Ovaro Q1 perjantaina: Vilkas alkuvuosi ei näy vielä juuri Q1-luvuissa
Ovaro Kiinteistösijoitus julkistaa Q1-tuloksensa perjantaina kello 8.30. Yhtiö on jatkanut aktiivista salkun jalostusta ja kehitystyötä alkuvuonna. Ennustamme yhtiön operatiivisen tuloksen paranevan vertailukaudesta, mutta jäävän hieman tappiolle kiinteistöverojen kirjaamisen takia kausiluontoisesti heikolla Q1:llä. Raportoidun tuloksen odotamme niin ikään paranevan vertailukaudesta, mutta jäävän hieman tappiolle. Q1-tuloksessa päähuomiomme kiinnittyy yhtiön kehityshankkeiden edistymistä koskeviin kommentteihin.
Liikevaihto laskee asuntomyyntien takia, mutta nettotuotot eivät portfolion parantuneen rakenteen ansiosta
Ennustamme Ovaron liikevaihdon laskeneen Q1:llä vertailukaudesta 12 % 1,24 MEUR:oon (Q1’23: 1,41 MEUR). Liikevaihdon laskun taustalla ovat yhtiön jatkamat asuntomyynnit maakunnista. Arviomme mukaan pinta-alaperusteisesti asuntokanta on pudonnut lähes 2/3 vertailukaudesta. Lisäksi yhtiön helmikuun lopussa hankkima teollisuuskiinteistö Kuopiosta ei kerkeä vielä juuri vaikuttamaan ensimmäiseen kvartaaliin. Portfolion parantuneen rakenteen takia arvioimme nettovuokratuottojen olevan kuitenkin vertailukauden tasolla 0,27 MEUR:ssa. Huomionarvoista myös on, että yhtiö kirjaa Q1:lle koko vuoden kiinteistöverot (2023 ~400 TEUR), mikä painaa nettotuottoja.
Odotamme operatiivisen ja raportoidun tuloksen parantuneen vertailukaudesta, mutta jääneen hieman tappiolle
Odotamme kiinteän kulurakenteen muuten pysyneen noin vertailukauden tasolla, mutta vuokraustoiminnan kulujen odotamme puolittuneen vertailukaudesta asuntomyyntien takia. Odotamme rahoituskulujen olevan nettona noin vertailukauden tasolla ja Kukkula-hankkeen osakkuusyhtiöistä odotamme yhtiön kirjanneen 0,24 MEUR:n osuuden. Näitä tekijöitä mukaillen odotamme operatiivisen tuloksen (EPRA) jääneen hieman tappiolle (-0,06 MEUR) Q1:llä, mutta parantuneen heikosta vertailukaudesta (Q1’23: -0,19 MEUR).
Ovaro ei teetä Q1-raporttiin ulkopuolista arvonmääritystä sijoituskiinteistöistään. Odotamme yhtiön kuitenkin kirjanneen alkuvuoden arvonmuutoksiin ja luovutustappioihin -0,08 MEUR:n erät (Q1’23: -0,01 MEUR) kiinteistöjen korjauskuluihin ja asuntojen myyntitappioihin liittyen. Nämä tekijät huomioiden odotamme Ovaron raportoidun EPS:n asettuneen Q1:llä -0,01 euroon (Q1’23: -0,02 euroa).
Yhtiö jatkanut investointeja ja kehitystyötä alkuvuonna
Kvartaalin jälkeen Ovaro osti huhtikuussa omalla tontilla sijaitsevan kauppakeskuksen Jyväskylän ydinkeskustasta. Kohteen velaton kauppahinta on 7 miljoonaa euroa. Vuokrausaste on tällä hetkellä noin 60 prosenttia ja nettotuotto noin 13,0 prosenttia. Mielestämme kohde istuu hyvin Ovaron osta-kehitä-myy strategiaan. Nykyinen nettotuotto ja kauppahinta huomioiden kiinteistön arvonluontipotentiaali vaikuttaa mielestämme melko hyvältä ja riskit kohtuullisen hyvin hallituilta, vaikka jäännösarvoriski tällaisessa kohteessa onkin aina olemassa ja kiinteistö tulee vaatimaan investointeja. Huomioimme hankinnan ennusteissamme tulospäivityksessämme.
Alkuvuoden aikana yhtiö on myös jatkanut asuntomyyntejä Lahdessa ja Rovaniemellä, myi asuntoja maakunnissa, myi Hervannan rakennusoikeuden, solmi Kukkula-hankkeessa ensimmäisen merkittävän vuokrasopimuksen ja solmi kaksi merkittävää vuokrasopimusta Nisulankadun konversiohakkeessa sekä hankki Kuopiosta kiinteistökehityskohteen.
Ohjeistus tultaneen toistamaan
Odotamme yhtiön toistavan tässä vaiheessa vuotta ohjeistuksensa siitä, että vuoden 2024 tulos paranee vuodesta 2023. Ennustamme ennen tulospäivää nettotuloksen kasvavan vuonna 2024 hieman vertailukaudesta (2,6 MEUR) 2,7 MEUR:oon. Tulosennustettamme tukee uudet investoinnit sekä Hervannan rakennusoikeuden myynnistä kirjattava 1,0 MEUR myyntivoitto (toteutuu arviolta Q2’24-Q3’24). Ennusteemme kuitenkin myös edelleen nojaa varsin selvästi Kukkula-hankkeesta kirjattaviin kertaluonteisiin tuottoihin, joihin näkyvyys on melko heikko. Q1-tuloksessa meitä kiinnostavat jälleen kerran erityisesti johdon kommentit yhtiön kehityshankkeiden edistymisestä.
Sisäänkirjautuminen vaadittu
Tämä sisältö on näkyvissä vain sisäänkirjautuneille käyttäjille
Ovaro Kiinteistösijoitus
Ovaro on vuonna 2010 perustettu Suomessa toimiva vuokra-asuntoihin ja toimitiloihin sijoittava kiinteistösijoitusyhtiö. Yhtiön on syventänyt rooliaan kiinteistöliiketoiminnassa ottamalla itselleen kiinteistöjen vuokrauksen ja ylläpidon ohjauksen, kiinteistöjen kehityksen sekä hankekehityksen ja rakennuttamisen.
Lue lisää yhtiösivullaTunnusluvut23.02.
2023 | 24e | 25e | |
---|---|---|---|
Liikevaihto | 5,6 | 5,2 | 5,9 |
kasvu-% | 3,02 % | −6,64 % | 13,24 % |
EBIT (oik.) | 3,1 | 3,2 | 9,3 |
EBIT-% (oik.) | 56,20 % | 61,89 % | 156,28 % |
EPS (oik.) | 0,30 | 0,32 | 1,05 |
Osinko | 0,13 | 0,06 | 0,08 |
Osinko % | 3,70 % | 1,45 % | 1,93 % |
P/E (oik.) | 11,59 | 12,79 | 3,94 |
EV/EBITDA | 11,78 | 13,02 | 5,57 |