Endomines: Malminetsinnän tulosten osalta ensiaskeleet otettu
Toistamme Endominesin vähennä-suosituksen, mutta nostamme yhtiön tavoitehintamme 4,70 euroon (aik. 4,40 €). Yhtiö julkisti alkuviikosta Korvilansuon varantopäivityksen, minkä myötä alueen varannoissa nähtiin selvää kasvua. Olemme kuitenkin jo valmiiksi huomioineet osien summassamme malminetsintäpotentiaalin realisoitumista. Siten emme tehneet muutoksia malminetsinnän todennäköisyyksiin, mutta kullan hintaennusteiden nousun myötä nostimme malminetsintäpotentiaalin arvoa mallissamme. Teimme myös tarkistuksia operatiivisiin ennusteisiimme sekä päivitimme malliimme syksyn aikana tehdyt rahoitusjärjestelyt. Päivitysten myötä osien summan indikoima arvo nousi lievästi, mutta jäi kuitenkin nykykurssin alapuolelle.
Vuoden jälkipuolisko on ollut kiireistä aikaa yhtiölle
Endomines julkisti maanantaina Korvilansuon varantopäivityksen ja varannoissa nähtiinkin selvää kasvua (kts. laajempi kommenttimme täältä). Tulosten osalta on mielestämme kuitenkin hyvä huomata, että mineraalivarannot ovat vielä tässä vaiheessa alimman kategorian mahdollisia (eng. inferred) varantoja, minkä myötä niiden taloudelliseen potentiaaliin liittyy vielä selkeää epävarmuutta. Malminetsinnän lisäksi yhtiö on tehnyt H2:lla useampia rahoitusjärjestelyjä käyttämällä 1,8 MEUR:n vvk-lainan optio-osan, pidentämällä aikaisempien 10,8 MEUR:n vvk-lainojen laina-aikaa kolmella vuodella, lunastamalla LDA:n kanssa sovitun vvk-lainan etuajassa sekä sopimalla uudesta 3,2 MEUR:n vvk-lainasta. Sen sijaan tämän vuoden loppuun mennessä tavoiteltujen USA:n kumppanuusneuvottelujen osalta yhtiö ei ole tiedottanut ja tässä kohtaa vuotta pidämme varsin todennäköisenä, että neuvottelujen loppuunsaattaminen on siirtynyt ensi vuoden puolelle.
Tuotantoennusteisiin vain pieniä tarkistuksia
Yhtiö on ohjeistanut kuluvalle vuodelle tuotantonsa kasvavan 35-55 % viime vuodesta (8601 unssia) ja tuotannon olevan haarukan ylälaidassa. Q3-tuotantopäivityksen perusteella yhtiön tuotanto oli kasvanut Q1-Q3 aikana 78 % vertailukaudesta, mikä ylitti myös meidän odotuksemme. Sen sijaan Q4:llä yhtiö on keskittynyt käsityksemme mukaan valmisteleviin töihin tuotantotasojen nostamiseksi ensi vuonna, minkä myötä olemme laskeneet Q4:n tuotantoennustettamme. Koko vuoden tuotantoennusteeseen näillä oli kuitenkin vain vähäinen vaikutus ja odotamme yhtiön tuotannon kasvavan tänä vuonna 53 % vertailukaudesta (aik. 54 %). Myös lähivuosien tuotantoennusteemme ovat käytännössä ennallaan, mutta nostimme hieman kuluennusteitamme mm. USA:n kumppanuusneuvottelujen venymisen myötä. Päivitimme ennustemalliimme samalla Pampalon poistosuunnitelman muutoksen, mikä tuki raportoituja lukuja liikevoittorivistä alaspäin (ei vaikutusta kassavirtaan).
Osien summa nousi hieman kullan hintakehityksen tukemana, mutta tuotto/riski-suhde ei houkuttele vielä
Päivitimme Endominesin tavoitehintamme taustalla olevan osien summa -mallimme muutkin parametrit raportin yhteydessä. Markkinaparametrien osalta kullan hintaennusteet nousivat edelliseen päivitykseemme nähden ja myös dollarin ennustettu kehitys tuki hieman ennusteita. Tästä huolimatta Pampalon tuotannon nykyarvo säilyi käytännössä ennallaan tarkistettuamme tuotantokustannuksia ylöspäin. Sen sijaan kullan pidemmän aikavälin hintaennusteiden nousua peilaten nostimme malminetsintäpotentiaalin arvoa mallissamme selvästi. Vastaavasti vastatuulta osien summaan tuli konsernikulu- ja nettovelkaennusteiden lievistä nousuista. Päivitysten vaikutus oli kuitenkin kokonaisuutena positiivinen ja mallimme osakkeelle indikoima arvo nousi 4,7 euroon osakkeelta (aik. 4,4 €) jääden kuitenkin nykykurssin alapuolelle. Siten näemme lyhyen aikavälin tuotto-odotuksen yhä negatiivisena.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Endomines Finland
Endomines Finland Oyj on suomalainen kaivosyhtiö, jonka toiminta keskittyy kullan tuotantoon ja malminetsintään Karjalan kultalinjalla, Itä-Suomessa. Yhtiö omistaa myös oikeudet seitsemään kultaesiintymään Yhdysvalloissa. Endomines tuottaa kultaa koru- ja elektroniikkateollisuudelle, ja luo arvoa muuttamalla luonnonvarat vauraudeksi, joka sijoituskohteena pitää suosionsa. Endomines on listattu OMX Helsingin päälistalle (PAMPALO). www.endomines.com.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut17.08.2023
2022 | 23e | 24e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 13,5 | 21,3 | 24,1 |
kasvu-% | 134 900,00 % | 57,91 % | 13,18 % |
EBIT (oik.) | −14,7 | −4,1 | 1,5 |
EBIT-% (oik.) | −109,19 % | −19,05 % | 6,22 % |
EPS (oik.) | −1,88 | −0,65 | −0,03 |
Osinko | 0,00 | 0,00 | 0,00 |
Osinko % | |||
P/E (oik.) | - | - | - |
EV/EBITDA | - | 70,68 | 12,90 |
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/k/958977/500.png)
![](https://www.inderes.se/cdn-cgi/image/format=auto,width=128,height=128,quality=90/https://keskustelut.inderes.fi/letter_avatar_proxy/v4/letter/t/ecc23a/500.png)