestönkasvu tyssää täysin, kun syntyvyyden sakkaus jatkuu ja maahanmuutto tyrehtyy tyystin
- Rakentaminen ei palaudu vuosikausiin ja asuntojen hinnat karkaavat käsistä kasvukolmion kärjissä
...
Hypon Asuntomarkkina- ja Talouskatsaukset löydät täältä.
Lisätietoa Hyposta osoitteessa http://www.hypo.fi/.