Copyright © 2019. Inderes Oy. All rights reserved.

Karhuansa

Karhuansa

Artikkeli 29.09.2020 9:21

Maanantain iltapäivään mennessä S&P on noussut yli 100 pistettä perjantain pohjista, kuitaten kolmanneksen syyskuun laskustaan. Markkinat kiusaavat nyt treidaajia tosissaan; S&P:n kahden päivän nousu alkoi heti kun useampi tukitaso oli murtunut. Merkittävää maanantain nousussa on mm. se, että Amerikan ja Kiinan talouskiistan eskaloituminen viikonlopun aikana ei vaikuttanut teknologiaosakkeisiin millään tavalla. Amerikka julisti SMIC-nimisen kiinalaisen puolijohdeyrityksen uusien vientirajoitteiden kohteeksi; tämä voi käytännössä rampauttaa firman, joka on Kiinan koko puolijohdeteollisuuden lippulaiva. Huaweihin ja SMIC:iin kohdistuneet amerikkalaiset rajoitteet ovat raju isku Kiinan koko telekommunikaatio- ja puolijohdestrategialle.

Vielä muutama kuukausi sitten oletettiin, että näin tuhdit toimet johtaisivat väistämättä koviin vastaiskuihin amerikkalaisia yrityksiä kohtaan. Mutta markkinakonsensus on heilahtanut välinpitämättömyyteen. IPO-rintamalla optimismi on edelleen historiallisen korkealla tasolla. Vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana listatutuneet yritykset ovat markkina-arvoltaan nyt 36 % korkeammalla tasolla kuin vuosien 1999 ja 2000 kuuman teknohuuman aikana. Vain 9 % tänä vuonna listautuneista firmoista on voitollisia.

Tautirintamalla on nyt selvää, että Amerikka on ajautunut uuteen aaltoon. Kansallisesti, tapaukset nousevat 23 %:n tahtia kahden viikon ajanjaksolla ja kuolemat ovat kääntyneet nousuun. Keski-Lännessä Minnesotan ja Wisconsinin kaltaiset osavaltiot tekevät uusia huippuja ja kahden viikon kasvu on 80 %:n luokkaa. New Jerseyn kasvu on kiivastumassa ja New York teki viime viikolla ensimmäisen tuhannen tapauksen päivän sitten alkukesän. Mutta amerikkalaiset ovat kyllästyneet virukseen - Teksas ja Florida ovat poistamassa kaikki rajoitteet ja New York avaa ravintoloissa sisällä syömisen nyt keskiviikkona. Nopeutuva taudin leviäminen tulee olemaan lokakuussa ja marraskuussa välttämätöntä. Markkinat selvästi uskovat, että rokotteiden saapuminen talven aikana merkitsee sitä, että syksyn aallolla ei ole isompaa merkitystä talouden toiminnalle. Kuluttajien mieliala sairaalahoidon lisääntyessä tulee olemaan nyt yksi neljännen kvartaalin avainkysymyksistä.

Analyytikko
Tero Kuittinen

--

Vierailevan analyytikon aiemmat kirjoitukset:
Härkäansa (23.9.2020)
Taudin nimi (18.9.2020)
Sokerishokki (16.9.2020)
Toivo on myrkkyä (10.9.2020)
Pelon paikka (8.9.2020)
Karhun tassu heilahti (3.9.2020)
Spekulatiivinen kiihko uudessa huipussa (1.9.2020)
Fed painaa kaasua (28.8.2020)
Vuoden oudoin päivä (26.8.2020)
Tesla keulii, talous pehmenee (20.8.2020)
Rajapyykkejä (19.8.2020)
Huikea päivä (12.8.2020)
Musta elokuu (11.8.2020)
Kulutus kompuroi (5.8.2020)
Jumalat juhlivat öisin (31.7.2020)
Poliittinen kriisi (28.7.2020)
Puhutaanpa taas onnensotureista (23.7.2020)
Kohtalon hetket (22.7.2020)
14 päivää (16.7.2020)
Tik Tok (14.7.2020)
Tuloskauden karikot (9.7.2020)
Teknohuuman uudet ikonit (8.7.2020)
Työllisyyden uusi notkahdus (2.7.2020)
Uuden tukipaketin odottelua (1.7.2020)
Kauhu  pisartaa pintaan (26.6.2020)

Työttömyyden taakka (26.6.2020)
Sukupolveni unta (25.6.2020)
Käännekohta (19.6.2020)
Taudin kuva (17.6.2020)
Langenneiden enkelien juhlat (15.6.2020)
Tuulen viemää (11.6.2020)
Starbucks-syndrooma (10.6.2020)
Spekulatiivinen kuume riivaa Amerikkaa (9.6.2020)
Juhla muuttui karnevaaliksi (5.6.2020)
IPO-huuma juovutti Wall Streetin (3.6.2020)
Wall Street ei usko kyyneliin (2.6.2020)
Trumpin mieto linja Kiinan suhteen helpotus markkinoille (29.5.2020)
Laman muoto (28.5.2020)
Huikeaa optimismia jälleen (27.5.2020)
Kiina-ilmiö (22.5.2020)
Huikeaa optimismia (21.5.2020)
Keskuspankin tykki puhui (18.5.2020)
Vähittäismyyntipainajainen (15.5.2020)
Sota vähittäiskaupasta (13.5.2020)
Deflaatiopeikko (12.5.2020)
Markkinat jyräävät eteenpäin (8.5.2020)
Spekulatiivinen kiihko (7.5.2020)
Uhmakasta nousua (5.5.2020)
Ahdistaa (1.5.2020)
Psykologisesti kiehtova päivä (30.4.2020)
Elukan raivo (29.4.2020)
Odottelua (28.4.2020)
Tyyni ennen myrskyä (24.4.2020)
Kissa kuumalla katolla (22.4.2020)
Tumma karnevaali (20.4.2020)
Kun painovoima pettää (18.4.2020)
Tuhon määrä (16.4.2020)
Amerikan outo Vappu (15.4.2020)
Avaamisen odottelua (14.4.2020)
Amerikalla on avautumiskuume (8.4.2020)
Raju käänne New Yorkissa (6.4.2020)
New Yorkin musta pääsiäinen (5.4.2020)
Analyytikkojen minuetti (2.4.2020)
Aasian pettymys (1.4.2020)
Huipun jälkeen (31.3.2020)
Perjantain piina (27.3.2020)
Surun prosesstointi (26.3.2020)
Yö on hellä (25.3.2020)

Inderes.fi:ssä julkaistaan myös vierailevan analyytikon Tero Kuittisen kirjoituksia markkinatunnelmista. Kuittinen omaa pitkän taustan analyytikkona ja hän tulee kommentoimaan markkinatunnelmaa suoraan Yhdysvalloista käsin. Tero Kuittisen näkemykset eivät edusta Inderesin näkemystä, eikä niitä ole syytä tulkita sijoitussuosituksena.

Tero Kuittinen