Viafin Service Oyj on vuonna 2018 perustettu teollisuuden kunnossapitoon sekä putkistojen, laitteistojen ja kaasujärjestelmien huoltoon sekä näiden asentamiseen erikoistunut yhtiö. Viafin Servicen laajaan palveluvalikoimaan kuuluvat myös LNG- ja biokaasujärjestelmien, kaasuverkkojen sekä kaasutankkausasemien kunnossapitopalvelut ja järjestelmätoimitukset. Viafin Service harjoittaa liiketoimintaa pääasiassa Suomessa, ja sen asiakkaisiin kuuluu useita merkittäviä sellu-, energia-, kemian- sekä metalliteollisuuden alalla toimivia suuria yrityksiä.
Viafin Service julkaisee Q1-raporttinsa maanantaina 4.5. Odotamme yhtiön alkuvuoden käynnistyneen hitaasti, sillä teollisuuden vaisu suhdanne ja investointien lykkääntymiset painavat erityisesti projektiliiketoiminnan volyymeja. Kunnossapito pitää kuitenkin yhtiön perusvireen vakaana.
Tämä yhtiö ei ole löytänyt tietään sijoittajien salkkuihin vaikka on listautumisestaan lähtien tuottanut erinomaisesti. Kaiken lisäksi yhtiö on vakaasti matkalla kohti osinkoaristokraatin titteliä.
Viafin Servicen kasvutarinalle ohjeistetaan välivuotta, sillä jälkisyklisellä markkinalla ei ole ollut vielä havaittavissa piristymistä. Yhtiö tekee vahvaa kassavirtaa ja erinomaista pääoman tuottoa huonommassakin syklissä ja mielestämme yhtiö on houkutteleva pitkän aikavälin sijoituskohde.
Viafin Servicen Q4-liiketulos nousi hieman vertailukaudesta, mikä ylitti odotuksemme. Myös rahavirta ja osinkoehdotus olivat vahvoja. Ohjeistus jäi kuitenkin odotuksistamme ja laskimme ennusteitamme.
Viafin Servicen Q4‑tulos ylitti hieman odotuksemme liikevoiton osalta. Myös rahavirta oli erittäin vahva ja osinkoehdotus 0,75 € per osake. Vuodelle 2026 annettu ohjeistus oli identtinen vuoden 2025 kanssa.
Viafin Servicen Q4-tulos ylitti odotukset selvästi sekä liikevaihdolla että kannattavuudella. Yhtiö onnistui sopeuttamaan kulujaan tehokkaasti projektiliiketoiminnan heikkoudesta huolimatta, ja kunnossapitoliiketoiminnan vahva suoritus tuki kokonaistulosta. Koko vuoden tulos asettui ohjeistuksen yläpäähän ja vahva kassavirta mahdollisti odotettua korkeamman osingon. Vuoden 2026 ohjeistus on varovainen heijastellen jatkuvaa markkinaepävarmuutta.
Viafin Servicen aamuinen Q3-liiketoimintakatsaus ei tarjoillut isompia yllätyksiä. Kokonaisuutena liiketuloksen osalta yhtiö ylsi lähelle ennustettamme ja yhtiön suorittaminen on jatkunut hyvänä haastavassa markkinaympäristössä.
Viafin Service ylitti Q3-liikevaihto-odotukset mutta liikevoitto jäi hieman alle ennustetta. Kunnossapitoliiketoiminta kesti odotettua paremmin haastavassa markkinassa, vaikka teollisuusasiakkaiden kustannussäästöt painoivat kannattavuutta erityisesti seisokkitöissä. Yhtiö toisti ohjeistuksensa, mutta Q4 vaatii vahvaa suoritusta tavoitteiden saavuttamiseksi.